Kattolamppu kuultaa keltaisen kukkapeiton läpi ja tekee kaikesta hämärää ja pehmeää. Mä istun paikallani lattialla, möykky patjalla keskellä Spaissareilla tapetoituja violetteja seiniä.
Ovi aukeaa.
”Marsu?”
Ehkä, jos ei hengitä, se menee pois.
”Tuuksä?”
Turha toivo.
”Neljä minuuttia enää. Me myöhästytään.”
”Ihan sama.” Neljä minuuttia loppuun. ”Mee sä vaan.”
Peittolinnakkeen ulkopuolella rahisee ja ilma huoneessa liikahtaa, tekee tilaa. Jotain raskasta laskeutuu mun viereen lattialle. Mä istun ihan hiljaa ja räpellän ohuita, metallisia rannerenkaita ympäri ja ympäri. Joku ulkopuolella nielaisee.
”Kyllä muakin pelottaa.”
Mä tarkennan katsetta peittoni läpi ja voin nähdä Jamin hahmon istumassa lattialla, nojaamassa seinään Bäkkäreiden Kevinin kuvan alla. Sillä on päällään beige laskettelutakki ja valkoiset reisitaskuhousut.
”Mut mieluummin mä kuolisin sun kanssa, jos kaikki räjähtää. Faija on jo perseet. Ei se varmaan ees huomaa, jos jotain tapahtuu.”
Mun on pakko naurahtaa. Vatsaa kipristää ja mä jännitän varpaat pieneksi mytyksi.
”Olispa jo aamu”, mä huokaan. Kauhu väpisee rintalastan alla. ”Putoais lentokoneet ja maailma tuhoutuis ja ei tarttis tuntea enää mitään.”
KAKSI MINUUTTIA, joku kailottaa ikkunan ulkopuolella. Jossain poksahtaa ja rätisee. Jamin vaatteet kahahtaa, kun se rentoutuu seinää vasten.
”Mutta uusi vuosituhat”, Jami hengähtää arkisella, melkein tylsistyneellä äänellä, ”me tehdään tänään historiaa!”
Mä pyörittelen mielialasormusta peukalossa ja mietin. Talon toisessa päässä joku avaa ulko-oven, tulee toisiin aatoksiin ja läimäyttää sen taas kiinni. Takapihalla pamahtelee.
”Ja eiks jossain… Pääsiäissaarella oo jo huominen?” mä yritän.
YKSI MINUUTTI, kuuluu ikkunan takaa Jamin siskon äänellä. Tietoa seuraa hajanainen kiljahtelujen kuoro ja yksi hurraa-huuto.
”Eli ne teki historiaa ennen meitä”, selittäjä-Jami sanoo paikaltaan Kevinin alla. ”Maailma ei loppunutkaan.”
”Tai ne kaikki räjähti niin, ettei kukaan enää voi varoittaa muita.”
KYMMENEN, kuuluu ikkunan takaa, YHDEKSÄN. Mä painan otsan polviin ja ajattelen sitä, etten oo koskaan suudellut ketään, enkä päässyt festareille, enkä edes ottanut korviksia.
KAHDEKSAN
”Marsu?”
”Anna mun kuolla rauhassa.”
”Selvä. Mutta jos me mennään näin, niin mäkin tarvin oman linnakkeen.”
SEITSEMÄN KUUSI, kuuluu pihalta ja Jami kiskoo päiväpeitteen sänkynsä päädystä, VIISI, sen vanha ala-asteen uninalle putoaa mun viereen ja mä kuulen bunkkerini seinien läpi NELJÄ miten se vetää peiton päänsä yli ja kietoutuu siihen.
KOLME
”Jami?”
”Anna mun kuolla rauhassa.”
KAKSI
”Anna käsi.”
Mä ehdin hapuilla hetken räsymattoa ja sitten Jamin käsi on siinä, sen mielialasormus on samanlainen kuin mun. Me ostettiin ne yhtä aikaa Tiimarista ja nyt ne on siinä, kaksi kauhua vastakkain, kun me tehdään historiaa.
YKSI
Maailmojen luoja ja ysäritavaroiden keräilijä ✨
SUODATA
