Oox tosissas, 1997

Sanna kopioi laskuja taululta, kun joku tönäisee hellästi selkään. Opettaja on kääntynyt selin, liitu riipustaa juuri plus-merkkiä ja Sanna ojentaa kätensä alakautta kohti takanaan istuvaa Petteriä. Paperilappu painautuu hänen kämmeneensä.

Sanna laskee kynän kädestään ja rapistelee tiukkaan mytätyn ruutupaperinpalan auki. Se on repäisty vihosta ja on jo täynnä kirjoitusta:

”Me hengattiin eile kirkkiksessä ja sekoiltiin siinä ja sit se sano, et mä oon sen mielestä söpö!!”
”Oox tosissas?! Mä luulin, että se on Lindan kaa?!”
”Niin mäkin mut ilmeisesti se ei luule niin! Pitäskö Lindalle kertoo ;D”

Viesti on Mindeltä, joka istuu takarivissä kovisten kanssa. Sanna tuijottaa tekstirivejä ja vatsassa kouraisee jokin vihreä ja ilkeä. Hän nostaa lyijykynän huulilleen ja alkaa hajamielisesti nakertaa sen kuivaa kärkeä.

Se sano, että mä oon sen mielestä söpö

”Kääntäkää sivulle 25”, opettaja huomauttaa ja Sanna tottelee kuin kone, käsi kääntää sivua tunteettomasti. Joku on piirtänyt sivun marginaalit täyteen kirkkoveneitä.

”Kuka tulisi näyttämään, mikä on tehtävän 8 ratkaisu?”

Poika eturivistä nousee tarttumaan liituun ja Sanna tuijottaa viestinrepaletta edessään. Hän vietti eilisen istuen kotona television ääressä ja selvästi se oli virhe. Selvästi elämä on tuolla jossakin, kirkkopuistoissa ja sekoilussa, hengailussa, josta hän tuntuu aina jäävän paitsi. Siellä kaikki tapahtuu muille, ei koskaan hänelle.

Se sano, että mä oon

Kynä huulien välissä kostuu, pehmeä päällyspaperi alkaa irrota. Mielessään Sanna näkee Minden kirkkopuiston portailla, Minde huulilävistyksineen uskaltamassa, Minde hyppäämässä jokaiseen lätäkköön vain siksi, että ne ovat siinä. Välittämättä siitä, mitä hyppääminen tekee kengille.

”Erinomaista työtä”, opettaja kehuu ja nostaa ison tauluviivottimen käteensä, ”seuraavaksi ehditään vielä nopeasti katsoa…”

Kynä pyörteilee paperin yllä ja etsii sanoja. Tänään on perjantai ja Sanna on jo kuullut huhut, sai sivureittiä tietää muiden aikeista sekoilla keskustassa, vaikka Minde ei ole vielä sanonut mitään suoraan. Vatsa kipristää jälleen, sisin kaluaa ja vaatii. Sanna tuijottaa kuivia laskutoimituksia vihreällä pinnalla ja huuto meluaa hänessä, raastaa hänen sisintään.

”Joten mikä on x?” Opettaja kysyy, jättiviivotin kolahtaa taulun vihreää pintaa vasten.

Ratkaisu, Sanna pohtii, x on kaiken ratkaisu.

”Musta pitäs!! Oox tänään menossa johki?! Saanx tulla kans?”

Sanna taittaa paperin kasaan hätäisesti ja heilauttaa käden olkansa yli. Petteri on valmiina, miten se tänään onkin noin avulias, ja viesti katoaa takariviin ennen kuin Sanna ehtii katua.