En ehdi kääntää katsettani pois ilmassa väreilevästä sähköseinämästä, kun lasersäde löytää minut. Sydämeni pysähtyy sekunniksi ja aloittaa sitten laukan tiedostaen kuolemanvaaran nopeammin kuin minä. Mihin voin paeta? Oikealta puolelta kuuluu laukaus ja joku kaatuu maahan vain muutaman metrin päässä minusta. Pidätän hengitystäni ja puren huuleni rikki, kun pakokauhu ottaa kehostani vallan. Veren rautainen maku ruokkii pelkoani entisestään. Vaistoan pikemminkin kuin kuulen takaani lähestyviä askelia. Teen itseni mahdollisimman pieneksi ja väistelen punaista lasersädettä varoen visusti osumatta sähköön, joka ei ole hengenvaarallinen, mutta varmasti kivulias, vaikka se olisikin vain teetettyä kipua.
Kun tajuan, ettei pakotietä ole, ihmettelen ensimmäistä kertaa miksi minua ei ole vielä ammuttu. Kuka nyt ei haluaisi kerätä pisteitä? Kun laukausta ei kuulu, mutta punainen täplä rinnuksillani suurenee, ymmärrän, että vihollinen on jossain hyvin lähellä. Odottamassa. Silloin joku kuiskaa nimeni pimeästä. Yläpuoleltani. Vahvat kädet vetävät minut ylös tasanteelle. Mutta juuri, kun raajani ovat turvallisesti tasanteella, pamahtaa allamme ja koko rakennelma alkaa sortua. Toinen laukaus. Huojun etsien tasapainoa, jota ei löydy. Kolahdan vasten kovaa pintaa enkä nouse enää ylös. Ennen kuin menetän tajuntani, kuulen tutun äänen jostakin kaukaa. Jostakin hyvin kaukaa. Game over…
Hätkähdän hereille. Sinusta tulee vielä sotilas! Joku huutaa vihaisena. Ei vain päässäni. Kaiku. Se vaimenee sitä mukaa kun ympäristö tarkentuu. Makaan pehmustetulla pöydällä, jollakin sänkyä muistuttavalla tasolla. Huone on etäisesti tuttu. Seinällä on juliste ruokaympyrästä ja näöntarkkuusasteikosta. Ovi käy ja nainen astuu sisään.
“Oletkin jo hereillä. Millainen on olo?”
En sano mitään häpeän värjätessä kasvoni, kun tajuan pyörtyneeni ensimmäiseen tason simulaatiossa. Mitäköhän isäkin tästä sanoo? Nainen vain pudistaa päätään huokaisten.
“Jos minulta kysytään, teitä nuoria ei pitäisi päästää vielä leikkimään aikuisten asioilla.”
Kun hetken päästä hoitaja päästää minut lähtemään, mieleeni herää kysymys. Millaistakohan on todella olla tuolla oikeassa sodassa? Ja heti seuraavaksi painavampi kysymys: Miten ihmeessä selitän isälleni, sotilaspäällikölle, että epäonnistuin ensimmäisellä tasolla?
SUODATA
