Sitruunaruoho

Olin juuri saapunut väsyneenä ja yltiö rakastuneena Hawaijin lentokentälle. Minun oli määrä tavata siellä ensimmäistä kertaa brittiamerikkalainen ”nettipoikaystäväni”.
Olin aikalailla jännittynyt ja siniset silmäni loistivat, vaaleanpunaisten aurinkolasien takana.
Olinhan kuullut tarinoita, miten huonosti näissä rakastumisissa voi käydä. En jaksanut välittää.
Palmut huojuivat tuulessa ja lämpöaalto merellisine tuoksuineen tervehtivät minua lentokentän avautuvilla ovilla. Hän seisoi ulko- ovia vastapäätä potkulauta vieressään. Hänen silmänsä säihkyivät, kun ne kiinnittivät huomionsa minuun. Riensin hänen luokseen suudeltavaksi ja halattavaksi. Huokaisten en voinut muuta, kuin nauttia hänen karibiansinisistä silmistään ja hänen syleilystään. Hän tuoksui puhtaalle, sitruunaruoholle. Oli niin hyvä olla siinä.
Olimme tavanneet netissä Covid- vuonna 2020, mutta nyt kahdeksan kuukautta myöhemmin meillä oli mahdollisuus tavata. En empinyt. Hän oli juuri saanut elokuvan kuvaukset valmiiksi ja nyt oli aika leikkiä hide and seek- leikkiä yhdessä minun kanssani. Mikä tarkoitti hänen
kohdallaan fanien pakoilua. Onneksi hän sai täällä olla melko rauhassa ja siksi jäänyt tänne töiden päätyttyä lomailemaan ja kutsui minut näin luokseen.
Hän piti minua syleilyssään ja toisella kädellä kaivoi taskustaan kirjavan kivihelmikorun, jonka pujotti hellästi ranteeseeni. Se oli samanlainen, kuin hänelläkin. Suuteli kättäni ja kietoi kätensä taas ympärilleni. Minä olisin vain katsonut häntä silmiin.
Jutustelimme kevyesti. Ihan, kuin olisin ollut tässä sylissä vuosien ajan.
Kiirehdimme hotellille.

Auringonlaskun aika oli juuri alkamassa, kun hyppäsimme taxin takapenkiltä, sen tuotua meidät rannan tuntumaan. Ihmisiä kulki kulkueessa, he tanssivat, lauloivat, vilkuttivat kirjavia valojaan. Rannan täytti iloinen väkijoukko tapaamassa toisiaan, juhlivat päättymätöntä päivää.
Sydämeni jyskytti onnellisena nautintoa. Hawaijilaiset laulut kaikuivat meren pinnalla kauas ulapalle. Ukulelea, rumpuja, marakasseja. Tanssijoiden lanteet keinahtelivat, kuten hetki sitten meidänkin. Rakkauden täyteisessä syleilyssä.
Tunsin itseni kuningattareksi, hän palvoi minua. En ollut koskaan ennen tuntenut tällaista.
Lämmin käsi kokoajan ympärilläni, hymyä, naurua, kuiskauksia. Hän osti Mama’s fish housesta meille perinteisen hawaijilaisen aterian. Risottoa ja simpukoita. Maistui suolaiselta ja sitruunalta.
Painoin pääni hänen rinnalleen. Sitruunruoho.
Lähellä surflauta- vuokraamoa oli palmuihin ripustettu riipputuoleja ja riippukeinuja. Hän ohjasi minut keinuun kanssaan, veti minut oikein lähelle kainaloonsa.
Lähelle ja minä suljin onnellisena silmäni.
Toivottavasti tämä kestäisi ikuisesti.