Toivo

Päiväkirjamerkintä 11.6.2194. Sitä rakennettiin kolmekymmentä vuotta. Ensimmäiset hapuilevat ajatukset sen rakentamisesta tosin syntyivät jo yli viisikymmentä vuotta sitten fyysikko Jon von Haubtin päässä, joka monien kollegoidensa tavoin oli taipuvainen salamyhkäisyyteen. Tulevien ihmissukupolvien onneksi von Haubt kuitenkin mainitsi ajatuksistaan assistentilleen. Kenties von Haubt livautti ideansa jopa puolihuolimattomasti sivulauseessa, mutta yhtä kaikki, ne jäivät elämään nuoren assistentin päähän ja kypsyivät siellä vuosien saatossa toteuttamiskelpoiseksi suunnitelmaksi. Ja niin tuosta hintelään kehoonsa verrattuna koomisen jykevätekoista näkökypärää käyttäneestä assistentista jalostui eräs maailmanhistorian merkittävimmistä tieteentekijöistä. Hänen nimensä, Uli Weinachter, on piirtynyt lähtemättömästi ihmiskunnan merkityksellisimpien henkilöiden luetteloon.

Tämä päiväkirja kertoo Weinachterin uljaimmasta luomuksesta, jonka avulla ihmislaji kokee tähänastisen olemassaolonsa suurimman seikkailun. Uli Weinachter saattoi loppuun von Haubtin unelman avaruuden valloittamisesta, vaikka valloittaminen onkin mielestäni tässä yhteydessä ja kirjaimellisesti tulkittuna väärä termi, sillä ei avaruutta voi valloittaa. Avaruus on nimensä mukaisesti laaja ja siten kaikenlaisten kahlitsevien tekojen ulottumattomissa. Oikeampaa lienee puhua tutkimusmatkailusta.

Weinachterismiksi ristitty ilmiö mahdollistaa nopean liikkumisen tilassa, josta puuttuu kitka. Weinachterismia hyödyntävä kappale, esimerkiksi avaruuslaiva, muodostaa ympärilleen magneettikentän ja pidättää itsessään kentälle vastakkaista varausta. Yksittäisestä pisteestä mitattuna varausero on häviävän pieni, mutta taukoamattomana voimana vaikuttaessaan se kykenee liikuttamaan suuria massoja. Liike kiihtyy hitaasti, mutta on teoreettisesti tarkasteltuna päättymätön ilmiö, jos energiaa riittää. Ja uudensukupolven plusnettoenergisten fuusioreaktoreiden ansiosta saasteetonta energiaa on tarjolla lähestulkoon rajattomasti.

Päiväkirjan ensimmäisen kappaleen ensimmäinen sana, sitä, viittaa taajaman kokoiseen Speranza-nimiseen avaruuslaivaan, jonka neitsytmatka on pian käsillä. Laivan ensimmäinen matka tulee jäämään myös viimeiseksi. Paluureittiä ei ole kukaan laskenut, koska paluu ei kuulu matkasuunnitelmaan. Nähdessäni asian näin konkreettisesti kirjoitettuna, ajattelen, etten ole koskaan kuullut yhtä älyvapaasta neitsytmatkasta. Ja ajatus voimistuu entisestään, kun tietää kuuluvansa niihin, jotka kohta astelevat ylös metallista ramppia ja sulkevat oven perässään.

Uudisasukkaiden valinta aloitettiin vuonna 2189. Ensimmäisessä aallossa mukaan rekrytoitiin akateemisen kyvykkyytensä osoittaneita tieteentekijöitä eri aloilta. Ja koska joukkoon ei saanut kuulua yhtään perimältään epäkelpoa yksilöä, ehdokkaat testattiin. Kromosomistosta paljastuneet perinnöllisten sairauksien alttiutta lisäävät mutaatiot estivät monen vapaaehtoiseksi ilmoittautuneen matkan. Projektin edetessä myös kieltäytymiset lisääntyivät. Loppujen lopuksi ei ollut helppoa löytää kognitiivisilta, psyykkisiltä, sosiaalisilta ja fyysisiltä ominaisuuksiltaan vaatimukset täyttäviä henkilöitä, jotka olivat lisäksi valmiita hylkäämään elämänsä Maapallolla. Toimivimmaksi keinoksi havaittiin kokonaisten perheiden värvääminen. Ihmiset näkivät tilaisuuden uudessa valossa, kun tiesivät voivansa jakaa tulevaisuuden rakkaimpiensa kanssa.

Speranzan kansoittamisen keskeisin periaate oli elämän jatkuminen. Biologit esittivät laskelmia pienimmästä elinkelpoisesta populaatiosta ja varoittivat liian homogeenisestä otannasta, joka johtaisi pullonkaulailmiöön, geneettiseen ajautumiseen ja mahdollisesti kohtalokkaiden mutageenien yleistymiseen. Näistä tiedostetuista uhista johtuen jokaisesta potentiaalisesta uudisasukkaasta laadittiin geenikartta ja ainoastaan riittävän erilaisten geenikarttojen sallittiin hankkia jälkeläisiä. Kun valintaprosessi oli kestänyt lähes viisi vuotta, asiantuntijat olivat tyytyväisiä ja nimilista julkaistiin. Sen jälkeen alkoi beetavaihe eli 3163 valitun kouluttaminen tuleviin tehtäviinsä.

Alkujaan uudisasukkaita oli 3170, mutta seitsemän meistä kuolivat alfavaiheen aikana, kaksi samaan perheeseen kuuluvaa tekivät itsemurhan. Kuolleiden tilalle ei valittu uusia, mikä eittämättä oli oikea ratkaisu. Nimilistan julkaisemisen jälkeen valitut olisivat tunteneet itsensä ylimääräisiksi ja nakertaneet uudisasukkaiden yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, joka sulkee meidät sisäänsä kuin kohtu.

Itse edustan niin kutsuttua vihreää aaltoa. Valintani tapahtui kesäkuun kolmantena 2192. Tuona päivänä sain tietää läpäisseeni testit eli 3.6.2192 on uusi syntymäpäiväni. Viime viikolla täytin siis kaksi vuotta. Eipä ihme, että tunnen itseni nuoreksi! Värikoodini viittaa vastuualueeseeni, johon kuuluvat organismilaboratoriot sekä kasvihuoneet. Varsinaisesti olen bakteriologi, joten pääsääntöisesti huolehdin metaboliaveden tuottamisesta, yhdessä kolmentoista kollegani kanssa.

Näitä rivejä kirjoittaessani istun työhuoneessani noin 200 kilometriä maanpinnan yläpuolella ja katselen Speranzaa, jota yhä ympäröi monikansallisten avaruustukikohtien ja pienempien tilapäisten avaruusasemien labyrintti. Ulkopuolelta nähtynä Speranza häkellyttää valtavuudellaan. Kenties Kiinanmuuri voittaa sen pituudellaan ja massallaan, mutta taatusti häviää sen yksityiskohtien runsaudelle ja galaktiselle suorituskyvylle.

Laivan nimesi Speranzaksi Gianni Arrani, biokemisti, joka kehitti valintaprosessiin kelpuutettujen henkilöiden geenikartan selvittämiseen soveltuvan pikatestin. Kokeen avulla seulontatyö helpottui huomattavasti ja alfavaiheen aikataulua kyettiin radikaalisti nopeuttamaan. Geeninäytteeksi riitti raapaisu kielen pinnalta ja tutkittava sai alustavan tiedon jo saman vuorokauden aikana. Professori Arranin ansioksi luetaan, että jokaisen uudisasukkaan perimän yksityiskohtainen tulkitseminen tuli realistisessa ajassa yleensä mahdolliseksi.

Valitettavasti Arranin oma testi paljasti hänen perimästään perinnöllisen sairauden, joka esti liittymisen speranzalaisten joukkoon. Arrani oli työskennellyt intensiivisesti kolmen vuoden ajan ainoana päämääränään keskeinen rooli Speranzan tiedeyhteisössä. Mutta toisin siis kävi, yhden geenin yhden emäksen oikukas mutaatio, deleetio, romutti unelman. Tiedon paljastumisen jälkeen Arrani oli luonnollisesti äärettömän pettynyt, mutta osoitti kutsumuksensa suuruuden jatkamalla pyyteetöntä uurastustaan yhteisen haaveen toteuttamiseksi. Alfavaiheen päätöskokouksen yhteydessä pitämässään puheessa Arrani esitti toivomuksen. Hän pyysi nimeämään laivan Speranzaksi. Sana on italiaa ja merkitsee toivoa. Arranin mukaan tuo sana on maailman kaunein eikä sen lausumiseen pidä koskaan suhtautua ylimalkaisesti.

*

Päiväkirjamerkintä 1.7.2194. Tänään kaikki muuttuu. Laivan rakenteita pitkin kantautuvat kumahdukset paljastavat, että rakennustelineiden irrotustyö on alkanut. Tuhannet paineistetut lukot avautuvat ja hellittävät äidillisen otteensa Speranzan palkeista. Pian jättimäinen laiva kelluu vapaana sekä konkreettisista että vertauskuvallisista kahleista. Tarkkailijat vetäytyvät kunnioittavasti kauemmas ja jäävät mykkinä todistamaan ihmislajin jakaantumista.

Puheita on pidetty ja hyvästejä jätetty. Viimeiset pelkistetyt juhlallisuudet onnistuivat liikuttamaan suurinta osaa kuulijoista. Satelliittien välityksellä tapahtumaa todisti arviolta lähes puolet ihmiskunnasta. Avaruustukikohtien henkilökunta seurasi tilaisuutta lähempää, omien vastaanottimiensa kautta, tai peräti ikkunasta ulos katsomalla. Ja sitten läsnä olimme tietysti me, uudisasukkaat. Seisoimme vaitonaisina Speranzan yläkansilla. Valtioiden päämiesten lyhykäiset tervehdykset ja onnentoivotukset heijastettiin varta vasten pystytetyille usvakankaille. Jokainen meistä varmasti näki ja kuuli toivomansa viestin. Parhaiten mieleeni jäivät viimeisen puhujan sanat. Hän painotti välimatkasta riippumatonta yhteenkuuluvuutta ja kehotti meitä vaalimaan kunniakasta lähettilään tehtäväämme. – Olette ihmisen käyntikortti, hän lausui. – Mikäli älykäs lajimme joskus kohtaa toisen kommunikoimaan kykenevän elämänmuodon, te uudisasukkaat vastaatte ensivaikutelmasta. Ja vaikka keskitytte uuteen, älkää täysin unohtako ihmisen syntymäkotia. Muistakaa kertoa Maasta lapsillenne, jotta he eivät tuntisi itseään juurettomiksi, jotta he säilyttäisivät kosketuksen historiaansa. Eläkää hyvin, suosikaa kauneutta ja pehmeitä arvoja. Pahuudella ei saa olla jalansijaa ihmisen uudessa etuvartiossa. Näillä vilpittömillä evästyksillä, jääkää hyvästi.

Vaan nyt pidätän hengitystä. Sormeni hakkaavat päiväkirjan näppäimistöä turtina ja hikisinä. En hallitse niiden liikkeitä, sillä tunnen jylyn kehoni sisällä. Eikä jyly kantaudu pelkästään laivan moottoreista, osittain se on peräisin adrenaliinin piiskaamasta verenkierrostani. Se on menoa!

*

Päiväkirjamerkintä 8.7.2194. Laivan keskusradio ilmoitti: – Ohitimme juuri Kuun. Havaitsin siirtokunnan haaleankeltaiset valopisteet vasten Kuun harmaata pintaa seisoessani monen muun speranzalaisen tavoin maisemakannella. Kuusta lähetettiin lyhyt viesti: – Onnea!

Speranzan sivuitse lipuvan elottoman ja jotenkin keinotekoiselta näyttävän Kuun katseleminen tuotti enemmän tuskaa kuin Maan hyvästeleminen. Joskus Kuun luultiin olevan kaukana. Silloin se haluttiin valloittaa. Ja tarkoitettiin nimenomaan valloittamista, ihmisen haltuun ottamista. Kenties jotkin tahot luulivat Kuuta luonnonrikkaaksi ja arvelivat hyötyvänsä sen omistamisesta. Tänä päivänä Kuu on ollut jo kauan arkinen. Haavekuvat ja romantiikka ovat karisseet. Kuu on ihmisen takapiha, yhtä lähellä kuin lähin avaruusterminaali. Kuussa käydään töissä, siellä asutaan, tehdään ostoksia, nukutaan ja syödään, kuten muissakin kaupungeissa. Toki Kuu on pieni ja sinne matkustaminen kestää kohtuullisen kauan, mutta eristynyt tai kaukainen Kuu ei missään tapauksessa ole. Kuusta käsin hallinnoidaan tärkeimpiä kaukoputkia, satelliitteja ja tutkia. Kuusta tarkkaillaan Maata ja ollaan reaaliaikaisemmin selvillä Maapallon tapahtumista kuin Maan pinnalla. Tarkimmat Maata koskevat myrsky- ja otsoniennusteet laaditaan Kuussa. Siellä työskentelevät sadat meteorologit, seismologit, geologit ja tähtitieteilijät. Kuu on ennustajien luvattu maa. Juuri nyt kuitenkin ajattelen Kuuta ihmiskunnan kaukaisimpana kolkkana ja tulen surulliseksi. Tuohon olemme päässeet, emme yhtään kauemmas. Jo Mars on osoittautunut ihmiselle liian etäiseksi, välimatka ei ole käytännöllinen. Speranza on tulevaisuus.

*

Päiväkirjamerkintä 15.7.2194. Arki alkaa muodostua. Päivät ovat täynnä tarkastus-, huolto- ja valvontatehtäviä. Laivassa noudatetaan 24 tunnin vuorokautta. Järjestelyllä pyritään helpottamaan sopeutumista ja vähennetään stressitekijöitä. Kesällä Speranzan aamu valkenee kello kuuden tienoilla. Laivaan äänestettiin pohjoisen pallonpuoliskon vuodenajat, joten syksyllä aamua myöhennetään ja talvella aurinko noussee noin kello kahdeksan. Laivan laipio- ja seinärakenteisiin upotetut valokuidut kirkastuvat portaattomasti ja luovat miellyttävän päivän, joka ei häikäise silmiä.

*

Päiväkirjamerkintä 21.7.2194. Maisemakansien ja avaruuden välinen seinä on läpinäkyvä, joten aina kannella astellessaan, eli kun siirtyy kerroksissa paikasta toiseen keulaperäsuunnassa, voi luoda hengästyttävän silmäyksen tähtien koristelemaan maailmankaikkeuteen. Äkkiseltään voisi väittää avaruuteen tuijottelemisen käyvän ennen pitkää tylsäksi. Totuus on tyystin toinen. Muistan opiskeluajoiltani genetiikan luennon, jonka kuluessa professori ohimennen totesi, että ihmissilmä ei koskaan väsy katselemaan elävää tulta, virtaavaa vettä tai lapsen kasvoja. Poikaporukassa naureskellen lisäsimme luetteloon alastoman naisvartalon, mutta viimeistään nyt ymmärrän, ettemme tienneet asian oikeaa tolaa, sillä unohdimme kaikkein tärkeimmän. Mikään ei ole niin kiehtova, niin monimuotoisena ja muuntautumiskykyisenä kuin avaruus. Avaruus on huumetta, se houkuttelee ja tekee riippuvaiseksi itsestään. Lähes päivittäin löydän itseni maisemakannelta, ajan- ja paikantajuni kadottaneena.

*

Päiväkirjamerkintä 1.8.2194. Avaruudella on kyky vallata mieli ja tyhjentää se kaikista mietteistä. Kokemus saattaa kuulostaa pelottavalta, mutta on itse asiassa hyvin rentouttava. Avaruus on voimana niin totaalinen, että se tukahduttaa aggressiot pelkällä läsnäolollaan. Avaruus puhdistaa, lakaisee pölyt nurkista ja tekee tilaa tuoreille ajatuksille.

*

Päiväkirjamerkintä 3.8.2194. Lapsena pakenin epämiellyttäviä velvollisuuksia talomme katolle. Heittäydyin kylmälle betonille ja katsoin ylös taivaalle. Kaupungin kirkkaus ja Maata kiertävät satelliitit sallivat minun erottaa vain kirkkaimmat tähdet. Siitä huolimatta olin lumoutunut. Enpä olisi tuolloin uskonut, että pääsen matkaamaan tähtiin, että saan todistaa mielikuvituskyvyn ylittäviä ihmeitä!

*

Päiväkirjamerkintä 20.8.2194. Kenties hämmästyttävintä on avaruuden tarjoilema visuaalinen näytös. Avaruus ei ole musta tai valkoinen eikä varsinkaan mustavalkoinen, ei sanan kirjaimellisessa eikä kuvainnollisessa merkityksessä. Erään kerran kulkiessani maisemakannella katsoin taas ulos ja näin jotain, mitä en kykene tyydyttävästi sanoin kuvailemaan. Se oli välähdys, selkeä, mutta reunaton, vailla mittakaavaa. Hetken se näkyi kuin toisesta ulottuvuudesta kurkistava astraalihahmo.

Se oli paletin ulkopuolelta, väri, jota en tunnistanut.