Kesälahja

”Äiti. Leikkaa tukka.”

Siiri seisoi mökin kynnyksellä räsymaton päällä ja ojensi saksia. Äiti nosti katseensa kastikkeesta, jota juuri hämmensi.

”Mitä?”

”Leikkaa tukka pois.”

Lapsi on höpsähtänyt, äidin mieleen pääsi. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, asetti vain punaisen kannen takaisin kattilan päälle.

”Miksi niin”, hän kysyi.

Siiri ojensi oransseja Fiskarseja herkeämättä.

”Leikkaa pois. Kaikki.”

”Mutta miksi?”

”Minä haluun.”

He olivat olleet saaressa kolme viikkoa, ja päivä päivältä Siiri oli muuttunut enemmän metsäläiseksi. Ensin lähtivät kengät, sitten sukat. Lapsi vilisti rantakivikossa varpaisillaan. Keskipäivään mennessä tukka karkasi lenkeistä, jotka äiti yritti joka aamu sutaista paikalleen.

Alushousut olivat villiintymisen viimeisin uhri. Siiri oli viettänyt koko päivän rannassa pylly ruskean froteemekon alta vilkkuen.

”Mutta ne on hienot hiukset”, äiti yritti. ”Kestää kauan kasvaa takaisin.”

”Ihan sama”, Siiri uhosi ja heristi saksia.

Alistuneena äiti tarttui niihin. Heti tyttö ryntäsi keittiön pöydälle ja veti esiin pienen pallin, jolla iltaisin selaisi satukirjojaan. Hän kiskoi tuolin keskilattialle ja tössähti siihen istumaan.

”Leikkaa.”

”Siiri rakas, kun…”

”Leikkaa!”

Äiti tuijotti punakkoina palavia poskia ja sitten ikkunan takana leviävää merimaisemaa. Lomaa oli vielä muutama hyvä viikko jäljellä, ja sitten oli edessä paluu kaupunkiin. Ankea syksy uudessa koulussa, ilman isää. Eikö pieni tyttö sitä ennen ansainnut kaiken?

”No hyvä sitten, mutta vain pituudet”, äiti vannotti. ”Ja minä laitan pyyhkeen ympärille.”

Siiri istui uppiniskaisena ja jäykkäleukaisena, kun äiti haki nallepyyhkeen tuolin päältä. Hän sitaisi sen hennoille hartioille ja keräsi kärhäkän tukan kasaan.

”Oletko ihan varma”, äiti vielä varmisti, kun hiukset oli kiristetty ponnarinvarteen ja sakset jo avattu.

Siiri nyökäytti äänettä. Äiti huokasi. Fiskarsit haukkasivat. Kuului rouhea klipsaus, ja sitten hartaasti kasvanut letti oli äidin kädessä.

”Hei, jee! Anna se!” Siiri hihkaisi ja riipaisi nallepyyhkeen kaulaltaan.

Hän kaappasi äidin pitelemän kultaletin ja ryntäsi ulos ovesta. Alastomat jalat läpsivät pitkin terassilautaa ja rantapolkua, ja äitikin astui verannalle katsomaan tytön menoa. Suolainen tuuli riepotteli tukkaa, kun Siiri mennä posotti alamäkeen hiukset nyrkeissä liidelleen.

”Voi hyvän tähden”, äiti mutisi itsekseen. Suupieltä nipisteli virnistys. Sitten hän kääntyi ja palasi pirttiin.

Rantakiville päästyään Siiri hypähti siloiselta kiveltä toiselle, kunnes tuli aivan vedenrajaan asti. Keittiössä kastiketta valvova äiti ei nähnyt, kuinka joutsen ui saarenpoukaman takaa kellervä nokka auringossa kiillellen, ja kuinka Siiri kurottui kirkkaan rantaveden ylle tukkatukko kädessään. Lintu kurotti kaulaansa, päästi mieltyneen kurnauksen ja otti tytön tarjoamat kultaiset haivenet itselleen.