Viekussa, 1998

Henna seisahtuu makuuhuoneen oven taakse juuri ajoissa. Kämmen on noussut kahvalle, mutta haipuu sitten. Viileä yöilma heilauttaa Nalle Puh -pyjaman helmaa ja Henna värisee kauttaaltaan.

Reipastu. Sä oot iso jo. Älä nössöile.
Tää on typerää.

Henna imeskelee huulikorun palloa eikä tiedä, mitä tehdä. Hän ei ole pessyt meikkejä eikä harjannut lakkoja, musta tukka tuntuu käteen karheana ja sojottaa yön harmaassa valossa joka suuntaan. Kaksiossa on haudanhiljaista, äiti on nukkunut jo varmaan tunteja ja Hennankin pitäisi.

Mamis. Hannari.

Päivän tapahtumat kertaantuvat mielessä jatkuvana kuvanauhana samalla, kun Henna nypeltää yöpaitaansa. Uudet Converset, mustat kajalit, kellon vieras sointi. Uuteen luokkaan astuminen, takariviin änkeytyminen. Elisan peltipenaali, lukujärjestyksen kopioiminen Koulukalenteriin. Miten luokan isoin poika – Henna on unohtanut nimen – tönäisi ohimennessään ja kuiskasi väistä vittupää, Henna hätkähti ja pojan kaverit tirisivät naurua.

Typerä.

Kuin huomaamatta kämmen on taas noussut kahvalle.

Mee nyt omaan sänkyys. Vauva. Mamero.

Henna avaa oven.

Äiti kuulee hänen tulevan ja tikistyy tottuneesti seinää varten, avaa pinkin kissapeittonsa kuin viitan. Henna kierähtää äidin viereen, peiton alla on kuuma ja uni ja hän on taas kymmenen, taas kahdeksan ja viisi.

”Iso tyttö”, äiti mumisee unisena, ”luulin, ettet tuu enää.”

”Tulin silti”, Henna mutisee. Kämmen ojentuu tapailemaan sängynpäätyä kuten sata kertaa ennenkin, puussa on ollut karhea halkeama niin kauan kuin Henna jaksaa muistaa.

”Hyvä, että tulit viekkuun”, äiti hymyilee ja sykertyy parempaan asentoon, ”oot aina mun pikkunen. Vaikka olikin iso päivä tänään.”

Sanat ärsyttävät ja koskettavat ja Henna tyytyy nyökkäämään äänettä.

”Nukutaan nyt. Jaksetaan sit aamulla.”

Henna tuijottaa pimeyteen, sormet näpertävät tuttua kuoppaa puussa eikä levottomuus silti hylkää häntä. Kissapeiton alla on äidin lämpö ja tuttuus ja silti kaikki on vinossa, oudolla tavalla uutta. Kuin Hennassa olisi jotain liikaa. Kuin hän olisi jo liian suuri ja kömpelö.

Äiti hengittää jo rauhallisesti ja Hennan silmät alkavat painua kiinni. Hän on väsynyt ja turvassa nyt, taas pieni ja samalla iso, taas seitsemän ja kolmetoista ja tietää, että tämä on viimeinen kerta, luultavasti ihan viimeinen kerta.