Rintakoru

Malla katsoi lapsuudenkotinsa yläkerran portaikon seinää, johon oli ripustettu kokoelma suvun edustajien valokuvia eri sukupolvilta. Hänen silmänsä kiinnittyivät äidin isoisovanhempien hääkuvaan. Hääpari katsoi vakavana kameraan, ja kuvan tunnelma oli rauhallinen, kuten usein sen aikaisissa kuvissa. Mallaa ei kuitenkaan kiinnostanut kuvan tunnelma, vaan morsiamen rintapieleen kiinnitetty koru. Se oli yksinkertaisen kaunis ja sopisi täydellisesti hänen tanssiaispukuunsa.
Hänen ystävänsä Taru oli houkutellut hänet menneiden vuosisatojen hengessä järjestettäviin tanssiaisiin. Luvassa oli yli sadan hengen karkelot, joissa soitti elävä orkesteri, ja tarjoilu mukaili vuosisadan takaista menua. Malla oli syttynyt idealle vasta, kun hän löysi eräästä vintage-liikkeestä tilaisuuteen sopivan juhlapuvun – viininpunaisen pitsein ja helmin koristellun, tyllihelmaisen unelman. Puku oli kuitenkin lyhythihainen, ja hän oli saanut tädiltään lainaksi mustan pitsihuivin olkapäidensä suojaksi ja lämmikkeeksi. Vanha Seurojentalo oli hatara ja lämpimänä pysyminen pelkästään tanssimalla ei onnistunut enää syyskuisessa koleudessa.
Malla vilkaisi vielä kuvaa ja meni sitten keittiöön, missä äiti kattoi pöytään kahvitarjoamisia tyttären vierailun kunniaksi.
⎯ Tiedätkö, onko sun isomummon rintakoru vielä olemassa?
⎯ Mikä koru?
⎯ Tuolla hääkuvassa. Tule katsomaan.
Malla meni portaikkoon edeltä, eikä äidin auttanut muu kuin seurata perässä.
⎯ Niin, tuo koru… Tietääkseni se meni mummolta Alma-tädille, ja hänen kuolemansa jälkeen varmaan hänen tyttärilleen, Kirstille tai Helille.
⎯ Harmi. Se olisi sopinut niin hyvin mun tanssiaispuvun huivin pidikkeeksi.
⎯ Voinhan minä kysäistä Heliltä. Menemme viikonloppuna yhdessä teatteriin.
⎯ Enköhän mä löydä jonkun korun.
⎯ Tulehan nyt kahville. Se on varmasti jo tippunut.
Äiti mennä touhotti keittiöön, ja Malla seurasi perässä katsottuaan vielä haikeasti kuvassa näkyvää rintakorua.

Vesisade ropisi Mallan sateenvarjoon, kun hän asteli bussipysäkiltä asunnolleen. Valokuvan rintakoru oli syöpynyt hänen verkkokalvoilleen, ja hän hätkähti ohittaessaan erään liikkeen näyteikkunan. Hän pysähtyi, peruutti muutaman askeleen ja jäi seisomaan ikkunan eteen. Tummanpunaisella samettityynyllä komeili rintakoru, joka näytti täsmälleen samanlaiselta kuin äidin isomummon koru. Malla katsahti liikkeen nimen, Rihmankiertämä, ja ihmetteli, miksei hän ollut kiinnittänyt aikaisemmin huomiota tähän mielenkiintoiselta vaikuttavaan liikkeeseen.
Sen enempää miettimättä hän tarttui ulko-oven koristeelliseen kahvaan ja meni sisään liikkeeseen. Tiskin takana seisoi harmaahiuksinen, hienostuneesti pukeutunut, iäkäs nainen, joka kohotti katseensa, kun oveen kiinnitetty tiuku helähti Mallan astuessa liikkeeseen.
⎯ Hyvää päivää, myyjätär sanoi hymyillen ystävällisesti. – Miten voin olla avuksi?
⎯ Päivää, Malla vastasi. – Tahtoisin katsoa näyteikkunassa, tummanpunaisella tyynyllä olevaa rintakorua.
⎯ Se onkin kaunis koru, myyjätär myönsi ja asteli näyteikkunan luokse.
Nainen oli Mallan arvion mukaan ylittänyt eläkeiän jo useita vuosia, ellei vuosikymmeniä, sitten, mutta hän oli kuitenkin yllättävän ketterä ikäisekseen. Näyteikkunan edessä oli monenlaisia esteitä, muttei mennyt kauaakaan, kun tämä jo piteli samettityynyä käsissään. Malla henkäisi ihastuksesta. Koru oli todellisuudessa paljon kauniimpi kuin kuvassa.
⎯ Minkä hintainen se on? hän tiedusteli varovasti.
⎯ Valitettavasti tämä on varattu.
Malla nielaisi pettymyksensä. Niin lähellä, mutta niin kaukana.
⎯ Onko teillä muita rintakoruja?
⎯ Meillä on yleensä hyvin vähän koruja myynnissä, ja tällä hetkellä tämä on ainoa.
Malla kiitti myyjää ja asteli vaisusti ulko-ovelle. Hän tarttui oven kädensijaan, kun hänen mieleensä tuli ajatus ja hän kääntyi myyjättäreen päin.
⎯ Jos varaus jostain syystä raukeaa, ostaisin mielelläni korun.
⎯ Laitan sen mieleeni, myyjätär lupasi ystävällisesti.
⎯ Voin antaa nimeni ja puhelinnumeroni, että voitte ottaa tarvittaessa yhteyttä, Malla sanoi ja pieni toivonkipinä heräsi hänessä.
⎯ Muistan teidät kyllä. Kiitos, kun kävitte, ja hyvää päivän jatkoa.
Malla aikoi kysyä, miten myyjätär tavoittaisi hänet, mutta tämä nyökkäsi hänelle hymyillen hyvästiksi ja poistui tiskin takana olevaan takahuoneeseen, ennen kuin hän ehti sanoa mitään. Malla avasi ulko-oven ja meni kadulle. Sade oli loppunut, ja vanha taivas pilkisti harmaiden pilvien välistä. Hän laittoi sateenvarjon laukkuunsa ja lähti astelemaan kotiin päin ovikulkusen helinä yhä korvissaan soiden.

Rintakoru ei jättänyt Mallaa rauhaan, minkä vuoksi hän päätti pari päivää myöhemmin poiketa kotimatkallaan Rihmankiertämään kysyäkseen, oliko korun varaaja hakenut sen. Hän käveli ajatuksissaan pitkin katua ja huomasi olevansa kahvilan kohdalla, joka oli kadun loppu-päässä. Hän oli kävellyt ajatuksissaan liikkeen ohi. Malla palasi takaisin. Käveltyään hyvän tovin hän huomasi lähestyvänsä kadun alkupäätä. Hän kääntyi jälleen takaisin ja päätti olla erityisen tarkkaavainen.
Malla käveli neljä kertaa kadun päästä päähän, muttei löytänyt liikettä. Hän varmisti, että oli oikealla kadulla ja pysähtyi miettimään kadun keskivaiheille, siihen, missä muisteli liikkeen sijainneen. Nyt sillä paikalla oli naisten vaateliike, nimeltään Filia. Mallan katse eksyi Filian ulko-oveen. Koristeellisen ovenkahvan tilalla oli tavanomainen kahva. Hän tarttui siihen ja meni liikkeeseen. Hän katseli ympärilleen ja vertaili mielessään liikkeen sisustusta parin päivän takaiseen, kun nuori nainen asteli takahuoneesta hänen luokseen.
⎯ Voinko olla jotenkin avuksi?
⎯ Katselen vain, Malla vastasi ja vaikeni hetkeksi. – Kuinka kauan tämä liike on ollut tässä?
Myyjä katsahti häneen hieman kummissaan.
⎯ Olen ollut töissä täällä noin kolme vuotta, mutta tämä on ollut olemassa jo useita vuosia ennen sitä. En osaa sanoa sen tarkemmin.
Malla nyökkäsi ja päätti lähteä Filiasta, jolla ei selvästikään ollut mitään tekemistä Rihmankiertämän kanssa.
⎯ Tulen joskus paremmalla ajalla. Kiitos ja hei!
Malla ei tiennyt, mitä ajatella, kun hän sulki liikkeen oven perässään. Hän jäi seisomaan hetkeksi kadulle selvittääkseen ajatuksiaan, kun liikkeen ovi kävi ja nuori myyjätär tuli ulos.
⎯ Onneksi ette ehtineet tämän pidemmälle. Kun ulko-ovi sulkeutui perässänne, muistin, että eräs vanha rouva toi aamupäivällä liikkeeseen tämän paketin ja pyysi antamaan sen teille.
⎯ Minulle?
⎯ Niin. Tuntomerkit täsmäävät. Hän kertoi, että tulisitte hakemaan sen tänään. Olkaa hyvä.
Myyjä ojensi paketin Mallalle, hymyili ja meni takaisin liikkeeseen. Malla oli niin hämmästynyt, ettei muistanut kiittää paketista. Kun hän lopulta muisti, myyjä oli jo mennyt. Hän laittoi paketin laukkuunsa ja lähti astelemaan kotiin. Paketti poltteli hänen mielessään, mutta hän päätti avata sen vasta kotona.
Asunnon ovi ehti hädin tuskin sulkeutua Mallan perästä, kun hän kiskaisi takin päältään ja heitti sen eteisen lipaston päälle. Hän asteli keittiöön ja poimi paketin laukustaan. Sitten hän laittoi paketin pöydälle ja istuutui pöydän ääreen. Hän katseli sitä hetken, otti sen sitten käteensä ja tunnusteli sitä. Paketti oli epämääräisen muotoinen eikä siitä voinut päätellä sen sisältöä. Niinpä Malla kuori ruskean paperin sen päältä. Paperin alta paljastui syvän tumman-violettiin samettiin kääritty nyytti. Hän siveli yötaivaan värisen sametin pehmeää pintaa ja alkoi kääriä kangasta pois. Sametin sisuksista paljastui hempeän lilan värisen silkkipaperin sisään piilotettu kova esine. Avattuaan silkkipaperin Malla henkäisi yllättyneenä. Pöydälle levitetyn kankaan ja silkkipaperin keskellä lepäsi rintakoru – sama, jota hän oli ihaillut äidin isomummon valokuvassa ja Rihmankiertämän näyteikkunassa.

Illalla Malla meni käymään vanhempiensa luona. Hän aikoi yllättää äitinsä rintakorulla. Äiti oli tyhjentänyt valokuva-albumit olohuoneen kirjahyllyn kaapista lattialle ja istui nyt sohvalla osa albumeista ympärillään. Hän selasi parhaillaan vanhan näköistä albumia.
⎯ Tule vain istumaan, äiti kehotti huomattuaan Mallan olohuoneen oviaukossa. – Siirrä ylimääräiset valokuvakansiot nojatuoliin, niin mahdut viereeni.
⎯ Päätit siis vihdoinkin järjestää valokuvat albumeihin. Sulla on aikamoinen työmaa, Malla tuumi ja katseli pöydälle kasattuja valokuvakuoria. Sitten hän istahti äitinsä viereen. – Mitä albumia sä katselet?
⎯ Tässä on mummon ja hänen vanhempiensa aikaisia kuvia.
⎯ Ahaa… Onko siellä kuvaa sun isomummosta?
⎯ Odotahan, kun etsin… Heli muuten kertoi, että Kirsti oli opiskeluaikoinaan pantannut isomummon rintakorun. Niin, että koru ei ole enää suvussa… Tässä on kuva isomummosta nuorena ja tässä vanhempana. Tämä on varmaankin syntymäpäiväkuva… Kyllä vain, täällä takana on teksti, että kuva on 80-vuotiskuva. Koru oli luultavasti tärkeä hänelle, kun se on tässäkin kuvassa hänen rinnassaan.
Malla tuijotti sanattomana kuvaa, josta hänelle hymyili Rihmankiertämän myyjätär.