Uneton laivalla

Ruotsin-risteilyn toisena yönä, paluumatkalla, Moonan oli vaikea saada unta. Hän kieriskeli sängyssä. Sijauspatja oli liikkunut useita senttejä, ja ohut lakana oli kuoriutunut pois sijauspatjan päältä. Hänen ja Kaijan hytti oli autokannen alla eli verkkoyhteyttä ei ollut. Moona oli totuttanut itsensä nukahtamaan musiikkiin. Nyt seurana yön pimeinä tunteina – hytissä todella oli pimeää – vain sattumanvaraiset käytävältä kantautuvat äänet ja yläpetiltä kuuluva Kaijan tasainen tuhina.
Moona mietti seuraavaa työviikkoa ja kotona odottavia asioita. Pyykit, viikkosiivous ja kirjakaaos. Ennen matkaan lähtöä Moona oli saanut idean järjestää hänen kirjahyllynsä kirjat uudelleen, mutta inspiraatio oli kadonnut matkan varrella ja kirjat olivat jääneet lattialle.
Moona oli yrittänyt laskemista sadasta nollaan, eri kielillä, mutta keskittymiskyky herpaantui aina ja ajatukset siirtyivät muualle.
Moona pohti, mitä kello mahtoi olla, mutta ei halunnut häiritä Kaijan unta, joten jätti katsomatta kelloa kännykästä.
Lopulta uni vei voiton. Hän näki unta kaatuvista kirjakasoista. Hän heräsi. Kello näytti aamukahta. Seuraavassa unessa hän oli laivalla, mutta eksyi koko ajan. Uni alkoi tuntua Päiväni murmelina -elokuvalta. Kello näytti puoli kolmea. Moona huokaisi.
Aamulla Kaija herätti Moonan ilmoittamalla, että laiva saapuisi vartin sisällä satamaan. Moona nousi istumaan ja löi päänsä yläpetiin.
Laivalta tullessa oli aina erityinen väsymys, joka ei liittynyt mitenkään juotuihin viinilaseihin.