Kielifilosofi

”Tää sun huone on yksi sikolätti!” äiti sanoi.

17-vuotiaasta Villestä kommentti tuntui pahalta. Ensinnäkin hänestä oli ikävä joutua moitituksi, mutta vielä virheellisin perustein. Olihan hänen huoneensa sotkuinen, mutta ei se mikään sikolätti ollut. Sikolätti oli tila, jossa kasvatettiin sikoja, ja eikä hänen huoneellaan ollut mitään tekemistä maataloustuotannon kanssa.

Ville pyrki itse täsmälliseen ja totuudenmukaiseen ilmaisuun, ja muiden ihmisten kuvainnolliset ilmaukset ärsyttivät häntä, erityisesti silloin, kun niitä käytettiin hänen arvostelemiseensa. Kun totuudenmukaisesti ei pystynyt arvostelemaan, alettiin keksiä keinoja siirtää mielikuvia aivan muista asioista hänen mustamaalaamiseensa.

Elettiin 90-lukua. Jos olisi ollut kolmekymmentä vuotta myöhäisempi ajankohta, Ville olisi saanut ehkä autismidiagnoosin, mutta nyt Villeä pidettiin ainoastaan omituisena.

Ville tunsi koulumenestyksestään huolimatta olevansa napit vastakkain ympäristönsä kanssa. Villeä häiritsi se, että hänen omat ajatuksensa olivat niin erilaisia kuin muiden ajatukset, ja hän halusi selvittää, kumpi osapuoli oli oikeassa. Niinpä hän oli päättänyt lähteä lukion jälkeen opiskelemaan filosofiaa. Ehkä siellä selviäisi, mistä elämässä, maailmankaikkeudessa ja kaikessa oli oikeasti kyse.

* * *

Kun Ville aloitti filosofian opinnot, hänelle hyvin nopeasti selvisi, että se filosofian laitos, jolle hän oli päätynyt, oli keskittynyt analyyttiseen kielifilosofiaan.

Ensimmäisenä syksynä Ville ottikin aihetta käsittelevän kurssin, ja ensimmäisenä tutustuttiin Fregeen, 1800-luvulla vaikuttaneeseen saksalaisfilosofiin. Fregen mukaan jokaisella sanalla oli Sinn ja Bedeutung. Sinn oli se sanan merkitys, joka ihmisellä oli päässään. Esimerkiksi sanan kissa Sinn oli se mielikuva kissoista, joka henkilöllä oli. Sanan Bedeutung taas oli ne oikeasti olemassa olevat oliot, joihin sana viittasi. Esimerkiksi sanan kissa Bedeutung oli kaikkien oikeasti olemassaolevien kissojen joukko. Lauseen totuuden määräsi se, missä suhteessa lauseen sanojen Bedeutungit olivat toisiinsa.

”Huoneeni ei kuulu sikolättien joukkoon”, Ville ajatteli. ”Sanan sikolätti Bedeutung on tietyntyyppisten maataloustuotantohuoneiden joukko.”

Ville innostui analyyttisestä kielifilosofiasta. Se tuki hänen ennakkokäsitystään kielestä jonain sellaisena, jota käytetään oikein, kun täsmällisellä ilmaisulla pyritään totuuteen.

* * *

Koska Ville ei tuntenut opiskelupaikkakunnallaan ketään, hän hyvin nopeasti teki ensimmäisen viikonloppuvierailun kotikotiin. Kun Ville oli julistamassa äidille, kuinka filosofiakin sanoi, että tämä käytti kieltä väärin, äiti vastasi: ”Nyt sinä sulputat.”

Äiti sanoi aina näin, kun Ville esitti mielipiteitään liian jyrkästi. Moite oli aina ärsyttänyt Villeä, koska sulputtaminen oli äidin itse keksimä sana. Jos jotain ilmiötä ei voinut kritisoida olemassa olevilla sanoilla, ei Villen mielestä ollut mitään oikeaa aihetta kritiikkiin.

Ville ajatteli, kuinka luennoitsija oli kertonut, että hän ei erota haapaa ja leppää, eli hänen mielessään oleva sanan haapa Sinn on sama kuin sanan leppä Sinn. Siitä huolimatta hän teki virheen, jos hän kutsui haapaa lepäksi. Lauseiden totuutta eivät siis määränneet henkilökohtaiset merkitykset vaan kieliyhteisön jakamat merkitykset.

Ville ajatteli, että kieliyhteisöllä ei ollut jaettua merkitystä sanalle sulputtaa, joten se ei merkinnyt mitään. Näin äidin kritiikkikin oli vailla merkitystä.

* * *

Eräänä perjantai-iltana Ville oli uskaltautunut baariin ja jopa lähestynyt erästä tyttöä.

”Moi”, Ville aloitti. ”Mä opiskelen filosofiaa, joka auttaa meitä hahmottamaan oikean kielen säännöt, jotka muodostuvat ajallisesti kahdensadan vuoden jaksolle sijoittuvan filosofien työn kokonaishahmotuksen kautta.”

”Puhutpa sinä tylsästi”, tyttö vastasi. ”Eihän tosta mitään tajua.”

Tyttö vaihtoi pöytää.

Ville ajatteli, että jotain jiveäkö hänen olisi pitänyt vääntää. Ja kielen vahvuus oli se, että yhdistelemällä alkeisosasia sai aikaan monimutkaisia merkityksiä, joten monimutkaisuutta oli turha kritisoida. Ville ajatteli, kuinka luennoitsija oli kertonut, että x:n isä oli kuin matemaattinen funktio, jota yhdistelemällä sai aikaa ilmaukset minun isäni, minun isäni isä, minun isäni isän isä, minun isäni isän isän isä jne…

Mutta moukat eivät tunteneet ymmärtävän kielen oikeasta käytöstä mitään.

* * *

Ville oli tottunut saamaan ympäristöltään negatiivista palautetta, mikä oli tehnyt hänestä ujon tutustumaan uusiin ihmisiin. Niinpä kesti ennen kuin Ville uskaltautui filosofianlaitoksen opiskelijahuoneeseen, mutta lopulta hän rohkaisi itsensä.

Opiskelijahuoneessa Ville julisti, kuinka kielifilosofia osoitti, että täsmällinen kielenkäyttö oli oikeaa kielenkäyttöä, joka johti totuuteen. Edellisellä luennolla oli ollut aiheena loogisten positivistien projekti muodostaa tieteen kieli, jossa alkeisosasina olivat välittömät aistihavainnot, ja kielen lauseina niistä loogisissa kalkyyleissä johdettavat seurauslauseet. Siinä oli täsmällisyys yritetty vetää tappiinsa.

”Täsmällinen kuvailu on vain yksi kielipeli”, kuului toisen opiskelijan kommentti. ”Ihan yhtä lailla on olemassa kehottamisen, vitsailun, runoilun, liioittelun jne kielipelit.”

Villen sydän hyppäsi kurkkuun, kun hänet näin torjuttiin. Äänessä oleva filosofianopiskelija oli sitä mieltä, että totuus on harhaa, ja kielenkäytössä on kyse vain pelien pelaamista, missä kielipelien säännöt ensisijaisia, eivät sanojen merkitykset tai lauseiden totuus.

”Lue myöhäiskauden Wittgensteiniä”, Villelle sanottiin.

Ville ei tiennyt, mitä ajatella. Hän oli ihastunut analyyttiseen kielifilosofiaan kuten sitä luennolla opetettiin, ja nyt vanhemmat opiskelijat tyrmäsivät hänet.

* * *

Kotona Ville avasi kirjastosta hakemansa Wittgensteinin kirjan ja alkoi lukemaan. Koko kirjan ajan häntä vitutti rankasti. Wittgenstein väitti, että kielessä oli kyse ennemmin merkitykseltään tyhjien pelien pelaamisesta kuin totuuteen pyrkimisestä. Lisäksi täsmälliselle kielenkäytölle Wittgenstein ei antanut minkäänlaista etuoikeutta esimerkiksi kuvainnolliseen kieleen verrattuna.

”Tähän minä en usko”, Ville ajatteli. Mutta se oli tyhjää uhmaa.