Tuttu vieras

Mikro kilahti. Iris otti lautasen ja sekoitteli kastikkeeseen piiloutuneita perunoita ja lihapaloja. Hän laittoi sen vielä hetkeksi lämpiämään ja paloitteli sillä aikaa vihanneksia salaattiin. Hän ei yleensä viitsinyt laittaa ruokaa itselleen yksin ollessaan, vaan lämmitti pakastimeen säilöttyjä annoksia.
Sami oli työmatkalla ja palaisi vasta huomenna, todennäköisesti vasta illalla. Mutta sitten koittaisi viikonloppu. He olivat suunnitelleet lähtevänsä mökille juhlistamaan yhteisen taipaleensa viisivuotispäivää. Siinä sivussa täytyisi laittaa mökki talvikuntoon, sillä he tuskin menisivät sinne enää ennen kevättä. Ilmat olivat jo viilenneet ja päivät lyhentyneet. Toisaalta Iristä kiehtoi joulun vietto mökillä kynttilän valossa.
Mikro kilahti jälleen. Iris sekoitti ruoan ja asetti lautasen pöydälle, jotta annoksen lämpö tasaantuisi, eikä hän polttaisi suutaan. Odotellessaan hän söisi salaatin. Hänellä oli pari päivää vapaata ja heti perään viikonloppu. Ainoa harmittava seikka oli se, että Sami joutui lähtemään työmatkalle. Hän päätti kuitenkin käyttää vapaansa hyödyllisesti järjestelemällä vaatehuoneen ja varaston sekä samalla karsia turhat tavarat kierrätykseen. He olivat suunnitelleet hankkivansa isomman asunnon, ehkä jo keväällä, sillä vuoden päästä he eivät olisi enää kahdestaan.
Ulko-ovi kolahti. Askeleiden ääni eteisessä sai Iriksen keskeyttämään aterioinnin. Hän meni eteiseen ja hämmästyi. Sami seisoi eteisessä pehmokoira kädessään. Iris oli ihastunut siihen vähän aikaa sitten lähimarketissa, sillä se muistutti kovasti Tassua, heidän vuosi sitten kuollutta koiraansa.
– Hei, toin sulle Tassun.
– Se on tosi söpö, ja sä olet tosi kiltti. Vie se makuuhuoneeseen, Iris neuvoi. – Miten sä muuten olet täällä? Eikö sun pitäisi olla kolmensadan kilometrin päässä palaveeraamassa suurten johtajien kanssa?
Sami oli kuitenkin mennyt makuuhuoneeseen, eikä Iris kuullut, mitä tämä sanoi vai sanoiko mitään.
– Mä menen syömään, ennen kuin mun ruoka jäähtyy. Tule keittiöön mun seuraksi!
Iris jatkoi ateriointiaan ja odotti, että Sami tulisi kertomaan, miksi tämä oli tullut kotiin kesken työmatkan. Samassa ovikello soi.
– Avaatko oven, niin mä ehdin syödä?!
Ovikello soi jälleen ja Iris meni turhautuneena eteiseen. Oven takana seisoi kaksi sinipukuista poliisia.
– Oletteko Iris Huovinen? vanhempi poliiseista kysyi.
– Kyllä olen.
– Saammeko tulla sisälle?
– Tietysti, Iris lupasi hieman kummissaan ja siirtyi sivuun antaen tilaa poliiseille. – Onko kyse mun autosta tuolla kadun varressa? Mä siirrän sen kyllä, mutta joku oli pysäköinyt illalla mun paikalle, enkä ole ehtinyt siirtää autoani sinne.
Iris vaikeni ja katsoi poliiseja anovasti toivoen näin välttävänsä pysäköintisakon.
– Onko miehenne nimi Sami Huovinen?
– Kyllä. Pyydänkö hänet tänne? Auto on kyllä mun käytössä, vaikkakin Samin nimissä.
Poliisit katsoivat toisiaan ja vanhempi heistä yskäisi kuin selvittääkseen kurkkuaan.
– Valitettavasti meillä on ikäviä uutisia.
Iris nielaisi. Oliko vanhemmille tapahtunut jotakin? Isä oli tietenkin eksynyt sienimetsään. Vai oliko siskolle tai veljelle tapahtunut jotakin? Ville oli ollut laivalla hiljattain. Ehkä hän oli tippunut mereen tai laivalla oli tapahtunut jotain muuta ikävää. Pelko kuristi hänen kurkkuaan, eikä hän saanut kysyttyä mitään, vaan tuijotti poliisimiehiä ja toivoi heidän kertovan, mitä oli tapahtunut. Toisaalta hän ei olisi tahtonut tietää ja olisi mielellään häätänyt partion ulos. Poliisi yskäisi toistamiseen.
– Miehenne joutui aikaisin tänä aamuna auto-onnettomuuteen… eikä valitettavasti selvinnyt hengissä törmäyksestä.
Lattia keinui, ja Iris otti tukea ovenpielestä. Toinen poliiseista aikoi ohjata hänet läheiseen tuoliin istumaan, mutta Iris ryntäsi makuuhuoneeseen.
– Sami! Iris kuuli äänensä vieraana korvissaan. – Missä sä olet?!
Iris kiersi nopeasti vaatehuoneen, vessan, kylpyhuoneen, saunan, keittiön ja terassin, mutta tuloksetta. Sitten hän palasi takaisin makuuhuoneen ovelle. Tassu lepäsi heidän parisängyllään ja katsoi häntä ruskeilla, elottomilla silmillään.