Mighty Ducks, 1995

Mä olisin varoittanu Akia, jos olisin tienny. Me ollaan just vaihtamassa kortteja Teemun kanssa enkä mä ehdi nähdä ennenku se on siinä Mighty Ducks -lippis päässään.

”Moi”, Aki sanoo suoraan mulle ja mä nyökkään, vaikka oikeesti me molemmat ajatellaan vaan Teemua.

”Kato, Asteri”, Teemu kiekasee ja Akista voi melkein nähdä, miten se hätkähtää. Mä nousen hiekotuslaatikon reunalta seisomaan, yritän miettiä, mitä sanoa, vaikka nyt on jo liian myöhästä.

”Uus lippis”, Teemu älähtää. Aki ehtii nyökätä ja sit Teemu jo nappaa, kääntelee ankkahattua käsissään. ”Mistä sait?”

”Äiti toi matkalta”, Aki sanoo maalle.

”Missä se kävi”, mä kysyn, vaikkei sillä mitään väliä oo. Aki avaa suun ja sulkee sen, kun Teemu hieroo peukalolla vaaleeta lippaa.

”Tää ei oo aito”, se sanoo asiallisesti.

”Täh, varmana on”, Aki sanoo.

Mä oon vähän yllättynyt sen uhmasta. Ehkä se on viikonloppuna harjotellu tätä.

”Ei todellakaan oo”, Teemu tuhahtaa. Sillä itellä on San Jose Sharks, mitä kellään muulla ei saa olla. ”Kato nyt, tässä on vaan viis riviä.”

Se hinkuttaa sormella lipan alapintaa ja Aki menee lankaan, kumartuu kattomaan. Teemu näpsäyttää hatun sen naamalle.

”Kaikki tietää, että niitä kuuluu olla kaheksan”, Teemu huokaa ja nousee takas istumaan laatikon päälle. Korttikansio on valmiiks levällään ja se alkaa lehteillä sivuja niinku kaikki olis loppuun käsiteltyä.

Mä katon Akia ja yritän olla ajattelematta omaa Penguinsin lippistäni, jota isä ei halunnu ostaa, kun se oli niin kallis. Ajattelen Akin äitiä matkalla, jossain ostoksilla, miten se on varmaan tajunnu ja luullu tekevänsä ison palveluksen.

”Nii, missä se kävi”, mä yritän uudestaan, mutta sanat on laimeet ja hankalat. Aki vetää lippiksen päähänsä. Sen posket on jo liian punaset ja mä tiedän, millasta rosoa sen sisällä on.

”Noloo tommoset feikit”, Teemu huokaa liian kovaan ääneen ja Aki kääntyy, menee sisään sanomatta enää mitään.