Viikonloppu nykyaikana 2122

Perjantai

Matti heräsi sängystään yksin. Hän oli jo kauan kärsinyt aamuisista päänsäryistä, joihin hän varautui säilyttämällä särkylääkepurkkia ja vesilasia yöpöydällään. Matti nielaisi pillerin vesihuikan avustamana ja raahusti vessaan keventämään oloaan.

Myös muut aamutoimet noudattivat tuttua kaavaa. Kahvikeitin tiputtamaan, sitten suihkuun. Suihku oli vain tapa josta Matti nautti. Automaattiset nanobotit huolehtivat kaikesta hygienista ilman lisätoimiakin. Suihkun jälkeen kahvinjuonti. Juosten täpötäyteen metroon. Kiirestä Matti ei nauttinut, mutta sen sijaan hän nautti työmatkastaan metrolla. Se antoi mahdollisuuden muiden ihmisten tarkkailuun. Noudattamalla samaa aamurutiiniaan hän myös osui useimmiten samojen ihmisten kanssa kulkuvälineeseen samaan aikaan.

Metron käyttäjät olivat menestyneitä ihmisiä. Yhdeksänkymmentäluvun jälkeen juuri kukaan alemman kastin ihmisistä ei poistunut enää kotoaan arkipäivisin. Silloin vakiintuneiden työehtojen mukaisesti etätyöväestö kytkeytyi välittömästi herättyään ja sai irroittautua vasta kymmenen tunnin työpäivän jälkeen. Lainattuaan aivokapasiteettiaan tuon ajan, harva enää jaksoi tehdä muuta kuin nauttia kevyttä viihdettä muutaman tunnin ennen käymistään nukkumaan.

Metron saapuessa Matin määräasemalle hän lopetti uutisvirran seuraamisen ja poistui liukuportaita korjaten ihonväriään. Samat nanobotit jotka huolehtivat ihmisten siisteydestä mahdollistivat myös ihon ulkonäön muokkaamisen hetkessä. Kaupunginosassa jossa hänen työpisteensä sijaitsi, sininen oli tämän hetken vaaleissa vahvistettu väri. Värivaalien merkitys tuntui lisääntyneen vuosi vuodelta. Sosiologian laitos kertoi sen johtuvan ihmisten tarpeesta tunteeseen että heidän tahdollaan on merkitys. Kaikki toki tiesivät että tärkeät päätökset tehtiin ilman ihmisten aiheuttamia häiriöitä, mutta jokin syvään juurrettu biologinen tarve tuli näillä vaaleilla tyydytettyä, joten niihin panostettiin myös Ylimmän Älyn toimesta.

Työpiste sijaitsi kahden kadun risteyskohdassa olevassa matalassa rakennuksessa. Matti tarjosi fyysistä läheisyyttä kaikille sitä tarvitseville. Tämäkin työ perustui samalle huomiolle kuin värivaalien järjesteminen. Osa ihmisten tarpeista oli helpompi tyydyttää kuin tukahduttaa. Vielä sata vuotta sitten Matin työ olisi herättänyt monissa kanssaeläjissä paheksuntaa. Nykyaikana kyseessä oli kuitenkin arvostettu valtion virka, eivätkä työtehtävät aina olleet niin alkukantaisen sukuelinpainotteisia kuin historiallisina aikoina. Koska laki kielsi koskettamisen ilman molempien osapuolien hyväksymää sopimusta, moni yksineläjä oli huomannut tarvitsevansa esimerkiksi halausta tai vain jopa kättelyä silloin tällöin. Urheiluhierontapaikat olivat suosiossa, mutta rajasivat usein edellämainitut kontaktit pois sopimuksistaan. Valtion kontaktivirkailijat oli erikoispykälällä vapautettu kokonaan sopimusvaatimuksesta, ja valtio rohkaisi kansalaisia käyttämään kontaktivirkailijoita haluamallaan tavalla.

Matilla oli poikkeuksellisen hiljainen päivä. Vain muutama vanhempi herra halusi tulla halatuksi. Asiakkaat olivat melkein yksinomaan vanhuksia, joiden taipumuksia ei oltu voitu vielä geenimanipulaatiolla ohjata yhteiskunnan kannalta tuottavampaan suuntaan. Rakennuksen muissa työhuoneissa oli lisää kontaktivirkailijoita. Lounasaikaan Matti siirtyi taukotilaan, jossa Laura ja John olivat jo näppäilemässä ruoka-automaattia.

– Vittu mitä roskaa tämä laite tarjoaa, Laura manasi.

Laura oli monen mielestä kaunis ihminen, ja hänen kontaktivirkailijan työssään asiakkaiden alkukantaiset tarpeet tulivat useammin esiin kuin Matilla. Hän oli myös orgaanikko, joka selitti hänen innottomuutensa ruoka-automaatin ääressä. Orgaanikot pyrkivät syömään edes jollain lailla luonnossa kasvanutta ruokaa, kun taas ruoka-automaatti generoi kaikki tarjoamansa ateriat käytännössä vedestä ja purkillisesta proteiinitahnaa. Molekyylien hienosäätäminen mahdollisti erilaisten makujen ja ulkonäköjen luomisen.

– No miksi sitten et ole ottanu omia eväitäsi mukaan, jos automaatin vaihtoehdot eivät kerran kelpaa? kysyi John.

John oli monelta osin Lauran vastakohta. Hänen omituisen muotoinen kasvon luustonsa ei muuttunut millään määrällä nanobottimuokaamista kauniimmaksi. John ei myöskään juuri välittänyt mitä suuhunsa laittoi – ominaisuus joka paitsi yksinkertaisti hänen ruokavalintojaan, myös auttoi päivittäisessä työssä.

– Unohdin aamulla eväspussin kotiin…. taidan paastota, mieluummin kärsin nälästä kuin poikkean vuoden poikkeuksetta noudattamastani ruokavaliosta.

– Hei, Matti, lähdetkö illalla baariin? John kääntyi Matin puoleen huomatessaan hänet.

Matti pudisti päätään. Baari takaisi päänsäryn aamuksi. Muutoin oli sentään edes pieni mahdollisuus ettei särkyä tulisi. Alkoholin aiheuttamaa krapulaa ei haluttu korjata, vaikka teknisesti se olisikin ollut mahdollista. Yleisesti hyväksytty ajatus oli että humaltumisen hintana oli pieni määrä kärsimystä seuraavana päivänä. John tarkasteli häntä hymyillen.

– Tee kuten haluat, me aiomme mennä Lauran kanssa ja parantaa maailmaa perjantain kunniaksi.

Lounaan jälkeen työpäivä jatkui hiljaisena. Matti tunsi epämääräisen ahdistuksensa kasvavan istuessaan tyhjän panttina työhuoneessaan. Hän oli syönyt rauhoittavia lääkkeitä aiemmin päästääkseen tästä olosta, mutta oli muutama kuukausia sitten päättänyt koettaa päästä niiden käytöstä eroon. Melko lailla samoihin aikoihin olivat myös alkaneet aamuiset päänsäryt.

Työpäivän päätyttyä Matti laahusti takaisin metroasemalle. Matkalla hän tilasi illlallisen kotiinsa ja valitsi elokuvan katsottavaksi sen jälkeen. Matti oli viehättynyt historiallisista draamoista, ja valittu elokuva kertoikin vuosituhannen alun jännitteistä yksilökeskeisessä Euroopassa.

Lauantai

Päätös olla menemättä baariin palkittiin särkyvapaalla aamulla. Matti kiitti itseään tästä juodessaan kahvia ja lukiessaan tuoreimpia uutisia verkosta. Uutisten perusteella tekoälyä vastustavien kapinallisten oli onnistunut sabotoida kaupungin voimalaa yöllä. Sabotöörit oli kuitenkin saatu välittömästi kiinni, ja heidät oli tuomittu uudelleenohjelmoitaviksi ja sijoitettavaksi miellyttävään valtion virkaan.

Lukiessaan kyseistä uutista Matti tunsi ahdistuksensa nousevan jälleen ja salpaavan hengityksen. Tämä oli selkeä merkki siitä että oli aika lopettaa uutisvirran seuraaminen ja lähteä urheilemaan kuntosalille. Kuntosali sijaitsi samassa rakennuksessa jossa Matti asui, joten siirtyminen sinne tarkoitti nopeaa hissimatkaa vajaan kahdensadan kerroksen päähän.

Kuntosali oli melko täynnä, ja Matti näki myös Lauran sovittelevan itseään jalkaprässiin. Laura näytti pirteältä ja hyvinvoivalta, eikä lainkaan ihmiseltä joka olisi viettänyt edellisen illan alkoholijuomien parissa.

– Moi, kuinka maailman parantaminen sujui eilen? Matti kysyi kävellessään Lauran luo.

– Kuten tavallisesti. John joi itsensä tajuttomaksi ja jouduin tilamaan hänelle kotiinkuljetuksen. Sitä ennen ehdimme laulaa muutaman kappaleen karaokessa ja pomppia tanssilattialla.

Vaihdettuaan vielä muutaman lauseen molemmat keskittyivät omiin harjoitteisiinsa. Jossain vaiheessa nostaessaan katseensa käsipainosta Matti huomasi vanhan valkohiuksisen miehen tuijottavan häntä. Mies käänsi nopeasti katseensa sivuun heidän silmiensä kohdatessa. Laura poistui tovin kuluttua kuntosalilta, ja heilautti mennessään kättään Matille.

Kun Laura oli poistunut, valkohiuksinen vanhus käveli Matin luo.

– Matti?

– Anteeksi, olemmeko tavanneet? Matti kysyi.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun hänet tunnistettiin työn ulkopuolella. Joskus asiakkaat saattoivat pyrkiä hänen puheilleen myös vapaa-ajalla, asia joka oli luonnollisesti tiukasti kiellettyä, ja josta saatettiin määrärä lyhyt eristysrangaistus.

– Se olet sinä… mutta et kuitenkaan. Ota tämä. Muista!

Vanhus tuntui kiihtyneeltä, ja työnsi Matin käteen pientä paperinpalaa. Matin ottaessa paperin vastaan mies huokaisi syvään ja kääntyi kostein silmin pois. Paperinpala oli tulostettu kuva, josta pystyi selkeästi tunnistamaan vanhuksen, vaikka kuvassa hän oli huomattavasti nuorempi. Hiukset olivat tasaisen ruskeat, ja mies piteli sylissään pientä poikaa. Pojassa oli myös jotain tuttua, mutta Matti ei pystynyt suoraan löytämään syytä tälle tuttuuden tunteelle. Sen sijaan hänet valtasi vieläkin pahempi ahdistus kuin aamulla, ja hän joutui istumaan alas. Nostettuaan katseensa kuvasta vanhus oli kadonnut.

Päätettyään treeninsä Matti laahusti sekavassa olotilassa takaisin kotiin. Matkalla hän tilasi lounaan kotiinsa ja valitsi elokuvia katsottavaksi täyttääkseen iltansa.

Sunnuntai

Matti heräsi ovikellon kilkatukseen. Kello kertoi vielä olevan melko varhainen aamu, eikä hän muutoinkaan odottanut vieraita tälle päivälle. Matti katsoi lähes varovasti videokuvaa oveltaan. Videon perusteella ovella ei kuitenkaan ollut ketään. Samanaikasesti Matti kuutenkin kuuli ovikellon soivan jälleen.

Matti oli edellisenä iltana katsonut kauhuelokuvan jossa oli hiukan samankaltainen kohtaus. Hän tunsikin nyt jopa hienoista pelkoa, mutta päätti silti mennä ovelle.

– Kuka siellä?

Vastausta ei kuulunut, mutta yhtäkkiä kirjekuori tipahti hänen postiluukustaan. Matti poimi sen vapisin käsin lattialta. Kuoressa ei ollut mitään merkintöjä. Matti repi kuoren auki ja näki sen sisällä saman tulostetun kuvan jonka eilinen vanhus oli hänelle antanut.

Matti vapisi. Hän hieroi ohimoitaan ja tunsi ensimmäistä kertaa hänen päätään koristavat leikkausarvet. Pakokauhu liittyi ahdistuksen seuraan.

Ovi avautui. Matti ei osannut arvioida kuinka kauan hän oli maannut eteisensä lattialla.

– Jahas, uusintakäsittelyyn. Onnistumisprosentti on näissä kyllä niin huono että ihmetyttää miksi koneet haluavat jatkaa kokeilujaan.

– Niin, tämäkin taitaa nyt mennä jo kolmannelle kierrokselle. Harva selviää näinkään kauan.

Matti tunnisti molemmat äänet jo nosti katseena kohti Lauraa ja Johnia.