SUODATAtuuliarayer
Kilpa-ajo
-Hei pistä se yks uus biisi, se Pedro tai jotain! Vellu huusi takapenkiltä lujaa pauhaavan musiikin yli ja keskittyi sitten jälleen käsissään oleviin, pari päivää vanhaan tyttöystäväänsä Hennaan ja juuri […]
Musica 5-6, 1995
Kirjoittaja MaRiA A
Lukuaika 2 min
28.04.2023
Sormet imeytyvät kiinni paperiin ja Nousee päivä on jo tahroilla. Mira nielaisee tyhjyyttä. He seisovat sukkasillaan käytävän muovilattialla, Sani on varmaan kohta jo laulanut ja sitten on enää Jukka ennen häntä.
”Vitsi mua jännittää”, Heidi huokaisee sadannen kerran, ”apua.”
Mira nyökyttelee, muttei katso. Heidi lehteilee musiikinkirjan sivuja ees taas ja vaihtaa painoa jalalta toiselle.
”Pitäiskö sittenkin ottaa Uralin pihlaja?”
”Emmä tiedä!”
Tiuskaus on kovempi kuin Mira tarkoitti, mutta onneksi Heidi ei tunnu huomaavan. Ovi aukeaa ja Sani vapautuu, Jukka köhäisee kerran ja astuu sisään. Sillä ei ole edes kirjaa mukana. Sekin armaan vetää jotain päästään, Mira arvaa.
”Voitaiskohan me mennä yhtä aikaa?”
Heidi saa joka kerta saman idean ja aina Mira toppuuttelee, väittää, että opettaja on tiukkis ja pinko.
”Ei se kuitenkaan anna.”
”Mut sä voisit taustalaulaa mulle…”
”Mistä se sit muka tietäis, mikä numero tulee kellekin?” Mira älähtää.
Hetken Heidi näyttää nololta, tyhmältä, ja vielä pienemmän hetken Mirasta tuntuu hyvältä nähdä se. Sitten häpeä hulahtaa hänen päälleen kuin peitto.
”Kyl se hyvin menee. Tai ainahan sulla”, Mira paikkaa hätäisesti ja Heidi hymyilee.
”Todellakin menee”, hän sanoo, lehteilee taas sivuja. ”Ehkä toi Pihlaja sopis mun äänialalle.”
”Joo, ehkä”, Mira sanoo sormet kirjaan kiinnittyneinä ja sitten ovi aukeaa.
Jukka astuu ulos ja näyttää rauhanmerkkiä.
”Peace”, hän huudahtaa, ”hikarit seuraavaks.”
”Luuseri”, Heidi sylkee ja Mira nielaisee, astuu musiikkiluokaan ja vetää oven kiinni perässään.
Opettaja istuu pianonsa takana ja viittoo vierelleen seisomaan. Ovi on äänieristetty eikä laulua voi kuulla käytävään ja siksi salaisuus on säilynyt, vaikka joskus Heidi onkin halunnut tunnilla laulaa Miran kanssa. Silloin Mira on teeskennellyt, mumissut tai vain aukonut suuta, piilottanut.
”Terve, Mira”, opettaja leiskauttaa, ”milläs aiot tänään häikäistä?”
Mira laskee kirjan pulpetille ja antaa viimein teeskentelyn hervahtaa hartioilta. Opettajan edessä ei tarvitse esittää. Opettaja ei aloita riitaa, jos Mira onkin jossain parempi kuin hän.
”Aion vetää ton Alla vaahterapuun”, Mira sanoo.
”Varmaan selviät ilman säestystä?”
Mira astuu paikalleen opettajan viereen ja antaa pallean rentoutua. Hän ei voi estää hymyä kipuamasta kasvoilleen. Opettaja ei koskaan syytä häntä unelmansa varastamisesta.
”Joo, selviän.”
