Kesä, jona muutuin kauniiksi

”Saitko jo katsottua loppuun sen toisen kauden?” Milla kysyy heti kun avaan hänelle oven.

En ole nähnyt häntä viikkoon, mikä on meidän mittapuullamme melko pitkä aika, mutta kun viimeksi juttelimme puhelimessa, hän teki hyvin selväksi ettei pysty olemaan spoilaamatta The Summer I Turned Pretty -sarjan uusimman kauden käänteitä, mikäli tapaamme ennen kuin olen ehtinyt katsoa kaikki kahdeksan jaksoa.

”No, mitä mieltä olit? Eikö ollutkin aivan kaamea se loppu? Eihän siinä ollut mitään järkeä! Jos Belly olisi oikea henkilö ja eläisi samassa todellisuudessa kuin me, hän ei olisi ikimaailmassa valinnut Jeremiahia Conradin sijaan. Tai siis mitä hittoa! Kuka noita juonenkäänteitä oikein keksii…” Milla papattaa samalla kun potkii tennarit pois jalastaan ja kävelee sitten perässäni kohti keittiötä, minne olen jo kattanut astiat kahvihetkeämme varten valmiiksi.

Moccamaster on juuri lakannut porisemasta, joten nostan täyden kahvipannun pöytään ja avaan sen jälkeen jääkaapin ja otan esiin tuulihatut, jotka olen ottanut sulamaan jo aamulla, sillä tiedän että olisin muuten unohtanut ne pakkaseen.

”Hengitä välillä”, tokaisen nauraen Millan dramaattisuudelle. Yleensä rakastan sitä, miten ruodimme yhdessä kaikkia katsomiamme teinisarjoja, mutta jostain syystä en ole onnistunut lämpeämään Bellyn miestoilailuille.

”Mieti nyt vähän”, Milla jatkaa välittämättä innottomuudestani ja nappaa suuhunsa tuulihatun jo ennen kuin ehtii istua alas. ”Belly on ollut rakastunut Conradiin ties kuinka kauan. Totta kai hänen olisi paljon loogisempaa valita Conrad”, hän sanoo suu täynnä kermaa. ”Vai väitätkö todella olevasi edelleen Jeremiahin puolella?”

”En minä ole kenenkään puolella”, sanon nauraen samalla kun kaadan höyryävää kahvia mukeihimme, ja istun sitten alas. ”Minulle on aina ollut ihan se ja sama, kumman kanssa Belly päätyy yhteen. Molemmat pojat ja oikeastaan koko sarja itsessäänkin on niin pinnallinen, etten jaksa välittää.”

”Et voi olla tosissasi?” Milla parahtaa suu edelleen täynnä tuulihattua. ”Mutta sinähän rakastat Vampyyripäiväkirjoja! Mikä tässä on muka niin erilaista?”

”Aika monikin asia”, totean hymähtäen. ”Koko kuvio alkaa vain olla niin kulunut, että en oikein ymmärrä minkä takia rakastat sitä sarjaa niin paljon. Tai siis joo, ovathan Jeremiah ja Conrad ihan söpöjä, mutta siihen se oikeastaan jää…”

Milla tuijottaa minua kuin olisin menettämässä järkeni, eikä saa sanotuksi mitään edes sen jälkeen kun on nielaissut tuulihatun, joten jatkan: ”Ajattele nyt sarjan nimeäkin. Kesä, jona muutuin kauniiksi. Siis mitä hittoa? Jo pelkästään sen ääneen sanominen saa niskakarvani pystyyn. Tai siis… Koko ohjelmassa on loppujen lopuksi kyse siitä, miten Bellystä tulee muka yks kaks todella viehättävä, kun hänen hammasrautansa ja silmälasinsa heitetään pois ja murrosikä alkaa. Eihän tuollaista pitäisi edes näyttää nykyaikana televisiossa.”

”No okei, myönnetään. Nimi on aika huono, ja ehkä kaikkea ei ole tehty kovin hienovaraisesti, mutta enhän minä väittänytkään, että koko konsepti olisi täydellinen”, Milla puolustautuu. ”Tykkään vain siitä asetelmasta, että katsojan annetaan valita kahdesta eri vaihtoehdosta, ja että niitä molempia osataan hyödyntää. Eihän Vampyyripäiväkirjatkaan olisi toiminut ollenkaan, jos Elena olisi valinnut Stefanin ja pysynyt hänen kanssaan kaikki kahdeksan kautta. Se olisi ollut tappavan tylsää!”

Hymyilen, enkä malta olla nyökkäämättä ajatellessani asiaa. ”No jos sen asettaa tuolla tavalla, niin… Okei. Kyllähän se olisi ollut vähän laimeaa katsottavaa vuodesta toiseen. Mutta olen kyllä edelleen sitä mieltä, että Damon ei ollut Elenalle se oikea.”

Milla huiskauttaa kättään kuin ei jaksaisi enää kiistellä kanssani asiasta, josta olemme väitelleet jo kymmeniä kertoja. ”Ihan sama. Sinulla on vain huono miesmaku”, hän toteaa kaataessaan kauramaitoa kahvinsa sekaan ja nakkaa sen jälkeen suuhunsa uuden tuulihatun.