Penniinalla oli rosoinen elämä eikä se mikään ihme ollut kaikkien niiden karmeiden tapausten jälkeen, jotka olivat vääjäämättä murjoneet hänen elämäänsä kohti kuolemaa. Tehtyään päätöksen luopua elämän taakasta, kaikki esteet, patoutumat, jopa sosiaaliset jännitykset, katosivat. Hän koki, niin hullua kuin se olikin, lähestyvän kuoleman iloa ja rauhaa. Kun Penniina kohtasi lopun todellisuuden, homma ikään kuin ”aukeni” hänelle. Hän voisi – niin tahtoessaan – käyttää kuolemaa hyväkseen ja venyttää viimeistä askeltaan. Se, että kuoleman avaimet olivat hänen taskussaan, ei tehnyt elämästä sen huonompaa. Ja olihan se mahdollista, että jonakin päivänä – jos hän eläisi – hän ei enää hakisi lohtua kuolemasta vaan etsisi iloa ja lepoa elämästä.
SUODATA
