Ajoin vuonna 1996 Loimaalla asiakastapaamisesta toiseen. Oli luminen talvisää, hiljaista, kuten maaseudulla monesti. Ei auton autoa missään. Ajoin epäluonnollisen valkoisessa maastossa väärään suuntaan.
Autoni oli Nissan Urvan King -mallinen pakettiauto, jonka hallinta oli hieman hakusessa. Sisällä oli onttoa ja viileää. Pakettiauton takatilassa pyörivät edestakaisin yksittäiset kangasrullat ja neljä suurta 25 kilon painoista näytelaukkua.
Muistaakseni minulla soi joululaulut. Voi olla yhtä hyvin, ettei autossa ollut radiota ja rallattelin niitä itsekseni. Jouduin nyt harhaanajon vuoksi kuitenkin tekemään kaksisuuntaisella maantiellä peltojen välissä täyskäännöksen.
Peruutin varovasti, ja huomasin joutuneeni kiinni ojanpenkkaan. Siinä sitten katselin ympärilleni, että olen keskellä ”ei mitään”. Mitens tästä nyt ylös sitten…
Hetken päästä kuin tyhjästä näin valkoisen horisontin päässä avolava-auton ajavan minua kohti. Se pysähtyi ja veti autoni ylös ojasta.
Kun auto oli saatu varmasti tielle takaisin, kiitin huojentuneena suurella sydämellä tätä maaseudun yksinäistä cowboyta, joka sauhutteli sätkää urotyönsä päätteeksi. ”Ei kiittämistä. Muista minua, kun tulet valtakuuntaan”, sanoi mies.
Kömmin takaisin pakettiautoni ohjaamoon. Avolava-autoa saatika tupakkaa polttavaa miestä ei näkynyt enää missään. Mietin kovasti miehen sanoja, millainen mies sanoo noin. Reteesti sätkä suupielessään?
”Olikohan se sittenkin enkeli?”, ajattelin nostaen kytkintä varovasti liukkaalla valkoisella maantiellä kohti seuraavaa seikkailua. Ainakin minulle tämä oli pienen pieni joulunihme.
Olen vapaa kirjoittaja. Haluan kehittyä lyhyiden formaattien hallinnassa. Kerron mielelläni tosielämän tarinoita. Kirjoitan aktiivisesti kolumneja ja feature-juttuja. Olisi kiva oppia myös tehokkaaksi kirjoittajaksi minuuttinovellien kautta.
SUODATA
