Pullonkorkkeja keräämässä, 1993

”Kato, tuolla on yks!”

Juho konttaa kesäkeittiön pöydän alle Petteri tiukasti perässään. Korkki on jumittunut pystyasentoon kahden lankun väliin ja Juho pakottaa sen irti niin, että puuhun jää tuskin havaittava naarmu.

”Äh, mulla on tää jo. Haluuks?”

”Okse smurffi?” Petteri ojentaa kätensä ja katsoo korkkia: naurava, sininen hahmo värikkäällä pohjalla. ”Joo, voin mä ottaa. Onksiellä muuta?”

”Missäs te pojat ootte?”

Juho hätkähtää pystympään pöydän alla ja kolauttaa päänsä sen puiseen alapintaan. Hän ähkäisee ja painaa kämmenen päälakeaan vasten, ja silloin enon sandaalit läpsyttelevät ovesta, siniset muovisandaalit karvaisissa rimppakintuissa.

”Me kerätään korkkeja!” Petteri julistaa innokkaasti.

Petterin mielestä Juhani-eno on hauskinta maailmassa. Juho katsoo salaatinpalojen ja hiekan kirjomaa lankkulattiaa ja pyörittelee pikkukiveä etusormellaan.

Juhani kumartuu pöydän viereen ja kurkistaa pöytäliinan takaa. Kasvot ovat punakankosteat ja viiksistä roikkuu hiutale jotakin keltaista.

”Tulkaas vähän tänne”, eno kutsuu hymyillen.

Petteri lähtee konttaamaan ja Juho seuraa jännityksensekainen into rinnassaan. He kaivautuvat piilostaan, Juhon polvet ovat hankautuneet naarmuille ja Petteri pudistelee roskia college-housuistaan.

”Katsokaas tätä.”

Eno horjahtaa kesäkeittiön arkkupakastimen vierelle ja avaa kaksi kädessään pitelemäänsä ruskeaa olutpulloa metallisella avaajalla. Juho nielaisee, kurkussa tuntuu oudolta, vaikka Juhani on aina hauska ja joskus antaa heidän syödä jäätelöä nukkumaanmenoajan jälkeenkin ja silloin äiti katsoo sitä vihaisesti ja Petteriä aina naurattaa.

”Tässä”, Juhani sanoo ja ojentaa korkkeja, ”yks molemmille!”

Korkki on turkoosi ja aivan erilainen kuin Juhon kokoelman muut korkit; siinä on eksoottinen kuvio, kuin jonkinlainen teräväkärkinen kukka, täynnä salaisuuksia ja mysteereitä.

”Siinä teille vähän intiaania”, Juhani-eno leiskauttaa ja heilauttaa pullojaan heitä kohti.

Etiketissä on aito intiaanipäällikkö suuri päähine päässään.

”Vau”, Petteri henkäisee ja kumartuu katsomaan pulloa lähemmin.

Juho tuijottaa korkkiaan, hän toivoo, että Juhani sekä lähtisi että jäisi, että tilanne menisi jollakin tavalla ohi ja outo tunne mahassa hellittäisi.

”No, olkaa pojat nätisti”, Juhani naurahtaa ja ojentaa kätensä pörröttämään Juhon hiuksia. ”Me mennään isäs kanssa kokemaan katiskat. Äitis laittaa tänään oikein juhla-aterian.”

Juhani hymyilee ja Juhonkin on hymyiltävä, Juhani on enoista paras ja hauskin, ja ehkä se antaa tänäänkin jäätelöä.

Eno lähtee pullot käsissään kulkemaan kohti mökkirantaa ja Juho katsoo hänen menoaan, toivoo salaa, ettei eno kompastu ja kaadu, kuten juhannuksena kävi.

”Tää on siisti”, Petteri huokaisee intiaanikorkkia katsellessaan ja tiputtaa sen sitten harmaiden housujensa taskuun. ”Mennääks kattoon, onks terassin alla lisää?”

”Mennään vaan”, Juho sanoo.

Hän työntää kokoelmansa uuden helmen taskuunsa ja lähtee ystävänsä perään, ja kiristävä vanne vatsan kohdalla alkaa helpottaa, vain vähän, mutta kuitenkin.