Perhoset

Jännittynyt Pellavapää, ajatuksiinsa vaipuneena, etsi jotain uutta, millä saisi työnsä ratkaistua. Kävely ei tuntunut
auttavan, ja samat ajatukset ärsyttivät häntä. Päätettyään kokeilla jotain erilaista, hän suuntasi kohti korkeaa mäen rinnettä. Laella seisoi valtava keinu, jossa oli kaksi istuinta: leveä lankku ja musta autonrengas, varmaan Valmetin eturengas, pellavapää huomasi pohtivan. Renkaan kumin voimakas aromi sekoittui loppukesän ruskan tuoksuihin.

Pellavapää kiersi renkaan eteen ja tarttui kettinkeihin ja nosti itsensä kevyesti ilmaan. Tämä istui renkaan päälle. Korjasi otettaan tiukemmaksi metallisesta kettingistä. Ohjasi itsensä kettingin äärirajalle, hypähtäen istumaan, voimakkaasta eteenpäin ja palatessa yhtä raivokkaasti taaksepäin. Vain hetkeä myöhemmin Pellavapään alaselkään asti punottu palmikko leijui ilmassa, kun keinu nousi kohti taivasta. Hänen kehonsa taipui ja venyi kuin tanssija, ja hän tunsi, kuinka mieli tuntui tyhjenevän sekä vapautui kireydestään. Hetken kuluttua keinu palasi vauhdilla, tämä voima veti häntä alaspäin. Palmikko hulmusi tuulessa, vauhtia oli saatava lisää, vaikka keinu painoi Pellavapäätä kohti maata.

Kylmä tuuli ja puiden varjo tuntuivat auringonpäivettymillä paljailla varpailla. Kun keinu taas kääntyi kohti aurinkoa, pellavapää sulki silmänsä ja venytti jalkansa pitkäksi. Hän tunsi hetken pysähdyksen, kuin hengityksen pidättämisen.

Lämpö ja kirkkaus täyttivät hänen kasvonsa. Sitten hän oli jälleen vapaapudotuksessa toiseen suuntaan, kohti tankoa, joka näytti houkuttelevalta. Pellavapää huomasi pohtivansa, pystyisikö hän kiertämään tangon ympäri. Hän tunsi innostusta ja virnettä kasvoillaan. Mutta sitten, varjon puolella, hän tunsi nousevansa istuimeltaan ilmaan, ja painovoima veti hänet takaisin istuimeen. Hän puristi kettingistä kiinni ja halusi lisää vauhtia. Hän saattoi nähdä pitkälle horisonttiin, etukenossa näkyi kaukana alhaalla kylän väki. Väki liikkui kuin muurahaisia arkisissa askareissaan. Vauhtia, pellavapää ei voinut olla naurahtamatta perhosille, jotka räpyttelivät siipiään vatsassaan. Niska teki suurta työtä jännittäen pään, jota
painava palmikko veti alas. Jälleen toiseen suuntaan, Perhoset räpyttelivät jälleen. Ihon alainen kutittelu, pakotti
pellavapään kikattelemaan. Paksu ranskalainen palmikko nousi ilmaan, tuntui vetävän päätä takakenoon ja poskien iho tuntui liimautuvan jännittyneisiin poskilihaksiin, kun polvien suoristuessa aina varpaisiin asti. Kasvot sekä paljaat varpaat ojentuivat kohti lämmöstä hohkaavaa taivasta.

Samassa vauhti kääntyi vastakkaiseen suunteen ja palmikko painautui selkään. Sormet rutistivat kylmää kettinkiä samalla kun irvisti tarpeesta saada yhä lisää liikettä. Hän huusi mielessään lisää vauhtia ja kuvitteli osuvansa pilvenhattaraan, joka liikkui nopeasti eteenpäin. Pellavapään heleä nauru kantautui pitkälle rinnettä alas perhosten lennellessä ristiin rastiin vatsan sisällä. Keinu jälleen kiihdytti, ja pellavapää melkein makasi suorana ennen kuin se kääntyi jälleen alaspäin. Keinu jatkoi hurjaa vauhtiaan, ja hän ei voinut olla naurahtamatta jälleen perhosille vatsassaan.

Keinun huippuhetkellä, kun hän oli kuin taivaalla lentävä lintu, hän tunsi olevansa täysin vapaa. Tuuli pyyhki silmät, eikä tämä muistanut koska olisi nauranut näin makeasti. Ei keinu todellisuudessa kiertäisi täyttä ympyrää ja hän alkoi tyytyä tähän hurjaan vauhtiin. Varjossa oli viileää ja pimeää, mutta jälleen kirkkaudessa hänen kasvonsa lämpenivät syys auringosta. Tämä oli juuri oikeanlainen irtiotto omasta mielestä, jota pellavapää oli kaivannut. Hän antoi heleän naurunsa ja ilonsa täyttää mielen, kun hän keinui korkealla taivaanrannassa.