Eläkkeestänne onnitellen

Rasva lieteili pannun pohjalla. Hannes tuijotti pahvimukiaan nuhjaantuneessa kahvihuoneessa ja ajatteli kohti iltaa.

Kahvi maistui tervalta ja alumiinilta, kuten parhaat kahvit aina. Sormitahraisen lasin läpi Hannes onnistui juuri näkemään, miten puuhkeaan karvatakkiin pukeutunut nainen kumartui asiakaspalvelutiskin ylle. Pinkki huivi heilahti, suu moljotti auki ja vaikutti syytävän ilottomia sanoja.

Hannes huokaisi.

Alasmennessään kahvi poltti nielussa ja muistutti isän syövästä. Hannes kaivoi norttiaskin rintataskustaan kunnes muisti tupakointikiellon. Seinällä siitä muistutti vastaripustettu, valkoinen ja neitseellinen kyltti. Sitä katsoessaan Hannes tunsi ponnetonta halveksuntaa.

Ajatukset liehuivat jälleen iltaa kohti. Hannes toivoi, että voisi karistaa tuhkaa karmeiden kahvinjämiensä sekaan. Sellainen viimeisen työpäivän kuuluisi olla.

Toimiston puolella turkkinainen oli alkanut huitoa. Mekaanikkopuolen Jesperi nousi juuri penkistään kädet sovittelevasti pystyasentoon nostettuina. Sitä Hannes piti arkisortin ihmeenä; Jesperi ei koskaan noussut tuolista, ellei kyseessä ollut todellinen hätätilanne.

Seinällä kellertävä seinäkello osoitti puolta yhtä. Sekuntiviisari liikahteli väljään ja Hannes laski: kahdeksan, yksitoista, neljään asti oli oltava. Sitten hän menisi, riisuisi sinisen rasvahaalarin yltään työntekijöiden pukutilaan eikä varmasti ottaisi sitä mukaansa, ei varmasti. Enää koskaan eivät liian rikkaiden turjakkeiden autoista hänen päälleen valuneet nesteet tahraisi hänen kotiaan.

Hannes huokaisi, nousi ja kaatoi pannusta loppuliejun kupinpohjien jatkeeksi. Neste huljahti pahvivankilaansa paksun öljyn innolla. Sivusilmällään Hannes havainnoi, miten toimistossa aukesi huollonpuoleinen ovi. Kari saapui sormiaan ravasta pyyhkien rauhoittamaan hysteeriseksi käynyttä asiakasta.

Kari. Karia Hanneksen kyllä tulisi ikävä.

Sivupöydällä punainen pöytäpuhelin alkoi soida. Hannes inhosi sen ääntä, joka huljutti selkäpiissä ja tuli huonojen työpäivien jälkeen myös uniin. Musta luuri vaati huomiota kireä rinkaus kerrallaan ja Hannes palasi takaisin tuoliinsa. Hän ei tänään vastaisi yhteenkään puheluun, ei antaisi yhtäkään puoli-ilmaista neuvoa Mersumiehille, jotka olivat liian itaria siinä hetkessä päättämään, kelpaisiko Määttäsen autohuolto juuri heidän auttajakseen.

Puhelin kirahti vielä kahdesti ja vaikeni. Hannes kallisti kupista kuumaa kuolemaa kielelleen samalla, kun asiakas lasin toisella puolen kohotti käsilaukkuaan ja iski sillä Karia kasvoille niin, että silmälasit lennähtivät maahan.

Kari hoiperteli typertyneenä taaksepäin ja Hannes ajatteli iltaa. Ajatteli sitä, mikä kotona odotti, kylpyhuoneessa. Sitä autuutta, joka oli elämä, jossa ei tarvitsisi nähdä yhtäkään Volvonsa loppulaskusta kimpaantunutta eevaa enää koskaan.

Kahvin maku kiristi suupielet jengalle. Hannes heitti mukin roskikseen, kopeloi vanhasta tottumuksesta norttiaskia ja mulkaisi sitten seinän tupakointikieltoa. Sitten hän holjahti pystyyn ja poistui kahvihuoneesta suoraan rassaustilan rasvamonttuun kulkematta aulan kautta.

Lasin takana Jesperi oli juuri ottanut naisasiakkaan kipakkaan kuristusotteeseen.