Kippis!

“Mitä sinä sanoit?” Anna sopertaa järkyttyneenä. Hänen silmänsä ovat suuret ja suu roikkuu auki kuin kalalla.

Pasi tuijottaa häntä vaiti, huulet yhteen puristettuina kuin hän yrittäisi estää itseään sanomasta mitään typerää. Se on kuitenkin myöhäistä. Anna tuntee, kuinka hänen pulssinsa kiihtyy ja kasvot lehahtavat punaisiksi.

“Kuulit kyllä”, Pasi toteaa huokaisten. Kyllästyneesti.

“Et voi olla tosissasi…” Anna sanoo ja naurahtaa väkinäisesti. Oikeasti tilanteessa ei ole kuitenkaan mitään hauskaa. ”Onko tämä taas yksi niistä sinun huonoista vitseistäsi? Tiedät kyllä etten ikinä tajua niitä. Et ole mikään koomikko, Pasi-rakas.”

Hetken aikaa näyttää siltä kuin Pasi aikoisi lyödä häntä, mutta Anna tietää että väkivaltaisuus ei kuulu miehen luonteeseen – varsinkaan keskellä tällaista hienoa ravintolaa, missä moni on jo alkanut vilkuilla heitä paheksuvasti.

“Pidä nyt saamari soikoon vähän pienempää ääntä”, Pasi murahtaa ja vilkuilee ahdistuneen näköisenä ympärilleen.

“Ai minkä takia? Nytkö sinua yhtäkkiä hävettääkin dumpata minut kesken ystävänpäivän illallisemme?” Anna kivahtaa.

“Älä viitsi aina olla noin dramaattinen. Ehdotin vain että olisimme viikon erillään, miettisimme asioita ja sitä rataa. Turha tästä nyt on mitään numeroa tehdä”, Pasi sanoo ja hieroo niskaansa toivoen että muut asiakkaat lakkaisivat supisemasta heidän ympärillään.

”Vai että dramaattinen!” Anna huutaa entistäkin kovempaa, ääni kimakkana ja kasvot helottaen. ”Anteeksi vain jos en osannut odottaa että poikaystäväni jättäisi minut kesken treffien!”

“Anna, pliis… Et viitsisi huutaa. Haluaisin keskustella tästä kuten normaalit, aikuiset ihmiset. Ilman mitään ylimääräistä draamaa.”

Anna naurahtaa jälleen ilottomasti. “Entä jos minä en halua keskustella kuten normaalit ihmiset, Pasi? Entä jos
haluankin käyttäytyä erilailla? Niinkuin vaikkapa kissa? Miau. Miau. Katso nyt Pasi, minä olen kissa. Miau!”

Pasi katselee tyrmistyneenä, kun Anna imitoi kissan ääntelyä ja alkaa sitten nuolla kämmenselkäänsä.

“Lopeta tuo! Vaikutat ihan sekopäältä!” Pasi murahtaa ja yrittää tarttua Annan käsiin pöydän yli saadakseen tämän lopettamaan.

“Miau! Miau!”

“Anna! Olen tosissani! Lopeta tuo!”

“Miau!”

“Käskin sinun lopettaa!”

“Miau!”

“Nyt riittää!!!” Pasi huutaa lopulta niin voimakkaalla äänellä, ettei muista ikinä ennen kuulleensa itseään yhtä vihaisena. Hän nousee seisomaan, ja vasta kun hän tajuaa tuolinsa kirskuvan kovaäänisesti lattiaa vasten, hän huomaa että koko ravintola on kääntynyt tuijottamaan heitä.

Pasi hengittää raskaasti, ensin sisään ja sitten ulos. Kuluu useampi sekunti ennen kuin hän viimein huokaisee syvään, ja istahtaa sitten lannistuneena takaisin samettipäällysteiselle tuolillee haudaten kasvot käsiinsä.

“O-onko täällä kaikki hyvin?” tarjoilija kysyy ilmestyessään heidän viereensä kuin tyhjästä. Hänellä on kädessään lyijykynä ja pieni ruutuvihko, ja sekä Anna että Pasi tuijottavat häntä hölmistyneinä, saamatta sanaakaan suustaan. “Tulin vain kyselemään oletteko jo valmiita tilaamaan”, hän jatkaa, saamatta vieläkään vastausta.

”Haloo?” tarjoilija jatkaa katse kääntyillen Annan ja Pasin välissä. ”Onko kaikki kunnossa?”

“Kyllä! Kaikki on vallan mainiosti!” Anna huudahtaa äkkiä. Hänen äänensä on nyt entistäkin kimeämpi ja voimakkaampi, ja hän tajuaa heti kuulostavansa todella epäuskottavalta, joten hän vääntää naamalleen irvokkaan hymyn, yrittäen näyttää mahdollisimman normaalilta puhutellessaan tarjoilijaa uudestaan: “Tai siis… Ei tässä mitään hätää ole, meillä oli vain hieman erimielisyyksiä. Tiskivuoroista ja sellaisesta, tiedäthän. Hah hah.”

Tarjoilija katsoo Annaa häkeltyneenä ja kallistaa päätään kuin ei ymmärtäisi hänen puhettaan. “Okei… Kaikki on siis varmasti kunnossa?”

“Tietysti, ei tässä ole mitään hätää”, Anna toistaa nyökäten ponnekkaasti, ja tarttuu sitten viinilasiinsa kumoten sen nopeasti kurkkuunsa.

“Selvä. Tuota… Niin, tiedättekö te jo mitä haluatte tilata?” tarjoilija kysyy ja kohottaa
muistiinpanovälineitään.

“Toki!” Anna sanoo ja nostaa ruokalistan kasvojensa eteen. Hän lausuu ääneen ensimmäisen ruoan nimen, joka osuu hänen eteensä, ja ilahtuu huomatessaan Pasin vain nyökkäävän hyväksyvästi, kun hän tilaa molemmille samanlaiset annokset. ”Niin ja voisimme myös ottaa toisen pullon viiniä. Se tulee varmasti tarpeeseen.”

“Tietysti. Tuon sen aivan tuota pikaa.”

Tarjoilijan poistuttua Anna kääntyy tuijottamaan Pasia mietteliäänä, samalla kun hän pyörittelee tyhjää viinilasia sormenpäidensä välissä. “Taisin mennä vähän liian pitkälle”, hän sanoo irvistäen. ”Sori. En tiedä mikä minuun meni…”

Hetken aikaa Anna pelkää Pasin aikovan jatkaa heidän riitaansa, mutta kun heidän katseensa viimein kohtaavat, he puhkeavatkin molemmat nauruun.

“Voi luoja, Anna. Sinä todellakin olet aivan omaa luokkaasi!” Pasi nauraa päätään pudistellen. “En voi uskoa että leikit juuri kissaa keskellä ravintolaa, ja sitten vain tilasit ruokamme ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut.”

“No, en minäkään oikein meinaa uskoa sitä että sinä juuri huusit minulle kurkku suorana, niin että kaikki
kääntyivät tuijottamaan”, Anna heittää takaisin totisena.

“Olen melko varma, että he tuijottivat meitä jo ennen sitä”, Pasi myhäilee silmät huvittuneesti tuikkien juuri kun tarjoilija ilmestyy tuomaan heille täyden viinipullon. He odottavat kunnes molempien lasit ovat jälleen täynnä, ja jäätyään taas kahden Pasi kohottaa lasinsa ilmaan. “No, milles otetaan?”

”Miten olisi vaikka sekopäille?” Anna ehdottaa hymyillen, ja kohottaa lasinsa Pasia matkien.

”Ainakaan meillä ei tule tylsää keskenämme”, Pasi sanoo nauraen.

Anna virnistää ilkikurisesti, ja kolauttaa sitten viinilasinsa Pasin lasia vasten huutaessaan: “Kippis!”