Ennen uneksin usein hyppäämisestä. Hyppäsin kuin mäkihyppääjä, ensin kova kiihdytys alaspäin, sitten hyppyristä ponnistus ylös, ylös, ylös, minkä jälkeen hyppääminen alkoi aina tuntua pelottavalta, kuinka korkealle joudun, en näe laskeutumisalustaa, milloin jalkani saavuttavat taas kovan maanpinnan, jatkanko matkaa tästä ikuisuuteen? Unessa ylöspäin menemisen jälkeen nousu taittoi ja aloin laskeutua, ja tässä kohdassa aina heräsin.
En luonnollisestikaan tiedä kuinka usein tätä uneksin, koska kaikkia unia ei muista, jotkut eivät muista mitään uniaan, mutta muistan nähneeni tällaista unta nuorena ja nuorena aikuisena varmasti ainakin parikymmentä kertaa. Heräsin unesta hätkähtäen sen todentuntuisuutta ja joka kerta tuntui, kuin olisin nähnyt unen juuri ennen heräämistä, ja sekunnin murto-osan mietin missä olen ja selvisinkö hypystä. Selvisin, mutta muistan miettineeni usein miksi näen toistuvasti sitä unta ja onko sillä jokin merkitys. En ole ikinä uskonut unien merkityksiin tai tulkintoihin, mutta tämä uni aiheutti minussa niin voimakkaita tuntemuksia, että jotenkin kuitenkin ajattelin, että jotain mieleni haluaa minulle kertoa.
Vasta monen vuoden päästä kun aikuistuttuani hieman rupesin tutkiskelemaan omaa käytöstäni ja lapsuuteni merkitystä siihen sekä suhdettani lähimmäisiini, googletin myös unien merkityksiä. Erilaisesta elämästä tai elämänmuutoksesta haaveilu. Halu saada elämänsä ohjat omiin käsiin. Elämässäni on kyllä riittänyt tilanteita, joissa ohjat eivät ole olleet käsissäni. Olenko itse luovuttanut ohjat pois vai onko joku ottanut ne vastoin tahtoani on toinen kysymys. Mikä merkitys lapsuudella ja vanhempien roolilla on siinä miten nuori alkaa keräilemään ohjien päitä lähestyessään aikuisuutta?
Vaikka on saanut maailman parhaan koulutuksen ja asuu yhdessä maailman onnellisimmista maista, sitä saa tai on saamatta kuitenkin jotain erittäin arvokasta lapsuudessaan. Toiset saavat tukea kasvussaan ja toteuttaa mielenkiinnon kohteitaan ja toisia tuetaan koulussa ja mietitään yhdessä elämänvalintoja. Heidän tunteitaan sanoitetaan ja osoitetaan kuinka tärkeitä ja rakkaita he ovat, heille opetetaan miten selviytyä ihmissuhteiden sokkeloissa ja labyrinteissa ja oikeastaan ihmissuhteet eivät näille ihmisille ole mitään labyrinttejä, vaan normaaliin elämään kuuluvia osa-alueita, joissa toimitaan avoimuuden ja läheisyyden periaatteiden mukaan.
Sitten on meitä, jotka eivät ole kokeneet mitään yksittäistä traumaa elämässään, jotka kasvavat näennäisesti hyvissä oloissa, on ruokaa ja vaatteita ja kavereita ja telkkari ja kännykkä ja vanhemmat vaikkakin eronneet, on ajoittaista surumielisyyttä ja läksyjen unohtumista ja samat vaatteet koko viikon, on synttärijuhlia ja vähän erilaisia aikuisten synttärijuhlia, on koko yön jatkuvaa naurua ja kolistelua ja lopulta rähinää, aamulla kalpeita kasvoja ja häpeäviä silmiä, täriseviä käsiä ja tyhjennetty jääkaappi. On anteeksipyyntö ja sovittelu. On piilotetut tunteet, oikeastaan, on piilotetut. Tunteista ei ole enää tietoa koska elämästä ei ole ohjaksia. Lipuu tilanteista toiseen muiden ohjaamana ja toivoo että joku painaisi pausea.
Unessa oli samaan aikaan jotain kutkuttavaa ja tavallaan pidin siitä miten hyppään tuntemattomaan tietämättä mihin hyppy vie. Tässäkö se uusi elämä nyt koittaisi, vihdoinkin voisin karistaa vanhat pölyt jaloistani ja alkaa elää. Vielä kun olisi keksinyt mihin suuntaan lähteä, mitä kompassia katsoa? Suunnittelin hypyn aikana, miten päin kannattaa laskeutua, miten jännitän lihakseni niin etten kuole laskeutumisessa. Mäkihyppääjänkin vaarallisin hetki on laskeutuminen, sitä täytyy harjoitella ja harjoitella ja harjoitella. Muuten voi käydä kalpaten. Ajattelin että kyllä jotenkin selviä, olenhan tähänkin asti selvinnyt, nyt pitää vain uskaltaa katsoa tilanne loppuun.
Kuitenkin joka kerta kun nousu vain jatkui ja jatkui liian pitkään, nousi pintaan pelko ja epämääräinen ahdistus, miksen voinut olla jo perillä? Onko siis tämä hyppy se viimeiseni? Tässäkö tämä nyt oli?
Herätessäni pystyin onneksi vielä kokemaan pienen helpotuksen tunteen siitä että heräsin, hyppy ei ollutkaan viimeiseni.
SUODATA
