Vanha rakas

Se nojaili rennon letkeästi varjoisan portin pielessä sätkää käärien ja virnisti kulmiensa alta minut nähdessään.
Se nuolaisi sätkäpaperia, pisti sätkän huultensa väliin ja sytytti sen tottunein ottein.

Se puhalsi hitaasti savut huulten välistä ja katseli minua pää hieman kenollaan:

“Et voi väittää olevasi yllättynyt”, se sanoi minua katseellaan mittaillen.
“Näytät hyvin voivalta, nämä pari vuotta on todella tehnyt sinulle hyvää”.
Se katseli minua nyt avoimen häpeilemättömästi ja asteli varjoisasta portin pielestä kohti paikalleen jähmettynyttä minua.

Verkkaiseen tahtiin Se kierteli ympärilläni minua arvostelevasti katsellen ja sätkäänsä imeskellen.
“Meillä tulee olemaan hauskaa kahdestaan, tiedäthän?” Se sanoi hiljaa kuin itsekseen ivallinen nautinto äänessään.
“Minun vuokseni olet itsestäsi huolta pitänyt, eikö niin? Olet odottanut minua”, Se kuiskasi korvaani, ollen nyt niin lähellä, että sen poski tuntui poskeani vasten.

Olin jähmettynyt kauhusta. En pystynyt puhumaan, juuri ja juuri pystyin vain hengittämään.

“Kulta pieni, myöntäisit vain että olet odottanut”. Se hieroi poskeaan kasvojani vasten ja toinen käsi oli nyt kietoutunut tiukasti vyötärölleni.

Satunnaisen ohikulkijan silmin voisimme näyttää rakastavaisilta, mutta ei, emme sitä ole, emme todellakaan.

“Tiedäthän rakas etten jätä sinua ihan hetkeen. Tulen nauttimaan sinusta ja sinä nautit minusta. Vietämme laatuaikaa yhdessä, päivät ja yöt, ja varsinkin yöt” Se kuiskaili korvaani, liimautuen nyt aivan kiinni vartalooni.

Kyyneleet valui vuolaina puroina poskillani, käteni roikkui voimattomina vartaloni sivuilla ja jalkani ei enää ymmärtänyt käskyä liikkua. Menetin kykyni kontrolloida itseäni.

“Tiedän kultaseni, sinä olet odottanut minua niin kovasti, että nyt itket helpotuksesta. Itke vain, rakastan sinun voimakkaita tunteitasi. Tunteesi saa minut suorastaan heräämään henkiin”. Se piteli minua käden mitan päässä ja katseli leveästi hymyillen itkettyneitä kasvojani.

“Voi minun pientäni, nyt olen tässä ja pidän sinusta huolta. Kun vain olemme yhdessä niin meillä on kaikki hyvin”. Se veti minut tiukasti kainaloonsa ja lähti ohjaamaan kohti kerrostalon ulko-ovea.
“Mennään nyt asuntoosi ja aletaan nauttia yhteisestä ajastamme. Meillä on paljon juteltavaa, menneiden muistelussa vierähtää helposti päivä jos toinenkin. Tiedäthän sinä, aina kun vanhat ystävät tapaa toisensa pitkästä aikaa niin juteltavaa riittää” Se sanoi, hakien ääneensä hilpeää kepeyttä mutta vaativa kiihkeys puski vahvasti läpi.

Se aukaisi rappukäytävään johtavan oven ja kuin herrasmies konsanaan, se päästi minut ensin, pitäen kuitenkin ovesta kiinni kuin peläten jos koittaisin kiskoa oven hänen edestään.

En olisi siihen kyennyt vaikka olisinkin halunnut.
Voimani oli kadonneet, tahdonvoima oli kadonnut, kyky pitää kiinni omasta elämästä oli täysin kadonnut.
Se asteli vihellellen perässäni ja minä kuljin raskain askelin porras kerrallaan.
Oli absurdia, että aivan hetki sitten juoksin näitä samoja portaita alas miettimättä yhtään mitään ja nyt jouduin tosissaan tekemään töitä jokaisen askeleen kanssa jotta kykenin etenemään.

Asuntoni ovella pysähdyin, Se oli selkäni takana aivan liki.
Sen kiivas hengitys tuntui niskassani kuumana ja vaativana.
Itkin ja avaimet vapisevassa kädessäni helisi kovaäänisesti.
“Rakas sinä pystyt siihen, sinä tiedät että meidän pitää päästä asuntoon ja sitten kaikki on hyvin, sitten olemme kahden eikä kukaan meitä häiritse”, se kuiskaili niskaani.

Suurella tahdonvoimalla sain avaimet lukkopesään ja väännettyä oven auki.
Nyt jo koko kehoni vapistessa astuin asuntooni. Nyyhkyttäen vedin oven perässäni kiinni ja sen sulkeuduttua romahdin eteisen lattialle, huusin tuskaani ääneen.

Se istuutui viereeni ja kääri minut suureen syliinsä.
“Nyt olemme kahden, anna vain tunteesi tulla, tiedät että rakastan sitä. Saan tunteistasi voimaa ja voin siten olla yhä vahvemmin elämässäsi. Juuri niin rakas, itke vain”. Se kuiskaili hellitellen ja painoi päätäni rintaansa vasten.
“Olemme juuri näin, vain sinä ja minä, yhdessä pitkään, ehkä jopa ikuisesti. Emme tarvitse mitään muuta” Se leperteli hiuksiani silitellen ja hymyillen katseli pimeää asuntoani eteiseni lattialla, pitäen sylissään sielultaan hajonnutta minua.

“Vain sinä ja vanha rakas traumasi”
Se kuiskasi ja suukotti poskeani.

Nyyhkyttäen makasin sikiöasennossa pimeän eteisen lattialla… vain minä ja viemättä jäänyt roskapussi