Jotain punaista

Kirjoittaja tuuliarayer
Lukuaika 2 min
19.10.2024

Varovasti lakkasin punaisella vielä pikkuvarpaan kynnen, ihailin tulostani. Kirkasta paholaisen punaista,
väriä joka ei ollut yhtään minua.
Rohkea, seksikäs ja näkyvä.

Heiluttelin varpaita pöydän reunalla ja siemailin jo väljähtynyttä siideriä hiljaisessa keittiössä.
Seinällä kello tikitti kertoen ajan kuluvan, siirtyvän hitaasti iltaan.

En pitänyt kiirettä, tiesin ettei tuloani kukaan odottaisi. Jokin oli silti saanut minut lakkaamaan varpaan kynnet, mutta vain varpaiden.
Sormen kynnet saivat olla naturellit.
Niin kuin minäkin, väritön, tylppä, mitäänsanomaton.

Turhauduin.
Nousin pöydän äärestä ja etsin nurkkaan heitetyt sukat jalkoihini, kuin peittämään salaiset toiveeni.
Toiveet joita en uskaltanut myöntää edes itselleni.
Miksi edes ostin kynsilakan ruokaostoksien yhteydessä?
Miksi kuvittelisin, että tämä ilta olisi jotenkin erilainen kuin ne lukuisat muut työpaikkani illanistujaiset?

Ei hän huomaisi tänäänkään.
Mikä muka olisi muuttunut puolen vuoden aikana.

Ruoskin mielessäni itseäni ja ruoskimisesta kuului läpi äidin sarkastinen äänensävy lapsuudesta.
Harmaa mekko roikkui kaapin kahvassa henkarissa, olin sen toiveikkaana ostanut näitä juhlia varten.
Olin ihastellut mekkoa mallinuken päällä. Nuken päällä oleva mekko oli vain erin värinen. En uskaltanut valita sitä punaista, vaikka olisi se kyllä ollut hieno.

Portto.
Joku ääni mielessäni kuiskaili punaista ihaillessani.
Likainen huora, ääni jatkoi.

Valitsin harmaan.
Huomaamattoman, värin joka oli turvallinen, kaltaiselleni sopiva.

Kaltaiseni, mikä se sitten on?
Mietin nyt harmaata mekkoa keittiössäni katsellessa.
Mekkoa joka on kuin ne kaikki muutkin kaapissa roikkuvat. Mekot joita ihastellessa olin aina lopulta päätynyt harmaaseen tai mustaan.

Kaltaiseni, väriltään harmaa tai musta, sitä minä olen.

Siemaisin loput väljehtyneestä siideristä ja kiskoin jaloistani sukat jotka oli tarttuneet varpaissani olevaan punaiseen kynsilakkaan.
Vielä hetki sitten kauniin kiiltävän punaiset varpaankynnet oli nyt tahriintuneen nukkaiset ja jalkaterät punaisen läiskikkäät.

Pyyhkäisin silmäkulmaan vierähtäneen karvaan kyyneleen.
Kello oli kuin varkain siirtynyt iltaan.

Ei ne odota kuitenkaan.

tuuliarayer

Lempiajatelmani: "on eräs ihminen, jonka kanssa keskusteleminen olisi sinulle suureksi hyödyksi. Yllätyt varmaan jos sanon, että se olet sinä itse" (G. Bergeley) Elän tarinoista, kuuntelen, luen ja luon itse tarinoita. Näen jatkuvasti monenlaisia tarinoita ympärilläni 🤭 Kassajonoissa, aamuruuhkissa ja kahviloissa, rakastan kuvitella muiden ihmisten elämää ja kuinka monenkirjavia tarinoita näenkään 😍 Pöytälaatikkoni on ylitsevuotava erilaisista teksteistä, ne vain odottaa omaa aikaansa ja paikkaansa, ja erityisesti lukijoitansa 🤭

Kirjoittajan muita novelleja

Kilpa-ajo

Kuin puusta pudonnut

SUODATA SUODATA