Ideatykki

Jussi kirjoitti tietokoneelle: ”Mies ja nainen tutustuvat netin deittipalvelussa ja toteavat olevansa sopivia toisilleen. Kun he tapaavat livenä, osoittautuu, että mies on 160 cm pitkä ja nainen 180 cm pitkä. Kun he juttelevat kahvilassa, he huomaavat olevansa rakastuneita…”

Lopulta romaanin synopsis tuli valmiiksi, ja Jussi alkoi kirjoittaa tyyliohjeita: ”Romaani kirjoitetaan Jane Austenin tyylillä, vaikka se sijoittuukin nykyaikaan. Tyyliä haetaan myös 1990-luvun Harlekiiniromaaneista. Keskiössä on, paitsi rakkaus, myös ympäristön tuomitseva suhtautuminen tuollaiseen epäsuhtaiseen liittoon. Kohdeyleisönä 35-55 -vuotiaat naiset.”

Tyyliohjeita tuli vielä hiukan lisää, ja lopulta Jussi painoi ”Submit”-nappia. Tekoäly tuotti ohjeiden perusteella romaanin ja latasi sen netin äänikirjapalveluun.

Vaikka tekoälyt kykenivät rutiininluontoiseen tekstintuotantoon ihmisiä paremmin, niiden toimintaperiaate oli opetusmateriaalissa olleiden säännönmukaisuuksien jäljittely. Opetusmateriaalina oli koko maailmankirjallisuus, mutta ne eivät silti kyenneet saamaan uusia, luovia ideoita. Tässä Jussi astui peliin. Hän oli aamun miettinyt ideoita romaaneiksi ja terveellisen lounaan jälkeen kirjoittanut synopsiksen ja tyyliohjeet tekoälyä varten.

* * *

Jussi astui kuntosalille ja katsoi paikallaolijoita. Kaikilla oli luurit korvissa. Äänikirjojen kuuntelu kuntoillessa oli suosiossa. Jussi ajatteli, kuunteliko kukaan hänen uutta rakkausromaaniaan. Hän tarkisti rannekommunikaattorista, ja puolessa tunnissa sitä oli ladattu jo 10000 kertaa. Ideatykit olivat arvostettu ammattiryhmä, ja Jussi oli tässä ammatissa eliittiä.

Jussi laittoi luurit korviin ja alkoi kuunnella kilpailijan tarinaa, vakoilutrilleriä, jossa Venäjä vihdoin suunnitteli ydiniskulla uhkailemisen lopettamista. Jussi meni soutulaitteelle ja ajatteli, että parempi kuntoilla, niin hän ei kuukahtaisi sydän- ja verisuonitauteihin. Kun Jussi oli tullut liukuhihnakuljettimella kuntosalille, valotaulu oli julistanut: ”Jos sinulla on selittämättömiä sydänoireita, hakeudu lääkäriin!” Sellaisia Jussilla ei ollut aikomusta hankkia.

* * *

Jussi oli illan miettinyt tarinaa, joka kertoi naisesta, joka kuuntelee uutisen robottiauto-onnettomuudesta. Matkustaja oli kuollut. Tarina alkoi hahmottua kertomukseksi naisen ajatuksista ja tunteista uutisen kuulemisen jälkeen. Vaikka ihmisen kuolema tietysti oli katastrofi, tällainen poikkeustapaus oli piristysruiske naisen tylsään arkeen, joka koostui pääosin somen selailusta. Nainen suunnittelisi päivää uutisten kuuntelemisen ympärille. Tekoälysimulaatioista, joista saatujen tietojen avulla tapahtuman toistuminen voitaisiin estää, alkaisi tippua uutisia, ja niiden kuunteleminen toisi sisältöä päivään.

Lopulta tarina oli Jussin päässä hahmoteltu, ja hän kirjoitti synopsiksen tekoälyä varten. Tarina kestäisi useamman kymmenen minuuttia.

Jussi alkoi kirjoittaa tyyliohjeita. Hän kävi kaikki tuntemansa menneiden aikojen kirjailijat läpi, mutta kenenkään tyyli ei soveltunut tällaiseen melkoloogisten ajatusten kelailuun. Jussi kirjoitti tyyliohjeita kuvaillen tyyliä ilman esikuvakirjailijaa ja tilasi koeversion tarinasta itselleen.

Tarina ei kuitenkaan vastannut Jussin laatustandardeja. Tekoäly ei ollut saanut siitä mielenkiintoista, vaan se oli mennyt jaaritteluksi. Jussi kokeili täsmentää tyyliohjeita, mutta mikään ei auttanut. Jussi oli keksinyt aivan uuden tarinatyypin, ja sellaisen toteuttamisessa ei tekoälystä ollut apua.

Jussi kuitenkin tiesi, että hänen tarinaideansa oli loistava, eikä hän tahtonut luopua siitä. Jussi mietti, mitä tekisi. Menneisyydessä ihmiset olivat kirjoittaneet itse, ilman tekoälyä. Niinpä Jussi latasi verkosta vanhoja kirjoitusoppaita ja alkoi harjoitella, kuinka kaunokirjallisuutta kirjoitetaan itse.