Tuuhea tukka, siististi kammattu; sänki pahimmillaan millin pituinen; leuka, jolla voisi murtaa ovia; silmät harmaat kuin arki; ilmeessä peräpukamat. Rakastan sinua ikuisesti.
Joku tapettiin sakastissa kesken messun. Sakastin tapetit veren kyllästämät, salissa messuaan odottavat lampaat kyllästyneitä odottamaan pelastusta. Poliisilla ei ollut asiaan mitään lisättävää. “Kuoli luonnollisista syistä”, luonnossa viidakon laki ja kirves kallossa aivot matolla luunsirpaleita kukitetulla liinalla. Lausunnot kaikilta ja keikka arkistoon, vielä ehtisi kotiin illalliselle.
Istuin takarivissä, taaimmaisella istuimella pyöreä tyyny, käsissä virsikirja ja mielessä tyyneys. Täältä näen sen siistin jakauksen ja takaraivon, jonka takia raivo herää kaljuuntuvissa. Jalkani hytkyy, kynsinauhat veriset nauhat, vatsa hyytelöä. Sillä oli päällä tummansininen puku, silmiinsä sointuva ja kiillotetut mokkakengät; mieleni teki kahvia. Koko aikana se ei liikkunut paikaltaan, paitsi kun poliisi pyysi antamaan lausunnon kansliassa. Se hypisteli viiksiään kynsiensä välissä, lisäsi säkeitä syyttömyydestään välikäsille, käsitteli silkkisin käsinein tyynesti käsitteitä.
Minusta se oli taianomaista. Olisin voinut sukeltaa kuulemani lausunnon laineisiin, lainata Auvolta tunteen ja taivuttaa lanteeni sulan kultansa alle. Kastella ja lannoittaa, tutkiskella ja nauhoittaa ja katseestansa kasvattaa vesani liikkumaan – eestaas. Herran huoneessa rukoilla armahdusta huolimattomasti, mahdottomasti, osaamatta ottaa osaa hokemiin. Vielä se päivä rientää, ja aika, mutta tässä se on pysähdyksissä ja taika vain yhden näennäisen yksilön lämpimässä.
Isompi otti ja nosti minut tyynyltäni pyöreältä ja raudoitti ranteeni, kannen löydettyään etsi vakan ja lainvalvojana sen syytteeseen asetti.
Loukata noin kollegaa.
SUODATA
