Sanankaiset

Let there be light, sanoi Jumala, lausuen samalla ensimmäiset sanat, joista sitten ennen pitkään kehittyi Sanankaisten ja Virkkehisten oudot sukukunnat. Kun valot oli kytketty päälle tähän luomakuntaan, elämän syntyminen ja kehittyminen siihen pisteeseen, että sanat ja merkitykset saattoivat kohdata toisensa, otti vielä aikansa. Ensin muodostui arkkeja ja bakteereja, joita seurasivat eukaryootit, kuten kasvit, madot, ja sienet. Sitten tuli muna ja tuli kana, tai luultavasti toisinpäin. Kana söi madon ja kohta oltiinkin jo pisteessä, jossa ihminen myy näitä kaikkia paikassa, jota kutsuu supermarketiksi.

Alkeissanalliset olivat täällä jo kauan ennen miestä ja naista. Ne syntyivät mangustien varoittaessa toisiaan yllä lentävistä kotkista, mammuttien vertaillessa kärsiään, ja apinoiden nauraessa toistensa hassunkurisille naamoille. Varsinaiset sanankaiset ja virkkehiset saivat kuitenkin alkunsa vasta ihmisten tultua kuvioihin. Kuoriutuessaan sanoista, ne sitovat itseensä merkityksiä ja aloittavat matkansa ääniaalloilla. Ryömiessään korvasta sisään, ne saattavat ravistella kohdeorganismin arvomaailmaa, jäädä täysin huomiotta tai jotain siltä väliltä.

Tarinamme kertoo älämölösten heimolaisista, joiden olemassaololle ei toistaiseksi ole löydetty mitään hyvää syytä. Ne liikkuvat usein porukalla ja luottavat joukkovoimaan: kaksin on enemmän oikeassa kuin yksin, mutta yksinkin on aina oikeassa. Se kertoo myös niiden kavereista perkuloisista, kliseiiteistä ja yhdestä viattomasta totuuden hivenestä, joka on tapansa mukaan huonossa seurassa.

Siinä ei katsokaas kestänyt kauaakaan, kun ensin oltiin opeteltu sanomaan hyvää päivää, kiitos ja kiitos ei, ja keksitty Internetti, että tuli luotua liikaa melua tyhjästä.

Asialle yritettiin tietysti tehdä jotain. Muun muassa maailmanhistorian pandemioiden opettamien menetelmien innoittamina, puhumista koitettiin rajoittaa. Mutta eihän siitä mitään tullut, sillä koita nyt tilata fantasiapitsa pantomiimilla, hurmata tyttöjä viheltelemällä, tai pyörittää konsulttifirmaa jättämällä jälkiä. Kehitteille laitettiin myös rokote, mutta se synnytti vain uusia murrepiirteitä. Kokeiltiin tapakasvatusta, keppiä ja porkkanaa, sekä kieltolakia, mutta ei.

Älämölösten lopulta haudattua lähes kaikki muut sanankaiset ja virkkehiset allehensa, ihmiskunnan tulevaisuus ei näyttänyt valoisalta. Eikä se kovin valoisa ollutkaan: ensin tuli lama ja sitten iski devoluutio, mutta väliaikainen noususuhdanne saatiin kuitenkin aikaan rakentamalla jättimäinen parabolinen antenni, jonka kerrottiin näkyvän kuuhun asti. On kuitenkin kohdallaan muistuttaa, että tuohon aikaan oli liikkeellä myös paljon valehisia ja hölynpölkäleitä.

Suunnitelmana oli lastata kaikki maailman älämölö radioaalloille ja ampua se suoraa aurinkoon. Jossain vaiheessa projektia auringon tarkka sijainti oli kuitenkin ehtinyt kadota ihmiskunnan tietämyksen piiristä, mutta sinne jonnekin avaruuden perukoille ne sitten laukaistiin.

Esipuheemme ei kerro, miten matka taittui, mutta se kertoo tänäpäivänä Andromedan galaksissa liikuvan kliseiittejä maasta, kuten “se oli siinä” ja “laikkaa ja subskraippaa”.