Ruusuja ja korvapuusteja

Keltaisen kerrostalon julkisivun rapaseinä muuttuu aina kevään koittaessa. Auringon säteet tuovat voimaa niin luonnolle kuin ihmisille. Räystäillä riippuvat jääpuikot sulavat hiljalleen niin, että pisarat keskeyttävät pikkulintujen sirkuttelun, hetkeksi. Kevät jatkaa kulkuaan ja sekös saa Mathildan pirteäksi. Hän on leiponut koko aamupäivän erilaisia herkkuja, hän aikoo kestitä rakkaimpiaan ja pakastaa ylijääneet pahan päivän varalta. Hän avaa uunin luukun, ja puhaltelee ilmaa kuin keräten rohkeutta ulottaa käsiään kohti polttavan kuumaa paistoalustaa. Leivinuunin sisältä syntyy kaunis korvapuustipellillinen. Hän kuorruttaa pullapellin kevyellä, mutta täyteläisen mausteisella vaniljakreemillä. Itsetehdyllä, totta kai.

Ovikello ilmoittaa iloisesti ystävysten ilmaantuessa oven taa. Mathilda halaa heistä jokaista, kihertäen onnellisena. Lämminhenkinen nauru kaikuu raolleen jätetyn keittiön ikkunan kautta kadulle, jolla kävelykeppiin tukeutuva papparainen hymyilee saadessaan kuulla ilon, vaikkakin tyngän, jonkun toisen elämästä ja jatkaa myhäillen matkaansa. Pian kahvinkeitin porisee ja klassinen musiikki saa tilaa kuulumisten vaihdon lomasta. Mathildan pikkuruinen, mutta juuri hänen suloiseen kotiinsa sopiva pyöreä pöytä on koristeltu ruusunpunaisin servietein ja ystävän tuoman ruusukimpun juurelle Mathilda on asetellut kaikki leipomuksensa suolaisesta makeaan. Päivässä ei ole sinänsä mitään erikoista, tämä oli päivä muiden joukossa, mutta jonka toistuvista piirteistä oli tullut jo heidän tavatessaan perinteitä. Joku toi kukkia, joku musiikin, joku keksi kahvihetken kaveriksi aktiviteetin. Tällä kertaa opeteltiin yhdessä virkkauksen alkeet.

Juhlalle oli kuin olikin aihe, ystävyys. Asia, joka ei todella ole itsestäänselvyys. Mathildalla ei aiemmin ollut ketään, jonka kanssa hykerrellä jännityksestä, pukea villasukat ja katsoa lapsuuden elokuvia, hypätä saunan jälkeen hankeen tai jakaa elämän kulkua mullistavia hetkiä, joita muistella ajan vieriessä. Nyt hänellä on, ja hän kiittää sisimmässään siitä, että saa olla välitetty ja rakastettu juuri näin. Olla, elää ja hengittää juuri tätä hetkeä, tätä kevättä. Ruusujen ja korvapuustin tuoksua. ”Tämä on se onni”, hän hengähtää ja nojaa ikkunanpieleen.
”Kumpa jokaisella olisi tällaisia hetkiä.”