Savolainen kauhutarina

Tomi oli juuri asunut viisi vuotta New Yorkissa ja palannut kotikaupunkiinsa Kuopioon. Hän oli ostanut omakotitalon Lippumäestä. Parhaillaan hän istui Kuopion Prisman kahvilassa matkalla uuteen kotiinsa.

Eräs kahvilan asiakas, varhaiskeski-ikäinen mies, alkoi kailottamaan puhelimeensa, ja koska hänen tarinansa oli niin mielenkiintoinen, Tomi keskittyi kuuntelemaan.

Kaikki alko siitä, kun me muutettiin mun tyttärien kanssa Kuopion Lippumäkeen. Siellä oli just ollu asuntomessut, ja koko kaupunginosa oli rakennettu kerralla. Me oltiin ostettu uusi omakotitalo, ja se Lippumäki, jonka mukaan koko asuma-alue oli saanu nimensä oli ollu meidän talon paikalla, mut se oli pistetty sileeks asuma-alueen alta.

Mulla oli sapattivuosi, ku mun vaimo oli kuollu liikenneonnettomuudessa, niin mä totuttelin yksinhuoltajuuteen. Ennen muuttoo me oltiin asuttu Helsingissä, mut Helsingin liikenneruuhkat oli alkanu pelottaa mua, niin me muutettiin takas mun lapsuudenkaupunkiin.

Heti ku me muutettiin, mä kuulin, että Lippumäessä oli tapahtunu murha edellisenä yönä. Joku yöjalasta palaamassa ollu asukas oltiin tapettu kadulle, ikään ku pistetty keihäällä kuoliaaks, tai semmosia pistohaavoja siinä oli. En mä osannu huolestua siitä, ku kaikennäkösiä väkivallantekoja tässä maailmassa aina tapahtuu.

Heti ekana aamuna meidän uudessa talossa mun viisivuotias tytär alko höpöttää jotain siansaksaa. Mä aattelin, että se vaan kuuluu tohon ikään, mut se jatko sitä päivästä toiseen. Kuiteski enemmän kun nää asiat mua huolestutti se, että mitään palveluja ei ollu tullu Lippumäkeen, vaikka viranomaiset lupaili. Kauppakaan ei vielä ollu avannu, nii me jouduttiin ajamaan autolla ruokakauppaan Kolmisoppeen.

Se mun tyttären höpötys jatku aina joskus, ja kerran se alko höpöttää sitä siansaksaansa seurakunnan kerhossa. Ku mä tulin hakee sitä, kerhotäti väitti, että se on Saatanan vallan alla. Uskomatonta, että Suomen luterilaisessa kirkossa on vielä tommosia ihmisiä. Kuvittelis, että kaikki vetäis siellä liberaalimpaa linjaa. No sen johosta mää käytin tytärtä lääkärissä, eikä se lääkäri ollu huolestunu. Huomautti vaan, että siinä tyttären siansaksassa oli selvästi suomalaisia piirteitä, ku kaikki aina puhuu kuiteski siansaksaa äidinkielellään.

Niitä murhia alko tulla lisääki. Yöjalassa olevia asukkaita löyty aamulla tapettuna. Me oltais haluttu muuttaa pois, mut meillä oli iso asuntolaina, eikä sarjamurha-asuma-alueen asunnosta sais hyvää hintaa, nii me jäätiin, ja mä luulen, että aika monet meidän naapureista ajatteli ihan samalla tavalla.

Sit ruokakauppa saatiin loppujen lopuks pystyyn Lippumäkeen, mut heti ekana yönä joku oli murtautunu sinne, nii se sit ei ollu auki. Se murtautuja oli syöny lihatuotteita yöllä siellä kaupassa, ja lattia oli täynnä puoliks syötyjä paketteja.

Se tyttären siansaksa ihmetytti minua, ja mä sit pistin näytteen siitä yhelle nettipalstalle, joka on keskittyny tämmösiin mysteereihin. Aika nopeesti joku proffa Ukrainasta vastas, että se on jotain mordvan sukusta, tuntematonta kieltä. Mordva on suomalais-ugrilainen kieli, eli mun tytär höpötti tuntematonta suomensukusta kieltä. Se proffa ei ihan tarkkaan pystyny sanoo, mitä mun tytär sano, mut se oli kuulemma tunnistanu sanat kosto ja kuolema jotka toistu. Sillon mä tajusin, että jostain yliluonnollisesta tässä on kyse.

Mä aloin netistä ettiä jotain tahoa, joka vois auttaa meitä yliluonnollisen karkottamisessa, ja mä löysin YouTubesta semmosen ohjelman ku Paavon pakeilla. Siinä Paavo haastatteli kaikkia rajatietoihmisiä. Kovasti niillä haastateltavilla oli jo lapsuudessa ollu kaikkia yliluonnollisia kokemuksia, ja aikuisena ne oli pistäny jotain rajatietobisneksiä pystyyn. Niitä haastatteluja oli satoja, nii mä yritin etsiä jotain, joka vois auttaa suomensukusten kielten kanssa.

Meillä oli naapurina yks uskis, ja se oli siltä kerhotädiltä kuullu, että mun tytär oli saatanan vallan alla. Ne murhat oli jatkunu, ja se uskis sit alko naapurostossa levittää juorua, että mä olen niiden murhien takana. Vähän joutu sen jälkeen varomaan ruokakaupassa, ku se joskus oli aukiki vaikka ne murrot oli jatkunu.

Sit mun 13-vuotias tytär alko nähä painajaisunia. Se kerto, että palava kotakylä tuli joka yö sen uniin, ja sitä pelotti nukkua. Siinä unessa oli kuulemma jotain tyyppejä, jotka lahtas niitä kotakylän asukkaita. Se oli kertonu siitä unesta koulussa kaverilleen, niin huhut meidän perhettä kohtaan kiihty. Kaikki alku epäillä mua sarjamurhaajaks, eikä mua moikattu enää.

Mä kattelin niitä Paavon pakeilla -jaksoja. Hirveen monet tarjos vaan tarot-luentoja ja energiahoitoja, ja mä ajattelin, ettei niistä olis apua, ja aika monet siellä oli selviä huijareita. Useempi väitti olleensa Maria Magdalena entisessä elämässään. Mut pari haastateltavaa siellä otti vaikutteita suomalaisesta mytologiasta ja tarjos shamaanipalveluja. Mut ne oli pääosin morsiuskylpyjä ja vastaavia, nii mä ajattelin, ettei ne ole mulle oikeita.

Mä aloin ottaa netistä selvää Savon historiasta. Mulle selvis, että savolaiset oli asuttanu Pohjois-Savon vasta 1400-luvun lopulta lähtien. Sitä ennen täällä oli asunu jotain metsästäjä-keräilijäkansaa, joka saatto olla saamelaisia tai sit jotain tuntematonta kieltä puhuvaa kansaa. Mä aattelin, että ne oli vissiin puhunu mordvan sukusta kieltä, just sitä, mitä mun viisivuotias höpötti.

Mun kolmetoistavuotias kerto unesta, jossa joku tyyppi oli juossu sieltä palavasta kotakylästä jollekin mäelle ja höpöttäny siellä samaa kieltä ku mun viisivuotias. Ku se oli poistunu, sinne mäelle oli tullu toinen tyyppi ja savon murteella sanonu jotain, että se sitoo sielut siihen mäkeen, ettei ne pääse kostamaan.

Sillon mä aattelin, että ne kotakylän polttajat oli savolaisia, jotka oli muuttamassa meidän seuduille, ja ne oli tappanu alkuasukkaita. Alkuasukkat oli tehny mäellä jonkun loitsun, että niiden sielut pääsis kostamaan, ja savolaiset vastaloitsun. Ja nyt, ku se mäki oli laitettu meidän asuma-alueen tieltä sileeks, ne sielut mellasti vapaana. Ku mä olin netistä lukenu, että suomalais-ugrilaisen mytologian mukaan ihmisellä oli monta eri sielua. Ja me suomalaiset ollaan periaatteessa samaa porukkaa ku ne kotakylän polttaneet savolaiset.

Ne murhat vaan jatku, ja mua yleisesti pidettiin syypäänä niihin. Monena aamuna mun auton renkaat oli puhkottu, ja kerran mun auton takaikkuna oli hajotettu. Ja mut potkittiin pois meidän viitosdivarin salibandyjoukkueesta, kun mun etiikka ei kuulemma ollu riittävällä tasolla. Mä ajattelin, että kohta on pakko muuttaa pois, vaikka asunnon joutuiski myymään polkuhintaan. Mä yritin löytää Paavon pakeillasta sopivaa shamaania, mut ykskään ei puhunu ihmisen monesta sielusta.

Sit mun viisvuotias yritti kerran semmosen siansaksakohtauksen aikana puukottaa saksillla mun kolmetoistavuotiasta. Eihän viisivuotiaan voimat riittäny kolmetoistavuotiasta vastaan, mut mä huolestuin. Entäs jos se yrittäs uudestaan silllon ku mä tai mun kolmetoistavuotias nukkuu? Mä aattelin, että jotain pitää tehä. Mä vaan summassa valitsin shamaanin sieltä Paavon pakeillasta ja soitin sille.

Se shamaani tuli seuraavana päivänä, ja mä kerroin sille, mitä mä olin nähny ja päätelly. Se shamaani osoittautu hyväks yleistiedoiltaan ku se kans tiesi Savon asutuksesta ja tuntematonta kieltä puhuvista metsästäjä-keräilijöistä. Se sano mun arveluista, että mä olin oikeessa. Se pukeutu lehmännahkaan ja alko pomppia sulkien ja helistimien kanssa meidän pihalla. Että siinä meni naapureiden silmissä loputki mun uskottavuuden rippeet. Sit se tuli sisään ja sano, että se oli sitonu kaikki niiden alkuasukkaiden sielut meidän tontin maaperään.

Sen jälkeen kaikki oudot ilmiöt loppu. Ei tullu enää lisää murhia, eikä mun tyttäret enää nähny häiritseviä unia tai höpöttäny häiritsevästi. Että sikäli oli sen shamaanin suhteen hyvä tuuri, ku siellä on huijareitaki joukossa. Kai meidän mainekin palaisi vähitellen, mut en mä haluu asua tässä, ku meidän tontin maaperään on sidottu kostonhimosia henkiä. Mut mä oottelen sen verran, että ne sarjamurhat unohtuu ja talon hinta nousee normaaliks ja myyn tän vasta sitten.

Tämän jälkeen puhelu siirtyi arkisiin aiheisiin. Tomi ei uskonut yliluonnolliseen, mutta ennen New Yorkin -matkaansa Tomi olisi toivonut, ettei moinen hullu osuisi hänen naapurikseen.

Asuminen Amerikassa oli kuitenkin laajentanut Tomin maailmankuvaa, ja nyt hän ajatteli, että tuollaisen kokemuksen läpikäynyt voisi olla mielenkiintoinen naapuri.