Anahita

Babylon, joskus vuosien 600 eaa ja 500 eaa välillä.

Daniel poistui kortteeristaan ja lähti kulkemaan kohti hyväntekijänsä taloa. Danielin kortteeri oli selvästi vaatimattomampi kuin mihin hän oli kotonaan Juudeassa tottunut. Juudeassa hän oli ollut ylimys, mutta sitten babylonialaiset olivat valloittaneet Juudean ja vieneet sieltä ylimykset vangeiksi Babyloniaan.

Daniel sai liikkua Babylonissa vapaasti, kunhan ei yrittänyt poistua kaupungista, ja kaupungin ihmeet olivat saaneet hänet ymmälleen. Kaupunki oli valtava verrattuna Jerusalemiin, ja Zigguratit, porraspyramidit, joiden huipulla babylonialaiset papit palvoivat jumaliaan olivat niin paljon mahtavampia kuin Salomon temppeli Jerusalemissa.

Salomon temppelinkin babylonialaiset olivat tuhonneet. Daniel ihmetteli, kuinka se oli ylipäätänsä mahdollista. Jahve oli muinoin tehnyt liiton juutalaisten kanssa. Jos juutalaiset palvoisivat ainoastaan Jahvea, Jahve suojelisi juutalaisia. Daniel oli oppinut ajattelemaan, että Jahve oli mahtavampi kuin muut jumalat, mutta koko matkan Juudeasta Babyloniaan babylonialaiset sotilaat olivat vittuilleet juutalaisille, että Marduk, babylonialaisten pantheonin pääjumala, oli lyönyt Jahven.

Onneksi Daniel oli ystävystynyt Babylonissa varakkaan persialaisen kauppiaan kanssa, ja kauppias antoi Danielin myydä markkinapaikalla persialaisia käsitöitä. Se toi Danielille vaatimattoman elannon. Daniel tosin ei voinut lakata ihmettelemästä sitä, kuinka persialainen käsityötaito hakkasi juutalaisen sata nolla.

* * *

Daniel astui kauppiaan yleelliseen taloon. Kauppias oli poissa paikalta, joten hän asioisi Anahitan, kauppiaan tyttären kanssa. Daniel ja Anahita olivat aiemminkin heittäneet toisilleen katseita, mutta kauppiaan läsnäollessa he eivät olleet päässeet vaihtamaan yhtään sanaa. Anahita oli nuori nainen kukkeimmassa iässään, yllään sininen, silkkinen mekko, joka jätti käsivarret paljaaksi sekä kultaisia rannerankaita.

”Tulin taas hakemaan käsitöitä myytäväksi”, Daniel sanoi.

”Voit hakea ne itse varastosta”, Anahita sanoi. ”Minä en ymmärrä kaupankäynnistä mitään, mutta vaikutat olevan allapäin. Kevennä ihmeessä mieltäsi.”

”Sitä minä edelleen surkuttelen, että Marduk löi Jahven”, Daniel sanoi. ”Vaikka kuvittelin Jahven olevan vahvin jumalista.”

”Eihän Jahvea ole edes olemassa”, Anahita naurahti. ”On vain Ahura Mazda ja Angra Mainyu.”

Daniel koki suuttumuksen mielessään, mutta nuoren naisen nähden sitä ei sopinut näyttää. Olihan hän tottunut Babylonissa kuulemaan, että Jahve oli heikoimmasta päästä jumalia, mutta ei kukaan ollut aiemmin hänen olemassaoloaan kiistänyt. Daniel vain tuijotti tytön kauniita kasvoja. Viesti, joka noilta ihanilta huulita tuli, oli niin kylmä.

”Keitäs ne ovat?” Daniel sai sanottua jotenkuten ystävälliseen äänensävyyn.

”Ahura Mazda on kaiken hyvän, viisauden ja järjestyksen jumala, joka on luonut kaiken lainmukaisen maailmassa. Angra Mainyu on puolestaan kaaoksen ja tietämättömyyden jumala, joka on luonut kaiken pahan. Ihmistä lukuunottamatta jokaista Ahura Mazdan hyvää luomusta vastaa Angra Mainyun paha luomus.”

”Jahvehan on luonut maailman!” Daniel kivahti.

Itse asiassa Daniel oli juutalaisten keskuudessa kuullut kahta eri tarinaa maailman luomisesta. Toisen mukaan maailman oli luonut Jahve yksin ja toisen mukaan jumalat, elohim, yhdessä. Suuret totuudet maailmasta olivat sellaisia, että keskenään erilaisetkin tarinat saattoivat kaikki olla tosia, toisin kuin sellaiset pienet totuudet, että jos kuppi on täynnä viiniä se ei voi olla täynnä maitoa.

Anahita naurahti: ”Tuo nyt on takapajuista taikauskoa. Maailma on Ahura Mazdan ja Angra Mainyun, järjestyksen ja kaaoksen taistelukenttä, ja jokainen ihminen joutuu valitsemaan puolen tuossa taistelussa. Itse olen valinnut hyvät teot, hyvät ajatukset ja hyvät sanat, joten olen järjestyksen puolella.”

Ne myytit, joita juutalaiset kertoivat, olivat pääosin rajoittuneet juutalaisten historiaan sivuten vain vähän ja hajanaisesti maailman luomista ja sellaisia asioita. Nyt Anahita kertoi koko maailman rakenteesta ja peilasi sitä omaan elämäänsä. Daniel koki vihan kasvavan sisällään ymmärtämättä miksi. Hän ei voinut myöntää itselleen, että Anahitan maailmankuva oli kehittyneempi kuin hänen omansa. Hän vain ajatteli ihanan olennon edessään lausuvan niin ärsyttäviä sanoja.

”Mistäs sinä tuollaista tiedät?” Daniel kivahti.

”Profeetta Zarathustra kertoi tällaiset asiat kansallemme kymmenen sukupolvea sitten.”

”No sitten Mardukiakaan ei ole olemassa”, Daniel naurahti happamasti. Babylonialaisten pääjumalan olemassaolon kiistäminen paransi hiukan hänen oloaan, vaikkei hän omaan kiistoonsa oikeastaan uskonutkaan.

Anahita kertoi lisää maailmankuvastaan: Amesha Spentasta eli Ahura Mazdan aspekteista, joiden avulla tämä toimi maailmassa, ihmisten kuolemanjälkeisestä elämästä joko paratiisissa tai helvetissä riippuen siitä, kuinka hyvin he olivat eläneet, ja siitä, kuinka lopulta Ahura Mazda, järjestys, voittaisi Angra Mainyun, kaaoksen. Daniel kiinnitti huomiota siihen, että toisin kuin hänen oman kansansa hajanaiset ja ristiriitaiset myytit, Anahitalla oli johdonmukainen kokonaiskuva todellisuudesta. Myös suuret totuudet jumalista olivat sellaisia kuin totuus viinimukista, johon ei mahtunut maitoa. Danielista tuntui, että Anahita oli kaukana hänen oman tasonsa yläpuolella. Hyvällä maulla valitut vaatteet, kauniit kasvot, kapea uuma, ja vielä johdonmukaiset näkemykset. Daniel ei voinut olla tuntematta itseään juntiksi.

Raivo kasvoi Danielin sisällä. Ensin babylonialaiset olivat nöyryttäneet hänen kansansa sodassa, ja nyt tuo tyttö osoitti, että Danielin maailmankuva oli takapajuinen. Tyttö uskoi vain kahteen jumalaan. Danielin pitäisi laittaa siitä jotenkin paremmaksi. Tilanne muuttui Danielin mielestä niin sietämättömäksi, että hän menetti tajuntansa.

Kun Danielin silmissä oli sumennut, hän kuuli äänen: ”Palvelijani Daniel, kuule minua. Olen Jahve, ainoa olemassaoleva jumala. Annan sinulle tehtävän.”

Kun Daniel heräsi, hän huomasi yhä seisovansa, ja hän tunsi olonsa huojentuneeksi. Jumalia oli vain yksi, Jahve. Nyt Daniel alkaisi keräämään kansansa taruja ja hajanaisia historiamuistiinpanoja. Niiden sisällä piilisi johdonmukainen kokonaiskuva maailmasta, jonka löytäminen olisi Danielin tehtävä. Tuo maailmankuva pitäisi Danielin kirjoittaa kirjaksi.

Mutta ensin Daniel joutuisi myymään persialaisia käsitöitä markkinapaikalla, että hän saisi ansaittua leipänsä. Mieluummin hän olisi myynyt juutalaisia käsitöitä, mutta ne eivät olleet yhtä taidokkaita.

Ja Anahita, Anahitan hän vielä voittaisi omakseen.