Henkka Sillanpää kuoli unohdettuaan katsoa vasemmalle ja oikealle katua ylittäessään. Tilanteeseen saattoi toki vaikuttaa myös se, että hän oli humalassa. Henkka oli juuri astunut ulos baarista ja aikeissa ylittää kadun. Sitten kävi klassiset ja rekka törmäsi häneen. Yllätyksekseen Henkka ei lentänyt enkelinä taivaaseen, eikä (suureksi helpotuksekseen) vajonnut Helvettiinkään. Sen sijaan hän jäi niille sijoilleen. Rekan sisälle. Henkka seisoi jonkin aikaa rekkaan liimautuneena kunnes kyllästyi katselemaan sen monimutkaisia moottorimekanismeja ja astui ulos rekan sisältä. Hän näki itsensä rekan etupyörän alla. Henkka ei ollut koskaan kummoinenkaan puhemies, joten hänen oli vaikea keksiä sanoja tällekään tilanteelle.
“Hupsis”, hän totesi. “Taisinpa potkaista tyhjää.”
Ihmisiä kerääntyi katsomaan Henkan ruumista. Joku soitti ambulanssiakin paikalle. Ilmeisen turhaan tosin. Henkan sydän oli lakannut lyömästä siinä vaiheessa, kun rekan isot pyörät murskasivat miekkosen luut. Henkka laittoi kätensä taskuihinsa ja vihelsi. Kukaan ei tietenkään kuullut sitä, koska hän oli jo siirtynyt henkimaailmaan, joka siis on samassa paikassa kuin elävienkin vastaava mutta elävät eivät näe sitä.
“Pitipä sattua”, Henkka huokaisi.
Hän alkoi jo muistella, miksi olikaan juonut niin paljon, sillä hyvin suurella todennäköisyydellä ilman sitä humalaa tätä ei olisi tapahtunut. Henkka muisti hänellä ja hänen vaimollaan Annikilla olleen riitaa. Annikki oli ollut sitä mieltä ettei Henkassa ole selkärankaa. Näkisipä hän miehensä nyt, Henkka ajatteli. Kyllä hänellä oli aika selvästi selkäranka oli. Sekin oli tosin ruhjottu rekan renkailla. Yhtäkkiä joku kosketti Henkan olkapäätä. Oikeastaan se ei ollut niinkään kosketus kuin kevyt hipaisu. Hipaisijan käsi valui Henkan lihattoman kehon lävitse kuin lämmin veitsi voihin. Henkka kääntyi ympäri ja näki parrakkaan miehen tummassa kaavussa. Mies näytti perin tärkeältä.
“Aikansa kutakin”, mies tokaisi.
“Niinhän se on”, Henkka sanoi.
“Anyway”, mies jatkoi. “Minä olen Pietari ja nyt sinun pitäisi seurata minua. Saat opastetun kierroksen kuolleiden valtakuntaan.”
Pietari näytti Henkalle missä kuolleet kävivät juomassa, missä nämä lepäsivät ja missä pelasivat bingoa. Henkka oli vähän pyörällä päästään mutta oli hänestä mitä mieltä tahansa, niin tottumiskyvytön hän ei ollut. Henkka istui piakkoin puistonpenkillä Pietari vierellään. Henkka näytti surulliselta.
“Mikä on miehen murhe?” Pietari kysyi.
“Olisin halunnut hyvästellä vaimoni”, Henkka huokaisi.
“Ei sillä ole väliä”, Pietari tokaisi ja sytytti tupakan. “Hänellä on jo uusi mies.”
Henkka pomppasi pystyyn.
“On vai?”
“On on. Kai minä jos kuka sen tiedän.”
“Ja on ollut jo pidemmänkin aikaa vai?”
“Tarkka poika sinäkin olet.”
Henkka ei suoranaisesti ilahtunut näistä tiedoista. Toisaalta tilanne oli nyt erilainen. Ja olihan kuolleena sisänsä kivaa. Sai juoda eikä tullut humalaan, sai levätä milloin halusi eikä bingossakaan mitään vikaa ollut. Pietari poltti tupakan loppuu, tumppasi sen sandaalillaan ja sanoi:
“Tule. Tässä lähellä on eräs baari.”
“Mikäs siinä”, Henkka sanoi. “Eihän mulla enää muutakaan tekemistä ole.”
Pääasiassa fantasiaa eli kansankielellä huuhaata.
SUODATA
