Valeria

Valerian tärykalvot saivat sopivasti ärsykettä kaimansa Valeria Villasin Freaks – kappaleen ansiosta. “Hiljemmalle!”, ne huusivat. Muistin harmaissa kuvajaisissa lyönti jos toinenkin. Mielensä uumenissa hän on kuitenkin omassa maailmassaan, täysin oma itsensä. Sitä ei voi enää kukaan tai mikään häneltä riistää. Jos elämästä voi ottaa kaiken nautinnon irti lukuisten menetysten jälkeen, on tämä hänen tapansa.

Kaupungin valot näyttivät kauniimmalta kuin koskaan, kuin tähdiltä, mutta maan kamaraa pitkin helminauhana kiemurrellen. Tätä näkyä Valeria rakastaa. Vauhdin huuma oli tunne, jota hän tasaisin väliajoin kaipasi, suorastaan janosi. Jos seura oli parempaa kuin siedettävää, se oli vähintä mitä hän saattoi elämältä enää odottaa. Sytytettyään savukkeen, hän nojasi taaksepäin ja sanoi: “Lujempaa.”

Illalla clubille, aamulla töihin. Siinä välissä mitä sattui. Punaisen langan etsintää, kissa-hiiri-leikkejä, vastaamattomia puheluita, mutta uskomattoman vahva sydän. Poltettuja siltoja, surkeiden sattumusten sarjoja, mutta niin vahva ihminen. Jos maapallossa olisi kahvat, hän sen nostaisi. Niin vahvana hän otti kaiken vastaan. Niin paljon hän oli jo joutunut kuulemaan, kokemaan, näkemään, tuntemaan. ”Lujempaa!”