Haamujen iltamat

Kirjoittaja ella
Lukuaika 2 min
11.08.2024

Pimeänä yönä, kun tähdet vilkkuivat taivaalla ja kuutamo valaisi metsän hämärä. Sen hiljaisen hautausmaan keskellä kuunvalo valaisi kivettyneitä hautakiviä. Vanhat haamut nousivat haudoistaan yksi kerrallaan. Oli aika haamujen iltamiin.

Hautausmaan hohkaavat haamut kokoontuivat yhteen,
pukeutuneina haalistuneisiin asuihinsa ja kantamalla mukanaan vanhoja soittimia ja niin kajahti äkisti musiikin sävel.
Keskellä hautausmaata seisoi vanha kokkihattuinen haamu, jonka suipot kierteellä pyöreät viikset kimaltelivat öljyttyinä. Hän heilutti kaulintaan kuin tahtipuikkoa ja huusi käheällä äänellä: ”Tervetuloa, ystävät, haamujen iltamiin! Tänä iltana tarjoamme kummituskeittoa ja henkistä musiikkia!”

Haamut tanssivat ja lauloivat, kun äkkiä haamujen joukosta lähti lentoon nuori haamu luudalla.
”Minne ihmeeseen se on menossa?” ihmetteli eräs haamu, osoittaen kohti horisonttia. Luudalla lentävä haamu sujahti puiden latvojen yllä ja katosi pimeyteen. Lennossa ympäriinsä sujahtelun tarkoittamaton huudahtelu kertoi haamun kuplivasta innosta. Samassa ilmestyi luutaansa ohjaten, mutta nyt se toi mukanaan jotain outoa – kylpyammeita, jotka leijailivat ilmassa kuin höyhenet.
”Mitä kummittelevia pesusaaveja nuo ovat?” huusi väkevä cowboy haamu närkästyneenä. Kuin kutsusta ilmestyi paikalle lääkärihaamu, joka kantoi mukanaan vanhaa stetoskooppiaan ja
rohtopulloja.
”Tarvitaanko täällä lääkäriä?” kysyi hän huolestuneena, katsoen ympärilleen haamujen keskellä. Haamut yrittivät epätoivoisesti estää ammeiden hyökkäystä, mutta nämä kylpemisen hengessä keinuvat hirviöt eivät antaneet periksi.
Ne alkoivat heittää saippuakuplia ja kylpyankkoja ympäriinsä, aiheuttaen kaaosta hautausmaalla. Lopulta osa haamuista tuoksui mäntysuovalle ja Vihreälle omenalle.
”Emme, kiitos, emme vielä, hyvä herra tohtori,” vastasi kokkihattuinen haamu ystävällisesti. ”Meillä ei
ole fyysisiä vaivoja, kuplien raikkaina hyvässä seurassa!”

Ammeet katosivat yhtä nopeasti kuin saapuivat. Vain kylpyankkoja notkui siellä täällä. Samassa hautausmaalle saapui yllätysvierailijoita: vanha luiseva viikatemies rinnallaan kaunis sopraano laulajahaamu. Viikatemies kulki arvokkaasti, ja hänen vierellään haamu lauloi sulosoinnuin kirkkaalla äänellä. ”Mitä tämä on?” huudahti vanha johtaja haamu hämmästyneenä. ”Mitä te teette
täällä?”
Viikatemies kumarsi kohteliaasti. ”Me olemme täällä tuomassa hieman lisää eloa näihin iltamiin,” hän vastasi, samalla kun sopraano lauloi kauniisti kuunvalon alla. Kokkihattuinen haamu nauroi iloisesti. ”Tervetuloa, tervetuloa!” Tämä jatkoi mäntysuovan raikkaana. ”Meillä on aina tilaa lisää hauskuudelle
ja musiikille!” Hautausmaan ilmapiiri täyttyi entistä suuremmalla ilolla ja riemulla.

Yö kului iloisesti haamujen keskuudessa Kun aamuauringon ensi säteet rikkoi yön pimeyden, kaikki haamut hajaantuivat jälleen omaan rauhaansa. Luudalla lentänyt haamu oli ottanut yhden kylpyankoista mukaan leposijalleen.
Muisto haamujen iltamista jäi hautausmaan varjoisille kujille, heleänä mäntysuovan ja vihreän omenan tuoksuisena. Tämä toi hymyn jokaisen haamun huulille aina, kun muistelivat kyseistä iltamaa.

ella

Pidän tarinoiden kirjoittamisesta.

Kirjoittajan muita novelleja

Varjo

Perhoset

SUODATA SUODATA