Keihäs

Mies hakkasi kiveä kivellä. Suurempi kivi lepäsi hänen vasemmalla kämmenellään, ja pienemmän kiven hän oli puristanut oikean kätensä nyrkkiin. Mies keskittyi, katseli kiviä ja ajatteli. Hän napautti valitsemaansa iskukohtaa kevyesti kolme kertaa ja irrotti neljännellä voimakkaammalla lyönnillä isosta kivestä kynnenmuotoisen kappaleen. Mies toisti saman monta kertaa.

Kun maahan oli kertynyt matalan kasan verran kivenkappaleita, mies siirsi huomionsa niihin. Huolellisesti hän tarkasti jokaisen kappaleen ja hyrähteli tyytyväisenä löydettyään kivilastuja, joilla kykeni viiltämään haavan käsivartensa ihoon. Hän valitsi yhtä monta lastua kuin yhdessä kädessä on sormia ja pudotti ne vyötärölleen sitomaansa nahkapussukkaan.

Hampaitaan apuna käyttäen mies alkoi karsia ja kuoria hieman peukaloa paksumpia nuoria lehtipuita. Ne hän oli aikaisin aamulla käynyt hakemassa puron rannalta. Valmistettuaan niin monta keppiä kuin sain kouraansa mahtumaan, mies tunki mehevän kuorimällin poskeensa, koska hänen hammastaan särki. Tämän nimenomaisen puun kuoresta irtoava mehu lievitti kipuja, vaikka se maistuikin tavattoman pahalta.

Seuraavaksi mies halkaisi keppien tyvipäät painamalla niitä varovasti vasten nuotiossa halkaisemansa kiven terävää reunaa. Jokaiseen halkeamaan mies pujotti pitkän kapean suikaleen puunkuorta. Tovin mies tutki keppejä kohottamalla ne yksitellen vaakatasoon kasvojensa eteen ja katsomalla vartta pitkin yhdellä silmällä. Sitten mies laski kepit maahan ja huokaisi pari kertaa syvään valmistautuen siten tärkeimpään työvaiheeseen.

Mies puristi yhden kivilastuista sormiinsa ja ujutti sen kepin halkeamaan. Kun lastu oli sopivan syvällä, mies kaivoi nahkapussukasta nyrkinkokoisen kimpaleen tulenkeltaista pihkaa. Sitä hän oli valuttanut ikivanhaan havupuuhun kaivertamastaan rososta. Mies sylki puunkuorimällin suustaan ja näykkäsi pihkapallosta nokareen. Suussa pihka lämpeni ja muuttui muovailtavammaksi.

Painelleessaan notkeaa pihkaa kepin halkeamaan mies varoi liikuttamasta kivilastua. Lopuksi hän puristi kepin polviensa väliin, kietoi puunkuoren suikaleen kepin pään ympärille ja sitoi kuoren päät yhteen siten, että halkeama peittyi kokonaan.

Auringon alareunan tavoittaessa järven takaisten vuorten huiput, mies oli kiinnittänyt kaikki kivilastut itseään hieman pidempien keppien päihin, ja nyt hän oli nälkäinen. Mies pujotti kepit kainaloonsa ja lähti astumaan kohti metsää.

Pyöreän aukion reunaan saavuttuaan mies pysähtyi. Hän seisoi paikoillaan ja kuuli hiljaista kahinaa aukion keskeltä. Mies tiesi, mitä siellä oli. Eilen hän oli kiivennyt puuhun ja sieltä tähystäessään nähnyt isosarven makaavan kuolleena korkeassa heinikossa. Ja oli hän nähnyt muutakin, nimittäin isosarven takana piilottelevan maanvärisen jykevän hahmon. Silloin mies oli laskeutunut puusta ja juossut takaisin nuotionsa luo.

Nuotiolla istuessaan mies oli laatinut suunnitelman. Isosarvesta riittäisi syötävää hänelle ja hänen perheelleen ainakin seuraavaan kirkkaaseen yöhön asti. Mutta isosarvi oli jo varattu, sitä vartioi käyrähammas, kaikista eläimistä pelottavin. Ja silti mies ei osannut luopua isosarvesta, sillä hän oli nähnyt unen, jossa hän surmasi käyrähampaan itse valmistamallaan aseella. Aseella, joka ei ollut pelkästään puuta eikä pelkästään kiveä, vaan molempia.

Ja tänään mies oli tehnyt unessa näkemänsä aseen. Hänellä ei ollut aseelle nimeä, mutta se tuntui kädessä yhtä aikaa kevyeltä ja vaaralliselta kuin pesältään hautomasta yllätetty lintu. Mies koukisti polviaan ja hiipi lähemmäs isosarven ruhoa.

Nähdessään isosarven takajalan vavahtelevan mies hymyili. Metsä oli hänelle suosiollinen. Käyrähammas oli syödessään upottanut päänsä isosarven sisään, mikä tarkoitti, että mies pääsisi käyttämään asettaan ennen kuin käyrähammas havaitsisi hänet.

Mies kiersi käyrähampaan taakse ja kohotti asetta pitelevän kätensä. Hän oli tottunut heittämään kiviä ja puusta valmistettuja aseita, mutta uuden aseen käyttäytymisestä hän ei voinut olla varma. Taatakseen hyvän osuman mies otti vielä yhden askeleen. Samassa käyrähammas perääntyi isosarven luota ja kiepahti ympäri. Hetken mies ja yläruumiinsa isosarven vereen tahrinut käyrähammas tuijottivat toisiaan. Toisen silmät olivat väriltään kuin joenpohja, toisen kuin sammunut nuotio. Ja vaikka hetki tuntui miehestä pitkältä, se ei kestänyt salamaniskua kauempaa.

Käyrähammas loikkasi, ja mies heitti aseensa.