Yösynnytys

Salamat välähtelivät sairaalan ympärillä. Sadepisarat piiskasivat ikkunoita. Ismo istui vastaanottohuoneessa. Hänen vaimonsa Päivin huudot kuuluivat erään oven takaa. Synnytys oli käynnissä. Ismon kurkku tuntui kuivalta. Vielä puoli tuntia sitten hän oli ajanut kovaa vauhtia tänne Saabillaan, nopeusrajoituksista piittaamatta. Miksi synnytyksen piti alkaa juuri yöllä? Ismo vapisi tuolilla joka tuntui ahtaalta. Hän kuuli vierestään yskäisyn. Ismo vilkaisi viereensä ja huomasi istuvansa pellepukuisen miehen vieressä.
“Anteeksi?” Ismo sanoi. “Olettekohan te erehtynyt osastosta?”
“Olisinkin”, pelle huokaisi. “Mutta kun ei; täällä oli kuulemma niin synkkä tunnelma, että minun piti tulla koko päivän pelleilyn jälkeen tänne teitä viihdyttämään.”
Ismo katseli ympärilleen. Huoneessa ei ollut muita, kuin he kaksi. Pelle kaivoi liioitellun suurista housuistaan esille tupakka-askin.
“Palaako?” tämä kysyi.
“Ei kiitos”, Ismo vastasi.
Pelle nyökkäsi ja sytytti tupakan. Ismo ei kaivannut hermosauhuja varsinkaan sätkistä jotka oli tongittu jonkun housuista. Sitä paitsi hän oli lopettanut tupakoinnin heti, kun oli saanut tietää Päivin raskaudesta. Salamat välähtelivät jälleen ikkunoiden takana. Ne saivat pellen kasvot loistamaan aavemaisesti. Eivätkä tämän naamaan isketyt värikkäät maskit saaneet näkyä yhtään kepeämmäksi.
“Eikö sinun pitäisi sitten, tuota, tehdä jotakin hassua?”
“En minä yhtä äijää ryhdy naurattamaan”, pelle puuskahti. “Vaikka aika lirissä tosiaan olet jos tällaisena yönä olet lapsen saamassa.”
“Miten niin?”
“No eikös sitä sanota että myrskyöinä syntyy äänekkäimmät ipanat?”
Silloin synnytysosaston ovet lensivät auki ja ulos astui hullun tiedemiehen näköinen lääkäri. Tämän hiukset sojottivat eri suuntiin kuin ukko olisi saanut sähköiskun. Äijä alkoi oitis nauraa mielipuolisesti.
“Mitäs nyt?” Ismo änkytti.
“Teidän vaimonne synnytti juuri. Ja erikoisen lapsen saittekin! Saanko minä ottaa siitä valokuvan?”
Ismo nielaisi tyhjää. Hän nousi tuolilta ja katsoi pelleä joka tuijotti takaisin osaaottavasti.
“Onnea matkaan”, pelle sanoi, pudotti tupakantumpin lattialle ja murskasi sen isolla kengällään.
Ismo kiitti ja marssi synnytysosastolle. Hänen vaimonsa makasi sängyllä kasvoillaan tyytyväinen ilme. Tällä oli sylissään pyyhekäärö jossa oli sisällä jotakin karvaista ja pientä. Ismo lähestyi petiä hampaat kalisten. Minkä riiviön Päivi oli oikein pyöräyttänyt? Pitäisikö hänen ruokkia sitä vain ennen keskiyötä? Eikö sen päälle saisi kaatua vettä? Ja ennen kaikkea saiko sitä viedä päivänvaloon? Ismo istahti tuoliin sängyn vierelle. Vauva kääntyi katsomaan Ismoa eikä mies voinut olla hymyilemättä. Olennon kasvot toivat hänelle mieleen sellaisen Star Wars-elokuvien ewokin. Tällä oli tumma kuono, ruskeat nappisilmät ja karvainen naama. Se kohotti pieniä tassujaan Ismoa kohti. Ismo otti olennon syliinsä ja päätti kutsua sitä Turreksi.
“Onpas söötti pikku veijari”, Ismo sanoi.
“Niin”, Päivi totesi. “Toisin kuin isänsä!”