Kurki korkiajalakanen

-Hei, mää nyt meen
Sano suruissaan nuori Kurki, tuo lintu korkiajalakanen.
Ihmetellen kallisteli päätään Peura,
pieni sievä töpöhäntä, Kurjen ujo ystävä.
-Minne? Sai peura sanotuksi.
-Kauas etelään,
vastasi Kurki apeasti.

Vastauksen kuuli myös Mesikämmen
tuo mustan puhuva otso,
kontio,
mettän suuri kunkku.
Mesikämmen kömysi mättään takkaa ja istahti viereen Peuran ja korkiajalakasen.
Kallisti mettän kunkku päätään, suurta pyöreää ja pehemyttä.
-Miksi lähet ystäväin?
sinä kaunis lakeuksien laulaja.
Kysy hilijaa mesikämmen, otso, kontio mettän kunkku.
-Kertovat Hallan haaveilevan,
huuruisia huhuilevan,
vastasi Kurki korkiajalakanen
ja pyyhkäsi harmailleen valuneen kyyneleen.

Yhtäkkiä ulvonta rikko ystävysten raatailun.
-Tuu vaan seuraamme kuoma Hukkanen,
huikkasi mettään päin mesikämmen.
Seuraan liitty tuo pitkähäntä, varjoissa viihtyvä yksinäinen kulukija.
-Surukseni mää vaan uluvoin Kurkiseni,
valitti varjoista tassutteleva,
kuiskauksien kuulija ja asettu korkiajalakasen tykö ja kysy vaikka vastauksen tiesi:
-Miksi meet lintusein?
-Maa peittyy pian valakoseen ystäväin,
vastasi Kurki ja hytisi kylymissään.
-Halla on tuonu jo viestin, lisäsi korkiajalakanen ja levitteli siipiään lämmitelläkseen.

Pian kerräänty Kurjen ympärille
loputki mettän eläimet.
Toi Myyrä kurjelle evvääksi mustikoita,
mettähiiri kanto karpaloita,
syötävää kultaa ojensi otso
ja pieni sievä töpöhäntä kieto Kurjen kaulaan kauraa.
-Lämmikkeeksi, kuiskasi töpöhäntä, tuo ujo pieni Peura.

Oiko nuori Kurki poloviaan,
suki sulukiaan,
notkisti sorjaa kaulaa
Ja kajautti komean kutsun korkialle.

Kutsu kiiri kauas,
kantautu lakkeuksien ylle
Ja kiersi kauniisti ympäri peltojen pientareet
ja laskeutu lopulta takasi,
luokse korkiajalakasen,
tuoden mukana
hänen rakkaat ystävät ja sukulaiset.

Vielä kiitti Kurki ystäviään,
Mesikämmentä, Hukasta ja pientä sievää Töpöhäntää.
-Nähhään,
kuiskasi Kurki korkiajalakanen
ja kohosi korkeuksiin,
mukana rakkaitten sukulaisten.

Vielä lakkeuksien yllä
nuori Kurki huikkasi alas ystävilleen.

”En sano hyvästi koska se on niin lopullista, aivan liian ikkuista.
Sanon nähhään ja toivon todella, että näen teijät vielä, ystäväni.
Ystävyys, se o ikkuista!”
Kuulutti Kurki korkiajalakanen
Ja siirty ohojaamaan laumaa,
tuota taivaalla laulavaa kaunista harmaata kurkiauraa.