Samaa sukua eri puuta

On sunnuntai ja kaupungin rouvien naisyhdistyksen kokous alkamassa. Katri katsoo itseään peilistä ja jää miettimään, miten hänestä tulikin tällainen tiukkapipo ja tylsä? Tätäkö elämä olisi hamaan loppuun asti?
Kampaaja laittoi eilen jo hiukset kuntoon. Uusi bleiseripuku istuu kuin nahkakäsine. Kirkas huivi kruunaa kaiken antamalla tyylikkään, mutta rennon vaikutelman. Mutta silti, miksi en voisi olla edes vähän saman luonteinen kuten siskoni Kaisa on? miettii Katri itsekseen. Isäkin aina neuvoi ottamaan Kaisasta mallia, sisko kun on rento ja aina pilkettä silmäkulmassa. Tai sitten pitää tärkeäksi kokemastaan asiasta aivan mieletöntä meteliä joka tavalla. Hänen bileensä ovat kuuluisia koko pikkukaupungissa. Suojärvellä kaikki tuntevat toisensa ja sana kulkee nopeasti.
”Äsh! En ikinä voisi olla samanlainen kuin Kaisa” hän tuhahtaa peilille. No niin, ajokäsineet sekä Audin avaimet käteen ja menoksi! Ladyt odottavat jo! Päättää Katri mietteensä pientä kateutta tuntien. Pitäisi päättää, miten kerromme tämän maan tavoista maahanmuuttajanaisille. Etteivät vain luule, että me olisimme kiinnostuneet heidän tavoistaan. Ihan omat juhlat ja reseptit riittävät meille, ovat kunniaksi kansanperinteille. Me emme peitä päätä ja kasvoja huiveilla ja mielistele miehiä tässä maassa, emme enää.

Kaisa on juuri käynyt suihkussa ja katselee itseään alasti peilistä. Ei hän itseään häpeä, mutta ehkä tuo viimeinen tatuointisarja oli jo liikaa tämän ikäiselle, vaikka eihän hän toki vanha vielä ole. Lyhyet hiukset ovat hujan hajan ja saavat kuivua sellaiseen malliin kuin itse haluavat.
Äiti aina neuvoi ottamaan mallia Katrista, joka on tyyni ja sivistynyt ja aina viimeisen päälle huoliteltu. Olishan se kivaa välillä olla hiljaisempi ja ainakin siistimpi, miettii Kaisa. Hän katsoo asuntoaan, joka on vieläkin aivan sekaisin eilisten bileiden jäljiltä. Mutta koska kaikilla oli ollut hauskaa, niin se jälleen kerran kannatti. Porukkaa oli vaan tullut hänen tykö ja kaikilla oli ollut eväät mukanaan.
”Äsh!” tuhahtaa Kaisa ja vetää farkut jalkaan, t-paidan ja farkkurotsin päälleen. Nyt on mentävä! Mielenosoitus naisten tasa-arvon puolesta alkaa kohta ja siitä ei sovi myöhästyä, hän kun kulkee mikrofoni kädessä eturintamassa. Hiukset ovat vähän kosteat, mutta tuuli kuivatkoon loput, miettii Kaisa ja hyppää pyörän selkään.

Sisarukset kohtaavat Katrin talon edessä juuri, kun tämä on istumassa auton ratin taakse.
”Hei, mihis sinä oot menossa? ”kysyy Kaisa siskoltaan.
”Naisyhdistyksen kokoukseen. Tulisit sinäkin, niin näkisit kuinka menestyneet naiset viettävät iltaa ja tekevät hyödyllisiä päätöksiä”, vinkkaa Katri siskolleen.
”Joo, ei kiitos! Se väki kyllä tunnetaan. Kaikki esittävät jotain, mitä eivät oikeasti ole! Tuu sää kuule joskus mukaan mielenosoitukseen, niin näät ihmisiä, jotka oikeasti haluavat rauhaa ja rakkautta ja tasa-arvoa maailmaan!”
”Eivät taida välittää seurastani, enkä minä osaisi siellä olla. On se kumma, kuinka erilaisia meistä tuli, kun pitäisi olla sama isä ja äiti”, ihmettelee Katri. ”Olishan se hauskaa, jos olisin noin luova, mutta kun en ole”, hän toteaa.
”En kans ole ikinä tajunnut, kuinka mutsi ja faija tulevat toimeen niin hyvin, kun toinen on niin kuin mä, villi ja vapaa ja toinen on niin kuin sä, eli pilkuntarkka joka asiassa. Olishan se välillä hyvä, kun olisin tarkempi, noin niin kuin raha-asioissa ja kämpän siisteydessä, ei vaan kauheesti punnukset paina!” huokaisee Kaisa.
”Mun on nyt mentävä, jengi odottaa! ”jatkaa Kaisa. Pidä sääkin hauskaa sun ladyjen kanssa, vaikka en mä tajuu, kuinka te kestätte toisianne. Tilulii! Päästä sun hurja luontos vapaaksi”, huikkaa pikkusisko vielä selkänsä taakse.
”Tilulii vaan itselles! ”huikkaa Katri vielä takaisin ja hymyilee pikkusiskolleen.
Ehkä vielä joku päivä sen teenkin, miettii Katri. Ja ehkä Kaisa kasvaa joskus aikuiseksi. Tuskin, mutta toivossa on hyvä elää.