Macarena, 1996

Essi ei ole vieläkään pyörittänyt pulloa. Hän tuijottaa sängyn vieressä lattialla istuvia luokkatovereitaan, jotka vuorotellen pyöräyttävät Spriteä ja keksivät sitten kihertäen toisilleen totuuksia ja tehtäviä. Paras tehtävä on tietenkin pussaaminen, Ronia on pussattu jo kahdesti ja sen ajatteleminen saa Essin lehahtamaan punaiseksi.

”Ällöä”, Susa puuskahtaa, kun taas yksi tehtävä nostattaa naurunremakan seiska beessä.

Susa on maannut sängyllään Hevoshullu nenänsä edessä koko illan. Essin lehti on jo aikaa sitten valahtanut lattialle, hän ei enää jaksa teeskennellä kiinnostusta hevosiin tai inhotusta pussaamiseen. Hän haluaisi mennä, mutta jokin estää. Takamus on kuin naulattu lattiaan.

”Etovaa nesteiden vaihtoa”, Susa julistaa ja kääntää mielenosoituksellisesti sivua.

Essi vilkaisee luokkatovereitaan, mutta kukaan ei kiinnitä sanoihin huomiota. Vain Essi on pakotettu kuuntelemaan, kuten eilenkin, ja perjantaina, ja koko kevätlukukauden ajan. Pyörityspullon pinta kiiltelee kattolampun valossa ja Essi haluaisi ojentaa kätensä, kokea edes hetken ajan sitä, mitä muutkin saavat.

”Musta ainakin toi leikki on vähän nolo. Eks sustakin, Essi?”

Essi tuntee olevansa jälleen kerran väärien valintojen edessä. Ensin hän oli se, joka suostui esittelemään koulua Susalle – eihän se osaa mihinkään ja yksin ei oo kiva mennä – sitten ottamaan tämän esitelmäparikseen. Ja nyt Susa haluaa hänet taas puolelleen, tässä ja nyt, Ronin kuunnellessa.

”Emmä tiä.” Essi madaltaa tahallisesti ääntään. ”Tai siis…”

Susa kääntyy ensimmäistä kertaa sitten bileiden alun. Silmät ovat oudot, tuliset ja jollain tapaa kierot.

”Säkin oot ällöttävä! Haluut vaan jotain nuoleskella!”

Susa riuhtaisee itsensä ylös ja tömistelee vessaan. Essi kohtaa vahingossa Ronin katseen. Se on huvittunut ja nolostuttava yhtä aikaa. Essi painaa päänsä, posket hohkaavat jo.

Miksei Susa voi olla jotenkin… erilainen, Essi miettii ja toruu sitten itseään. Susa muutti kesken vuoden tänne. Susakin ansaitsee jonkun kaverin.

”Hei, tanssitaanko”, Mari hihkaisee.

Essi katsoo, miten Mari vaihtaa Macarenan soittimeen ja tytöt asettuvat riviin. Essi rutistuu sisältä hieman lisää. Miksei se Susan kaveri voi olla joku muu.

Kappale alkaa. Vessan ovi huoneen nurkassa tuntuu huutavan ja osoittavan ja Essi tuntee vedon, vedon mennä Susan perään ja vedon tanssilattialle. Hän katsoo, miten Mari ketkuttaa lanteitaan ja hyppää. Muovimatto tuntuu liimalta. Tää on mun kohtalo, Essi ajattelee, katsoa sivusta.

”Essi”, Mari hihkaisee, ”tuu mukaan! Kai sä tän osaat?”

Essi nuolaisee huuliaan, vilkaisee vessaa, missä Susa varmaan nyyhkii. Tai sauhuaa, mököttää, aina se mököttää, ei se muuta osaakaan- – Essin katsellessa Roni ojentaa kätensä ja nostaa pyörityspullon pystyyn. Peli on virallisesti ohi, sen Essi on jo menettänyt.

Ajatus irrottaa takapuolen ja Essi pinnistelee jaloilleen. Tanssijat aloittavat juuri koreografian alusta ja hän ryntää mukaan, on kompastua itseensä ja uskallukseensa ja sen puutteeseen.

Sitten Essi on siinä, yksi rivistössä, ja laulu jatkuu ja tanssi soljuu ulos hänestä kuin luonnostaan. Hän ketkuttaa lannettaan, olo on kevyempi kuin koko leirikoulun aikana. Mari nauraa ja Essikin antaa itsensä hymyillä, ensin hymyillä ja sitten hihittää hieman.

Kappale vetää mukaansa ja Essi on elossa, elossa ja mukana, oikeasti mukana leirikoulussa.

Ja sitten, sitten Susa on siinä. Seisomassa vessan oven edessä kämmen edelleen kahvalla. Tuijottamassa heitä suu muovisena viivana.

Essi näkee Susan silmät, näkee niissä jotakin, ei ihan vihaa. Kenties katumusta ja kipua. Jotain rikkoutunutta ja kylmää, jotain vielä pahempaakin.