Lempinimi, 1997

Pyyhekumin metallisuojus rusahtaa hampaiden välissä tyydyttävästi. Sanna sylkäisee vaaleanpunaisen kumiroskan huoneensa siniselle matolle ja pudottaa lyijykynän kynäkippoon. Hän teki sen puukässässä, kaksi kuutiota laudanpalaan liimaattuna. Sanna hioi, kunnes oli hiestä ja puutomusta nahkea ja lakkasi sitten puun punaiseksi.

Ruutuvihko on avattuna hänen edessään. Vasemmalla sivulla huterat kirjaimet tavaavat kymmenen nimeä ja kymmenen lisää: Santsa, Sandza, Ässä, Sasso, Sasi, Häkä. Viimeinen on väännetty sukunimestä ja siitä Sanna pitää vähiten.

Hän nappaa monivärikynän ja näpäyttää sitten CD-soitinta, kaivaa Aikakoneen ulos ja tiputtaa Hitti Buumin sisään. Prodigyn No Good alkaa, Sanna kääntää ääntä kovemmalle ja painaa sitten esiin turkoosin kärjen.

Kyl ne varmaan kohta soittaa.

Nimien ympärille ilmestyvät kukkaset ja perhoset ovat huteria. Sanna heiluttelee jalkojaan ilmassa ja täyttää aukeaman kaikki reunat lehdillä, ruusuilla ja leppäkertuilla. Hän katselee nimilistaa – Santtu Sassi Sapeli Sipsi Sussu – ja kuin varkain iso kynä yrittää etsiytyä hampaiden väliin.

Sanna vaihtaa sen lyijykynään, joka on jo kaluttu loppuun.

Kyl äiti tulee sanoon sit, kun ne soittaa.

Sanna katsoo nimilistaa ja yrittää keksiä lisää. Kice väitti, ettei kukaan saa itse valita lempinimeään – se sai omansa vitosluokan pojilta koulunalkukonsertissa viime vuonna – mutta Sanna ei jaksa enää odottaa. Täytyy vain löytää paras ja alkaa itse käyttää sitä.

Vaikka tänään. Kun ne soittaa, et tuu.

Sanna imeskelee valmiiksi märkää kynänpäätä ja heiluttelee jalkojaan ilmassa. Oranssinpunertavat kiharat valuvat selkää vasten, ne on vedetty kukkapannalla taakse. Hän vilkaisee vaaleankeltaista kelloa ranteessaan. Puoli kolme.

Ei ne vielä siel oo. On liian aikasta.

Sanna painaa kynän pullean terän paperiin ja rustaa taas yhden vaihtoehdon: Satsuma.

Eteisen käytävässä puhelin pirahtaa ja Sanna on hypähtää nahoistaan. Hän kampeaa itsensä polvilleen, salihousut kinnaavat lattiaa vasten ja sitten äiti jo vastaa, alkaa höpöttää omia asioitaan.

Sanna latistuu takaisin matolleen.

Ritva varmaan. Pitää varattuna, vaikka mä ootan.

Hän huokaa ja naputtelee forward, kunnes soitin toistaa Roxetten Fireworksin.

Mieluiten Sanna olisi jotakin hauskaa, kuten Satsuma tai Salama. Joo, Salama! Sanna lisää idean alimmaiseksi eikä vilkaise kelloa uudelleen, ei, vaikka oikeasti on jo aika myöhä. Tai ainakin vähäsen.

Kyl ne kohta soittaa. Kohta.
Ehkä Kicenkin äiti on just puhelimessa.

Ajatus elähdyttää ja Sanna kaappaa vihon käsiinsä, kiepsahtaa selälleen ja tuijottaa tulevien nimiensä listaa. Ehkä hän voisi pyytää Kiceä käyttämään Salamaa ensimmäisenä. Antamaan sen hänelle.

Ei sitä saa ite päättää.

Sanna puree leuan jäykäksi ja näkee Kicen seisomassa vieressään, tai edessään, Kicen livauttamassa nimen keskusteluun vahingossa ja huomaamatta. Näkee muiden maistelevan sitä, hyväksyvän sen. Hyväksyvän uuden Sannan.

Ajatus saa leuan rentoutumaan.

Oven läpikin Sanna kuulee, miten puhelin kilahtaa vaimeasti paikalleen. Äidin askelet loittonevat. Sanna sähköistyy, kipinät hipistelevät pitkin kehoa.

Viel on aikaa keksiä pari. Iltaa varten.

Hän taittaa vihon toiseen käteensä ja lisää huterasti selällään maaten vielä Söpsö, Säpsy ja Super ideajoukon jatkoksi.