Vanhus istui sateessa kuin patsas. Kellertävän sadetakin väri riiteli silmien harmaan tyyneyden kanssa. Katse kulkeutui merelle, silmissä saattoi olla roiskeita kuohuvasta merestä, joka riehui tämän edessä, tai jatkuvana virtana valuvaa sadetta. Tai sitten vanhus muisteli kaukaista hetkeä, jonka kenties muisti vain vanhus itse ja jonka takia silmät täyttyivät suolavedestä.
Laivalaituri, jolla hän istui, huojui tuulessa. Astuin varovasti viimeiset välissämme olevat askelet ja istuuduin hänen viereensä.
“Eikö sulle tule kylmä täällä?” kuulin oman lapsellisen ääneni kysyvän.
Vanhus kohautti olkiaan vilkaisematta minuun.
“Tää sade saa ihmisen surulliseks. Vähän kuin maailman kaikki kyyneleet kaatuis niskaan.” Sumuinen meri edessäni ja yksinäinen lokin huuto saivat kaipauksen tulvahtamaan rintaani. Ollapa siivet, siivet ja avara taivas.
“Älä sinä sure, nuoren ei ole hyvä”, vanhus sanoi käheällä äänellä. Silmistä saattoi taas valua kyyneliä.
“Minkälaista sun elämä oikeastaan on?” Vanhus oli kuitenkin rakas, halusin kuulla hänestä jotain. Samaa verta, samaa elämää virtasi meidän kummankin suonissa.
“Aamulla puurolautanen ja verkkojen nosto. Päivällä kalojen perkuuta ja illalla merelle, jos kuluneet luut sallivat. Illalla sanomalehti, korppu ja nukkumaan”, vanhus sanoi hiljaisella äänellä. Äänikin oli kuin elämän kuluttama.
Miten yksinäistä oli vanhuksen elämä. Kuinka tämä kaipasikaan ihmistä käymään, puhetta. Niin paljon aikaa hänellä oli muistella mennyttä elämää, kuolleita ystäviä ja nuoruuden kultaisia aikoja. Liian paljon aikaa.
“Isoisä, oletko sä onnellinen?” kysyin mieltäni painavan kysymyksen. Yksinäinen, vanha mies pienessä mökissään, seuranaan vain omat ajatuksensa ja muistot.
Hymy syttyi hitaasti vanhan miehen kasvoille, vaikka parta hieman piti sitä piilossaan. Miehen katse oli edelleen merelle päin, ja se seurasi valkean lokin lentoa. Sitten lokki kiljaisi kahdesti. Vanhuksen kasvot aivan kuin loistivat.
“Meri. Se tekee minut onnelliseksi. Vaikka se on vienyt minulta vaimon, vaikka luulisi, että olen katkera täällä, olen onnellinen niin kauan kuin näen meren herätessäni.” Sitten hän vihdoin katsoi minuun.
Säikähdin hieman kysymystä, jonka vanha, yksinäinen mies, jolla ei ollut muuta kuin minut ja meri, esitti minulle.
”Oletko sinä onnellinen?”
SUODATA
