Tuumailija

Elmeri Hämäläinen sulki sunnuntailehden ja oli aikeissa lähteä iltapäiväkävelylle, kun hänen vaimonsa sanoi: ”Entäs, jos lähdettäis ensi viikonlopuksi kylpylään. Meillähän on rahaa säästötilillä, ja sellainen kylpyläreissu piristäisi minun mieltäni. Saisit sinäkin hiukan vaihtelua rutiineihisi. Uudet kokemukset olisi meille kummallekin hyväksi.”

Elmerin ensireaktio oli se, että ihan turhia tuollaiset kylpyläreissut oli, mutta hän joutui ikäväkseen myöntämään itselleen, että vaimon perusteluissa oli perää. ”Tuumataan, tuumataan”, Elmeri vastasi.

Elmeri lähti kävelylle, ja häntä vastaan tuli hänen kaverinsa Kake. ”Me mennään illalla poikien kanssa keilaamaan. Tule mukaan!”

Elmeri ei yhtään tiennyt, mitä vastata. Sekä suostuminen että kieltäytyminen tuntuivat hyviltä vaihtoehdoilta. ”Tuumataan, tuumataan”, Elmeri vastasi.

Kävelyretki jatkui, ja puolen tunnin päästä Kake tuli uudelleen vastaan. Elmerin mielessä vastaus oli kirkastunut. Ei se yhtään paremmin perusteltu tai järkevämpi ollut kuin heti summassa annettu vastaus olisi ollut, mutta Elmeri oli tunnetasolla enemmän sinut sen kanssa. ”En mä taida tulla”, Elmeri sanoi.

Kävelyretki jatkui. Elmeri oli unohtanut vaimonsa tarjoamat perustelut, ja mieleen oli kirkastunut päätös, että ihan turhia kylpyläreissut olivat. Ei hän kuitenkaan niin voisi vaimolle vastata, kun tämä oli antanut jotain perustelujakin. Jotain Elmerin pitäisi keksiä.

Elmeri kulki kioskin ohi, ja kioskinpitäjä Harri pyysi Elmeriä pitämään tikkaita paikallaan sillä aikaa kun hän vaihtaisi mainoskylttiä valaisevan lampun.

”Tuumataan, tuumataan”, Elmeri sanoi tavalliseen tapaansa ja jatkoi matkaa.

Paluumatkalla puolen tunnin päästä Elmeri ajatteli, että kun kerran vaimolle vastaa kieltävästi, Harrin pyyntöön voisi vastata myöntävästi. Niinpä hän meni kioskiin ja sanoi, että hän voi pitää tikkaita.

”Ei tartte enää”, Harri vastasi. ”Antti auttoi jo niiden tikkaiden kanssa.”

Matka kotiin jatkui, ja Elmeri ajatteli, että joku syy pitäisi keksiä, jolla torjuisi vaimon kylpyläreissuehdotuksen. Mieleen tuli se, että ruokakauppojen veloittamat hinnat olivat vastikään nousseet. Kyllähän heillä olisi ollut rahaa sekä ruokaan että kylpyläreissuun, mutta siitä huolimatta kuulosti hyvältä sanoa, ettei kylpylään voi lähteä, kun ruuan hinta on noussut.

Elmeri tuli kotiin, ja vaimo kysyi, että mites se kylpyläreissu.

”Olen harkinnut asiaa”, Elmeri vastasi, ”ja tullut siihen johtopäätökseen, että kylpylään ei voida mennä, koska ruokakauppojen veloittamat hinnat ovat nousseet niin paljon.”