Cool Bits, 1994

Rynnätessäänkin Petteri tietää myöhästyvänsä.

”Hei! Oota!” Ääni on säälittävä, pitkän ylämäen pihaukseksi muovaama.

Hän pysähtyy oven edustalle ja tuijottaa huohottaen kauppaan. Kauppias naputtaa rannettaan ja osoittaa seinäkelloa; iso viisari on hiipinyt minuutin verran yli kuuteen. Petterin katsellessa kauppias ottaa myötätuntoisen ilmeen, mutta kääntyy silti mennäkseen.

Hengitys hinkuu keuhkoissa ja Petterin on pakko painaa päänsä, nojata hetken ajan käsiä nappiverkkarien verhoamiin polviin. Nyrkissä piileskelevä kahdenkymmenen markan seteli on jo hiestä ryppyinen, hän sai kiristettyä sen isältä viime hetkellä ja silti liian myöhään.

Petterin suoristautuu ja samalla kaupan valot alkavat sammua. Hän potkaisee soraa lenkkarinsa kärjellä. Mitä kaikkea rahalla olisikaan saanut: Raiderin, Hubba Bubbaa, Friscoa, Hot Rodeja. Monta pastilliaskia. Petteri tuijottaa Siwan pimeää julkisivua ja haluaisi huutaa turhautumisensa kauppiaalle. Äiti tuo kaupasta kuitenkin vain suolattuja perunalastuja, jotka eivät maistu miltään.

”Mitä sä täällä tölläät?”

Petteri hätkähtää äänen suuntaan ja näkee alempaa luokkaa käyvän Riinan. Tyttö työntää tahmeaa kättään Cool Bits -pussiin ja imaisee punaisen jalanmallisen herkun suuhunsa. Kateus korventaa Petteriä.

”En ehtiny”, Petteri huokaa ja nyökkää kohti kauppaa, ”lauantai pilalla.”

”Harmi”, Riina toteaa ääni vailla myötätuntoa. Keltainen Cool Bits häälyy hänen sormissaan. ”Mitä oisit ottanu?”

”No vaikka… noita”, Petteri osoittaa pussia. ”Ja Raiderin, ehkä. Ja…”

Sanaakaan sanomatta Riina ojentaa pussiaan kohti Petteriä.

”Ai mulle?” Petteri kysyy varautuneesti. Koulussa puhutaan, että Riina on jotenkin outo. Petterin katsellessa tyttö alkaa vetää pussia takaisin.

”No, jos et haluu…”

”Ei, haluun mä! Kiitti tosi paljon”, Petteri hätääntyy ja työntää kätensä kylmäntahmeaan pussiin.

Hän kahmaisee monta jäätelöpalaa käteensä, he eivät sopineet määristä eikä hän halua kysyä, jos Riina antaisikin vain yhden.

”Ei kestä”, tyttö sanoo, kauhaisee pussista viimeisenkin Bitsin ja puristaa sitten muovin nyrkissään palloksi. ”Mulla on kotona merkkareita. Saat, jos haluut.”

Petteri heittää tytön katsellessa oranssisen jäätelöpalan suuhunsa. Se maistuu kesältä, vapaudelta ja viikonlopulta. Hän tuijottaa Riinaa: punaisen hameen olkaimet ovat vinossa ja rasvainen tukka takertuu otsalle.

”Missä te asutte?”

”Tossa”, Riina sanoo ja osoittaa kaupan vieressä seisovaa kerrostaloa. ”Mä näin pihasta, kun sä juoksit.”

”Ai.” Tuuli sivelee Petterin ihoa, hikoilu on muuttumassa paleluksi. Isä ei sanonut, että heti pitäisi tulla takaisin. ”Kai mä hetkeks voin. Onksne aitoja?”

”Just niitä, joihin tukehtuu”, Riina sanoo totisena ja kaivaa avainnauhaa paitansa alta. ”Täti tuo niitä aina laivalta. Me käydään joskus kans laivalla. Tykkääksä laivoista?”

”Joo, tykkään”, Petteri myöntää.

”Mun lemppari on Cinderella.”

He ylittävät tien ja Petteri menee ensin, tarttuu mustaan kahvaan ja pitää sitten rappukäytävän ovea auki uudelle ystävälleen.