Teinirakkaus

Hymy käytävällä valaisee koko elämäni. Saa minut hymyilemään. Itkettääkin vähän, kuinka sinä oikein osaat tehdä sen? Tehdä minut itkettävän onnelliseksi pelkällä olemassaolollasi, vilpittömällä hymylläsi ja levottoman ruskeilla silmilläsi. Hassu. Hymyilen itsekseni ja saan ystäväni ihmettelemään. Mitä nyt? Ei mitään, ei sitten niin mitään. Sinun selkäsi kaaren sijaan käännän katseeni edessäni makaavaan fysiikan kirjaan, jo viime kurssista tuli hylätty.

Hiljaa, huomaamattomasti yritän huokaista ja kiinnittää huomioni Newtonin lakeihin. Mielessäni lähetän Sir Isaac Newtonille anteeksipyynnön, etten pidä tällä hetkellä hänen elämäntyötään kovin suuressa arvossa. Tuntuisi vain tärkeämmältä painaa mieleeni pienikin yksityiskohta tämän päivän vaatetuksestasi. Farkkujen vasemmassa lahkeessa oleva pieni kuratahra, joka näyttää hieman vaalealta maitosuklaalta.

Sipaiset vaaleanruskeita hiuksiasi naurahtaen, enkä voi estää sydäntäni hypähtämästä. Miksi estäisinkään? Eihän minun pitäisi hävetä tätä tunnetta, vai pitäisikö? Minä olen vapaa kuin taivaan lintu, vaan sinusta en tiedä. Vankiko onnettoman parisuhteen, tanssittaja yhteisen onnen ruusunlehdillä vai läheisyyttä kaipaava taivaanlintu? Suljen silmäni, kuvittelen sinut eteeni ja yritän hengittää rauhallisesti. Tartun kynääni kulmiani kurtistaen, siinä ne ovat! Ihan ympärilläsi, sanat joita olen niin pitkään ja hartaasti etsinyt!

Jotenkin näen sinut, uudelleen syntyneen
seurapiireihin tottuneen
siltikin aivan niin, sinua ihailen

Käteni tärisevät, kun silmieni auettua alan kirjoittaa fysiikanvihkoni takakanteen. Tämä on pakko saada ylös, ehkä joskus kuulisit sydämeni huudon. Sanojen alle piirrän mustalla rajatun punaisen sydämen, uskon paperin pitävän salaisuuteni. Varovaisesti vilkaisen paikkaa, jossa aiemmin seisoit. Olet siirtynyt metrin vasempaan, ja kerkeän jo säikähtää, että olet lähtenyt. Päivän viimeisellä tunnilla tiedän kyllä näkeväni sinut taas, mutta kaipa etsin ympäriltäsi jälleen sanoja.

Sinä olet täynnä niitä. Aaltoilet niitä lähiympäristöösi, ei tarvitse muuta kuin kurottaa. Ensin pitää kuitenkin nähdä, enkä tiedä näkevätkö muut niin kuin minä näen. Sinut. Sanojen herrana, niitä lahjoittavana. Kauniina. Annat minulle voiman, joka ajaa minua kohti inspiraation vesiputousta. Jos ojentaisit kätesi, antaisit minulle suurimman lahjan maailmassa. Kunnioituksesi, sekä ehtymättömän sanojen ja kuvien virran, joka olisi riittävä ruokkimaan luovuuteni kipinää puolen elämän ajaksi.