Seppälän sovituskopissa, 1999

Farkkujen lahje osuu sovituskopin lattiaan ja jää kantapään alle. Äiti kyllä saisi siitä raivarin, mutta Siiri katsoo itseään peilistä ja tietää, että hänen on saatava farkut. Saatava. Ja kenkien kanssa housuista tulee melkein sopivan mittaiset. Melkein.

Siiri sipaisee kädellään vaaleansinistä kangasta, jota kirjovat useat hopeiset vetoketjut. Yltiöleveässä puntissa on polven korkeudella iso tasku, joka sulkeutuu helmiäisnapilla. Housut tekevät Siirille jotakin – hän ei osaa pukea sanoiksi sitä, mitä tuntee, kun katsoo itseään peilistä.

”Ooksä valmis jo?” Emman ääni helähtää kopin seinän läpi.

Siiri siloittaa vaaleanpunaista t-paitaa, jonka hihansuut on koristettu tummanpunaisella kankaalla. Rintamuksessa hymyilee iso piirrospossu.

”Joo!” hän huutaa takaisin.

”Kolmosella? Yks, kaks…”

Siiri kiskaisee harmaan verhon sivuun ja astuu nuortenosaston hälinään. Samalla hetkellä Emma ilmestyy omasta kopistaan jalassaan samat farkut; musta paita on samaa sarjaa kuin Siirin, mutta rinnassa irvistää kettu.

Emma hihkaisee ilosta nähdessään itsensä peilikuvan Siirissä. Siiri hymyilee, vaikka samoihin vaatteisiin pukeutuminen tuntuu yhtäkkiä oudolta. Hän katsoo Emman mustaa paitaa, jonka hihansuut on viimeistelty valkoisella kankaalla. Muut pitävät muutenkin Emmasta enemmän, ja yhtäkkiä Siiri tajuaa näyttävänsä vain Emman kloonilta. Kehnolta, heikommalta versiolta.

”Vitsi, nää on mageet”, Emma huokaa, kääntyy kokovartalopeiliään kohti ja renkuttaa leveiden punttien vetoketjuja. ”Tosi mageet.”

Siiri kääntyy kohti omaa peiliään ja näkee itsensä naamiaisasussa, puntit kantapään alle kiristyneinä. Emmalle puntti on oikean mittainen, kangas lepää kauniisti ja oikeaoppisesti kantapään tasalla. Paitakin on juuri oikeanlainen, paljastaa pienen kaistaleen Emman alavatsaa. Siirin oma paita jää tökerösti liian ylös. Housutkin näyttävät nyt erilaisilta kuin sovituskopin turvassa; vääränlaisilta, liian hienoilta, liian Emmoilta.

Teeskentelijä, Siiri kuiskaa itselleen ja sivelee vaaleanpunaista kangasta alemmas.

”Joo”, Emma sanoo peilikuvalleen, ”mä otan nää molemmat.” Hän suo Siirille lyhyen katseen.
”Noi on tosi hyvät. Ota säkin, käytetään niitä sit vuoropäivinä!”

Siiri ei ehdi reagoida ennen kuin Emma vetäisee sovituskopin verhon uudelleen eteen. Siiri seisoo yksinään nuortenosaston loisteputkilamppujen alla ja katsoo naamiaisasuaan peilistä, näkee imitoivansa jotakin, mitä ei koskaan voi olla.

Emma vaikuttaa aidosti pettyneeltä, kun Siiri kiinnittää henkarin nipistimet ja vie farkut takaisin telineeseen. Siiri seuraa ystäväänsä kassalle, hymyilee feikkihymyä ja vakuuttaa, etteivät housut oikeasti olleet hänen juttunsa. Emma nyökkää ja kaivaa sadan markan seteliä lompakostaan eikä Siiri sano, että ne voisivat olla, jos Emmaa vain ei olisi, täydellistä Emmaa, mukavaa ja kilttiä Emmaa, josta kaikki muutenkin pitävät enemmän.