Anttila Top Ten, 1998

”Matta vai kiiltävä?”

Sari tönäsee kyynärpäällä kylkeen ja mä hätkähdän.

”Sähän oot ihan unessa. Mä laitan matta, et ne säilyy. Me halutaan muistaa nää ikuisesti.”

Se rastittaa kuoresta ”matta” ja lisää suurieleisesti rastin ruutuun ”tuplakuvat”. Mulla on vieläkin krapula, kalastajahatun alla takoo ja nuljuaa eikä Anttilan loisteputket auta asiaa. Sormet hivelee Nokiaa taskussa, tuntee mustien kuorien uudet kynsilakkakoristeet.

Sari pudottaa filmikuoren itsepalvelulaariin ja puistelee kämmeniään kuin olis tehnyt isommankin työn.

”Se siitä. Ens torstaina nähään sit!”

Mä nyökkään. Sormet ei jätä tähtiä ja kuita, joita Aino jatkoilla tihrusti glitter-lakalla pirttipöydän ääressä. Mä ajattelen Ainoa ja se auttaa krapulaan vähän.

Veijalainen selaa klassisen musiikin levyjä ja Sari asettuu sitä vastapäätä. Se kattoo vaan rockia, ei koskaan mitään muuta.

”Löytyyks mitään?”

”Olis tää, viis markkaa.” Veijalainen heilauttaa mulle ihan vierasta levyä. Se on tosi outo jätkä, ostelee jotain Mozartia tosissaan.

Mä puhaltelen pahaa oloa pois, tänään pitäis taas jaksaa ja jos se viesti tulis, mä jaksaisin mitä vaan. 5110 tuntuu sormissa kuhmuraiselta koristeineen ja mä mietin sadannen kerran, laitoinko värinähälytyksen päälle. Sari siirtyy alelaarille ja mä pöyhin haluttomasti julisteita, kolistelen delfiinikuvia ja hippipakuja ees ja taas, etten olis epäilyttävä.

”Ketä siel tänään soittaa? Apis vaan?” Veijalainen kaivaa nuhjusen lompakon sisältä vielä nuhjusempaa kymppiä. Mä kuulen niiden jutut ja oon silti muualla, Ainossa ja glitter-kynsilakoissa, kun se kysy saaksmä koristella ton ja mä annoin, vaikken todellakaan antais kenenkään muun.

”On siel Innpeach kans.”

”Monelt me mennään?”

”Monelt teille käy?”

Mä hierasen naamaa ja kämmeneen jää nihkeyttä. Sarilla on jo leveelahkeiset farkut ja puuhelmet, se on täynnä virtaa ja menoa ja kaikkea, mikä musta on imetty jo.

”Mä otan uuden filmin viel”, Sari sanoo ja menee ja sillon mun sormissa värähtää.

Mä meinaan huutaa ja sormet jää kahden julisteen väliin. Metallikehikko nipistää ja palauttaa tähän hetkeen. Ongin kännyn esiin, se on planeetoista ja kuista kiiltävä ja ruudussa lukee 1 uusi viesti.

Muistutan itelleni, että se on varmaan äiti tai faija tai joku kiertoviesti, ja silti avaan sen toivoen, toivoen niin saatanasti.

Sari tulee mun viereen ja työntää kuittia raidalliseen olkalaukkuunsa.

”Ooksä valmis? Mennääks?”

”Moi :) Aino täs :) tavattiin eilen siel Sartsan kotibileissä! puhuitte jotai keikasta, oox edelleen menossa?saax liittyy seuraan? en pure ehkä :}”

”Mä maksan tän”, Veijalainen sanoo ja lähtee kassalle ja mä ravistan päätä. Kännykkä sormissa on kevyt ku perhonen, kun mä painan Vastaa.

”Oota ihan sekka”, mä sanon ja käännyn äkkiä vähän Sarista pois, ihanku se ei näkis mun silmistä ja sais tietää.

”Joo, roomeo.” Sarin ääni on sokerimakee. ”Saat sit kuvan teistä, kun ne tulee. Siel oli yks tosi kiva.”

Mä kuulen et se hymyilee, vaikka tuijotan kirjaimia, jotka tavaa ruudulle muistan tietenkii :)) olis tosi kiva.