Leirikoulussa, 1997

Opettaja on käskenyt luokan rauhoittua, mutta Jake ja Antti eivät tietenkään kuuntele. Miran silmät ovat jo kiinni ja Tiina makaa kovalla lautalattialla makuualustallaan, makuupussi leukaan saakka vedettynä.

”Mira”, Tiina suhahtaa, ”nukuksä?”

”No niin, pojat”, opettajan ääni huhuilee oviaukosta, ”rauhoittukaas sitten. Huomenna on pitkä päivä, kun kävellään nuotiomajalle.”

Vaatimukseen vastataan hihityksin ja kainalopieruin. Makuupussin sisällä Tiinan rinnassa surisee, koska oikeasti hänkin on poikien kanssa samassa jengissä, häntäkään ei nukuta ja silti opettaja ei koskaan komenna.

”Mira”, Tiina henkäisee lähes äänettä, ”kato, mitä se tekee.”

Hän painaa ruokintapainiketta ja ojentaa lelua Miran liikkumatonta hahmoa kohti. Ovesta leikuvassa valossa voi juuri ja juuri nähdä Tamagotchin syövän. Tiina peittää lelun kädellään ilopiipahduksen ajaksi ja näpyttelee sitten painikkeita, kunnes pääsee vessanapin kohdalle.

”Hyvää yötä”, opettaja sanoo kolmannen kerran ja sulkee nukkumahallin oven.

Hämärä syöksähtää ikkunoiden kautta huoneeseen ja Tiinan rintaan, mutta onneksi Jake ja Antti ponnistuvat heti makuupusseistaan ja ryntäävät ikkunan alle kaivelemaan reppujaan. Pojat hihittelevät hämärään ilmaan, lautalattia painaa Tiinan takaraivoa ja vieressä Mira liikahtaa, Mira, joka on aina viikonloppuna mummolassa yötä ja siksi tottunut.

”Mäkin varmaan meen nukkuun kohta”, Tiina sipisee nukkuvaa ystäväänsä kohti.

Hän vilkaisee Tamagotchinsa näyttöä. Lemmikki on vain muutaman tunnin ikäinen ja menee varmaankin pian unille. Hän tappoi edellisen vahingossa, koska unohti sen rantareissun ajaksi koulurepun sivutaskuun.

Antti kihertää hetken liian kovaa ja ovi aukeaa salamana, kuin opettaja olisi vain odottanut heidän rikkovan sääntöjä. Tiina nipistää silmänsä kiinni ja teeskentelee nukkuvaa, mutta kiittää salaa häiriöistä, kiittää oleskeluhuoneen kellertävää lampunvaloa silmäluomillaan.

”Nyt, pojat. Oikeasti. Nukkumaan. Katsokaa, miten hienosti muut jo on.” Ääni on tiukka, ja hiljaisessa huoneessa Tiina kuulee Jaken ja Antin häpeämarssin makuupusseille. Opettaja kahauttaa reput lattialta mukaansa. ”Saatte nämä sitten aamulla. Nyt, hyvää yötä.”

Ovi sulkeutuu ja Tiinan hikinen käsi kiertyy Tamagotchin ympärille. Hän tuo lelun pimeässä aivan silmiensä tasalle, mutta ruutu henkii pelkkää mustaa. Virtuaalilemmikki on nukahtanut.

Tiinan sydän läpättää rinnassa, opettajan askelet eivät enää kuulu eikä oven ali kuultava valo riitä. Tiina työntää nopeasti Tamagotchin tyynynsä alle.

”Hyvää yötä, Mira. Hyvää yötä, Tama.”

Tiina muodostaa sanat äänettä. Hän sykertyy kyljelleen kasvot ystäväänsä päin, nipistää silmänsä kiinni ja korvansa auki. Makuupussissa on tukahduttavan kuuma ja liian kylmä yhtä aikaa ja Tiina toivoo, että vielä kuulisi Jaken ja Antin hiljaisen kapinan, kuulisi hereillä olemisen ääniä kunnes nukahtaa eikä hetkeäkään olisi viimeisenä yksin pimeässä.