LÄKSIÄISET – Kaikki kaapista ulos!

LÄKSIÄISET – Kaikki kaapista ulos!
Tänään saimme sinun uurnan itsellemme ja levitimme tuhkasi sinne, mitä eniten rakastit, eli kartanon puutarhaan. Et halunnut sukuhautaan, et ollut samanlainen aatelinen, kuin edeltäjäsi olivat olleet. Olit kaikessa rennompi versio, minun tukeni ja turvani, elämäni rakkaus.

Karl Kustaa von Wendeliinin, eli Kallen siunaustilaisuuteen oli kutsuttu kaikki sukulaiset, silmäätekevät ja kyläläiset, kuten kuuluikin ja heille pidettiin myös asiankuuluva muistotilaisuus. Täällä on aina tehty, niin kuin kuuluu, eletty niin kuin yleisesti on hyväksyttyä. Minullekin on aina kerrottu nuoresta miniästä asti heidän toimestaan, mitä asemani edellyttää ja olin sen tarkasti omaksunut, ainakin heidän edessään. Tätä mallia ei Kalle halunnut enää periyttää lapsilleen, hän sanoi minulle suoraan. Ihmisellä täytyy olla oikeus olla oma itsensä kaikkien edessä. Vaikka olisi valitettavasti syntynyt muka korkeampaan säätyyn. Aatelisarvo kuuluisi olla ylpeyden aihe, eikä elämää rajoittava riesa.

Sinä itse halusit, että sinua muistetaan juhlimalla pubissa tuhkan levityksen jälkeen. Ja sen jälkeen vielä rannalla, koska oli heinäkuu ja yöt olivat valoisia. Kirkon ympäristö on hiljentynyt, mutta kapakasta kuuluu sekä juopuneiden puheensorinaa että musiikkia. Minä en osaa muuta, kuin katsoa hautausmaata. Olisin halunnut kuolla ennen sinua! En osaa, enkä jaksa rooliani ilman sinua!

Illan muistobileisiin kutsuimme vain todelliset ystävät sekä kylän uuden nuoren papin, Kristianin. Hän on selvästi ihastunut meidän Pinjaan. Meillä on kaksi aikuista lasta, Pinja sekä Pete, jotka nyt jatkoivat työtämme tilalla.

Meillä on myös ihanat lapsenlapset, Pinjan kaksoispojat, Robert ja Mauritz.
Pete toi nyt tähän muistobileisiin ensimmäisenkerran nuorikkonsa, jonka varmuudenvuoksi palkkasi tilanhoitajaksi kartanoon. Hän kun ei ole morsian, vaan sulhanen, Lars Gustafsson, eli Lasse. Vaikka pubissa oli kylänväkeäkin, eivät he välttämättä tienneet muuta kuin että kysymyksessä on tilanhoitaja. Tämän kuvan olemme halunneet antaa ulospäin asiasta, vaikka nuoripari on oikeasti kihloissakin ja heillä on sormukset, mutta silti. Vanhollinen kylänväki ja etenkin uskovaiset eivät edes yritä ymmärtää homoseksuaaleja.
Meillä jokaisella on salaisuutemme, mitä olemme halunneet varjella. Meitä on joskus yritetty ontuvasti kiristää, kun Kalle oli pukeutunut kerran naisten vaatteisiin kyläpubissa. Kuva päätyi lehteen amatöörikuvaajan toimesta, mutta ei siitä mitään seurannut, kun Kalle oli mukana näytelmäkerhossa, ja se selitti roolileikin. Kalle vain nauroi asialle, se oli hänen vahvuutensa. Antoi luvan kiristäjälle toimittaa kuvan niin moneen lehteen, kuin halusi.

Minä, Katri, olen kotoisin toiselta puolen Suomea. Lapsuuteni koti oli köyhä torppa ja koulussa minua kiusattiin, kun en omistanut hienoja vaatteita, edes aina puhtaita, enkä paljon muutakaan. Yleisesti tiedettiin, että olin ratsukartanon pojan avioton lapsi, siitä sain aina kuulla.
Aikuisena oppisin tuntemaan sisarpuoleni Tinan ja meistä tuli hyviä ystäviä, vaikka perin hänen rinnallaan oikean isäni myös minun yllätykseksi. Siksi minun oli vaikea esittää ylhäistä syntyperää olevaa naista, kun en sellainen ollut alunperin.
Siskoni eli ns. ”avoimessa avioliitossa”, mutta pidimme Kallen kanssa hänen miehestään Johanista. Siksi heistä tuli meidän hyviä ystäviä. He ovat hyvinkin ihania ja vapaamielisiä ihmisiä, joille sattui ja tapahtui. Pääsivät välillä juorulehtien sivuille.
Esimerkiksi viime vappuna Helsingissä he nukkuivat metrossa monta tuntia päät vastakkain ja ihmiset kuvasivat heitä. Aluksi kuvat päätyivät naamakirjaan ja sieltä lehden lööppeihin valtakunnan väsähtäneimpinä juhlijoina.
Heidän saapumisensa auton torven soidessa laitettiin kyllä merkille. Kun vielä pubin eteen pysäköi meidän väen autot, on taattua, että asiaa ihmetellään hartaasti ja pitkään tupailloissa.

En yleensä juo liikaa. Tulin välillä ulos tuulettumaan, nojaan pubin seinään kuumissani. Tuijotan kirkkoa ja sukuhautaa, jossa sinä et ole. Katson, kuinka nojaat sukuhautasi rauta-aitaa vasten ja nostat kaljamaljan meille kiitokseksi, että teimme, kuten pyysit. Nimenomaan kaljamaljan, ei mitään ylihienoa.

Hetkessä näky häviää kyllä silmistäni, nauran sille, mutta alan myös voimaan pahoin. Ohi kävelevät kyläläiset kyllä näkevät tilani, mutta ketään ei uskalla tulla lähelle, kun tunnistavat minut. Viittoankin heitä kauemmaksi. Näen Kallen tädin Sofian, eli kylän pahimman juorukellon pudistavan päätään. Katse oli hyvin paheksuva. Hän käveli luokseni.
– Kuinka te kehtaatte esiintyä näin heti hautajaisten jälkeen. Sopimatonta käytöstä!
– Kalle itse tätä pyysi, eikä se kuulu muille! vastaan vihaisesti.
– Kuulette minusta vielä, tämä on kertakaikkisen hävytöntä! hän sanoo, nostaa nenän pystyy ja poistuu kantapäät tömisten paikalta.
Tina tulee hakemaan minua, koska olen viipynyt ulkona niin kauan. Häntä lähinnä naurattaa, kun näkee minut ja kuuli sanailun nurkan taakse. Minäkin nauran jälleen, koska ylenantaminen helpotti kovasti ja voin jälleen jatkaa iltaa, kunhan saan kasvoni ja suuni huuhdeltua kylmällä vedellä. Iltahan on nuori ja minäkin haluan rannalle.
Tiina kertoi samalla, että Pinja oli kivennyt papin syliin hajareisin nostaen hameen ylös ja se oli hiljentänyt kaikki ympärillä. Kristian oli sen verran hyvillään ja ympäripäissään, että oli vain nauranut ja ihan reippaasti asettanut kätensä Pinjan rintojen päälle.
Vielä kun koko väki ihaili sormuksia nuoren herraparin käsissä kovaan ääneen, niin pari kylänmiestä lähti ulos ovesta. Vaikka koko bileväki nauroi silmät kyynelissä Pinjaa ja pappia. Se oli silti jotain niin hävytöntä ja ennenkuulumatonta, että kartanon nykyinen omista ja kylän pappi lähes harrastivat seksiä julkisesti, tosin vaatteet päällä.
Näen kyläläisiä kerääntyneen kapakan ympärille. He mukamas tekivät jotain keskenään, mutta me olimme huomion kohteena. Ehdotin surubilettäjille, että siirtyisimme rannalle.
Pinja tietysti otti pappia kravatista kiinni ja talutti tämän perässään autoon kaikkien uteliaiden kyläläisten edessä. Siinä vaiheessa minä nostin kädet jo silmille. Tästä ei todellakaan seuraisi mitään hyvää, vaikka papilla näkyi olevan hauskaa. Hän saisi myöhemmin vastata tästä illasta koko seurakunnalle, koska on vasta koeajalla työssään.
Eikä paremmin mennyt Petelläkään, joka unohti ottaa pois kätensä ystävänsä takamukselta ja he vielä lauloivat – ” Den glider in, den glider in, den…i mål igen! ” kovaan ääneen.
Tina meni autoonsa Johanin kanssa ja minä jäin vielä hetkeksi horjumaan autoni viereen. Katsoin suoraan kylänväkeä silmiin. Jostain syystä tein asennon, nostin käden ohimolle ja sanoin,
” Thats all folks!”, kuten muistin jossain lastenohjelmassa possun sanoneen. Ihmisten ilmeet ja katseet olivat kyllä näkemisen arvoisia!
Kun istuin takapenkille, näin autonkuljettajani katsovan minua suuauki. Olin yleensä täysin hillitty ja hallittu, enkä koskaan käyttäytynyt näin kyläläisten tai kartanon työväen edessä. En ollut juovuksissa julkisesti, enkä puhunut sopimattomia. En oikeastaan viettänyt aikaani heidän kanssaan. Nyt olen valmis heittämään kaikki kulissit pois, koska lapsenikin uskaltavat tehdä, mitä haluavat.

Nauroin ihan hysteerisesti, kun näin kuskini ilmeen, mikä kyllä vaihtui rajuksi nyyhkytykseksi. Sen takia niin sanottu kuljettajani, kysyi,
– Minne ajetaan, rannalle vai kartanolle? Sanoin, että rannalle.
Saatatte arvata, eivät pappi ja Pinja saapuneet rannalle, vaan he olivat vetäytyneet Pinjan huoneistoon. Näin minulle kertoi Pete ja suuteli itsekin edessäni Lassea, koska he luulivat, ettei kyläläisiä ole lähellä.
Rannan ympäristö on hyvin suosittu ulkoilupaikka. Ja niin tietysti kävi, että joku näki tämänkin kohtauksen ja minut vielä hyväksyvästi hymyilemässä heille. Ja kuvasi puhelimella kaiken. En jaksanut välittää, koska ei poikanikaan välittänyt, vaan näytti keskisormea kuvaajalle. – Huonosti kasvatettu poika, sanoin Lasselle. Asetuimme kädet toistemme vyötäröllä kuvattavaksi hullunkurisen ilmeen kera. Siitäpäs saitte!

Niin sinäkin olisit tehnyt, ajattelin taas huvittuneena.
Minä oikeastaan muistelin meidän nuoruuttamme. Kun minä ja Kalle olimme vastarakastuneita ja hän oli kosinut minua ja minä kysyin ihmeissäni,
–Miksi juuri minä, kun muitakin oli tarjolla kartanon emännäksi oikeasti hienoista kodeista, eikä torpasta? Mitä sinä minussa näet, vaikka tiedät köyhän taustani?
– Tissit, ehdottomasti tissit, vastasi Kalle vakavan näköisenä. Minä olin jo purskahtamaisillani nauruun, kun hän muka korjasi, että – Eiku luonne tietysti, sopiva luonne. Nauroimme silmät kyynelissä.

Soitimme sinulle musiikkia rannalla. Minä kuvittelin tanssivani sinun kanssasi. Vieläkin muistan lanteesi liikkeet ja kaiken, mihin ne liikkeet johtivat. Lambada soi korvissani.

Nyt minä väsyin, ja olin juonutkin enemmän, kuin yleensä. Ilmoitin lähteväni nukkumaan omaan, uuteen kotiini. Pete ja Lasse jäivät vielä rannalle Tinan ja Johanin kanssa. En ihmettelisi, vaikka sammuisivat sinne. Hekin huutelivat kovaan ääneen – Hyvää matkaa Kalle! ja nostivat viinipullon kohti taivasta.

Minulla valui kyyneleet poskille. Sinä sait sellaiset läksiäiset, kuin halusit! Muistelemme elettyä elämää, ei sairautta taikka kuolemaa, niin pyysit.
Istut rantakivellä, niin kuin ennenkin. Vilkutat ja väläytät hymysi minulle. Vilkutan takaisin.

Olin siihen asti vielä viettänyt yöni yksinäni vanhassa sängyssämme kartanossa ja haistellut tyynyä, jonka päällä pääsi vielä lepäsi muutama viikko sitten. Siinä oli tuttu tuoksu. Se siirtyisi sängyn mukana uuteen kotiini myöhemmin.

Eikä sinun tyynyliinaa tarvitsisi vaihtaa ikinä, jos niin määrään, sanon hiljaa.

Taloudenhoitaja näki aamulla keittiöstä, kuinka uusi pappi käveli pihalla, tilasi itselleen taksin ja lähti kotiinsa. Häntä harmitti turhaan tehty aamiainen, jota ketään ei noussut syömään.
Kristian pääsi välittömästi varsinaisen piispantarkastuksen kohteeksi. Hän ei voinut, eikä halunnut kieltää tapahtumia. Hän myönsi rakastuneensa Pinja von Wendeliiniin ja viettäneen yön hänen kanssaan. Hän sai yksinkertaisesti potkut työstään sopimattoman käytöksen takia koeajalla.
Myös asunto menisi työpaikan mukana. Se olisi helpotuskin, koska vuokraemäntä, kestokiukkuinen Sofia-täti, oli ilmoittanut kirkkoherralle, ettei pappi ollut yötä asunnossaan. Kun Kristian pääsi asuntonsa suojaan, hän soitti rakkaalleen kertoen tilanteensa. Pinja toivotti Kristianin tervetulleeksi asumaan kartanolle, asunnon puute ei olisi ongelma.

Sinä olisit pitänyt hänestä, puhelen hiljaa itsekseni Kallelle.

Lupasin Kallelle, että tulevaa syntymäpäivääni vietetään railakkaasti rannalla ja tulen saamaan pienen mäyräkoiran ystäväkseni. Lapseni ilmoittivat niin minulle ja olen sen hyväksynyt, se on hyvä lahja. Meillä on ollut ennenkin mäyräkoiria, kun ne tekevät mitä haluavat, ovat vähän niin kuin mekin. Eikä sellaisia, millaisia muut haluaisivat tai luulevat meidän olevan. Vaikka oikeasti olemme aatteellisia aatelisia, kuten me itse sanomme.
Olen luvannut jatkaa myös kalastamista lastenlasteni kanssa, kuten Kalle-paappakin teki.
Katselen uutta kotiani sekä muuttunutta elämääni toiveikkain silmin. Päätän kutsua kyläläisiä juhliini ja etenkin Sofia-tädin pitää kutsua mukaan. Se saattaa olla myös hänelle maailmaa mullistava kokemus, jos hän tulee paikalle.

Minä selviän tästä. Sinä kuljet rinnallani vieläkin. Tunnen niin.