Koira yllättyy

Se oli autonrengas, totesivat pojat. Musta, pölyinen ja kovassa käytössä kulunut; mutta erikoisinta siinä oli, ettei se ollut asianmukaisesti kiinni akselissa, joka olisi ollut kiinni autossa. Tuntemattomasta syystä ja kunnialliselle autonrenkaalle sopimatonta käytöstä osoittaen, se makasi muina renkaina Pispalanharjun laella, edellisenä kesänä paljastetun Lauri Viidan muistomerkin juurella.

Siitä sen oli äkännyt Eetu, kolmen koplan vanhin, melkein kolmetoistavuotias. Nyt he seisoivat puoliympyrässä renkaan äärellä ja koittivat ratkaista sen arvoitusta. Miten se tuohon oli päätynyt eikä tuonne alas, mäen juurelle? Oliko se irronnut akselista onnettomuuden aiheuttaen? Oliko se vieritetty tänne tarkoituksella? Vai kerrassaan omin päin karannut, kyllästyneenä oravanpyöräänsä? Ja ennen kaikkea, missä oli auto, johon se kuului?

Mikko koetti etusormella renkaan pintaa. Se oli auringossa lojuneena heinähelteestä kuuma. Mikko pyyhki mustuneen ja pölyyn tahriutuneen sormenpään farkkujen lahkeeseen. Atro, Eetun pikkuveli ja kaksoisolento, potkaisi kokeeksi rengasta. Renkaana se pysyi.

No, rengas oli ilmiselvästi omistajaton, ja pojista se tuntui väärältä. Renkaassa ei ollut sen suurempaa vikaa, ja Atron potkaisu paljasti siinä olevan ilmaakin. Sen lojuminen selällään tuntui renkaan luonteelle vastakkaiselta, mikä harmitti kaveruksia. Käyttöähän tällaiselle esineelle pitäisi löytää, mutta minkälaista?

Kun kenellekään ei tullut mitään mieleen, nosti Eetu renkaan muitta mutkitta pystyyn ja koetti rullata sitä. Rengas liikkui keveästi,vaivattomasti ja hyvässä tasapainossa eteenpäin. Päätettiin vierittää se veljesten kotipihalle Pispalanharjun päähän, lähelle koulua.

Tämä osoittautui aika hauskaksi puuhaksi, ja trio vaihtoi vähän väliä pyöritysvuorolaista. Se oli hyvä rengas, joka toteutti renkauttaan mielellään ja hyvässä hengessä. Mikko nappasi tien reunasta karahkan ja taituroi pyörää sillä tökkien eteenpäin. Tylsähköön kesäpäivään oli ilmaantunut väriä, ja poikien kesken vallitsi vireä puheensorina ja vitsailu.

Puolimatkassa Atro seisahtui ja kävi solmimaan löystyneitä kengännauhojaan muiden odottaessa. Mikko potkaisi hajamielisesti suurehkoa, pyöreäksi hioutunutta kiveä. Se otti yllättävän kierteen ja päätyi alas Pispalan portaita. Koko konkkaronkka katsoi kummastellen, kuinka kivi kieppui portaiden koko alkuosan Provastinkadulle saakka. Tämä sai Eetun kulmakarvatkin kohoamaan. Atro nousi jaloilleen: kengännauhat olivat jälleen ojennuksessa, ja hän kumartui renkaan puoleen. Eetu katsoi Atroa, katsoi autonrengasta, katsoi portaita. Jokin rintakehässä jännittyi. Eetu otti muutaman askeleen kohti portaita ja katsoi alas Tahmelaan, jonka taustalla välkkyi Pyhäjärvi. Hän käännähti muihin päin voitonriemuinen hymy huulillaan.

Eetun ehdotus tosin hermostutti, mutta sai Atrossa ja Mikossa välitöntä vastakaikua. Jokainen katseli ympärilleen, mutta näin alkuiltapäivästä keskellä viikkoa ei näkynyt ketään. Tienoo oli aivan kuollut. Siispä, rengas vieritettiin portaiden ylimmälle tasanteelle. Aurinko paahtoi. Maisema harjun laelta alas hehkui epätodellisen kirkkaana ja yksityiskohtaisena. Tahmelan uimaranta tuntui olevan käsivarren mitan päässä. Rannan muutamilla auringonottajilla ei ollut aavistustakaan, mihin täällä korkealla oltiin ryhtymässä.

Emmittiin. Kukaan ei oikein halunnut vastuuseen renkaan liikkeelle sysäämisestä. Eetu ilmaisi mielipiteenään, ettei rengas kuitenkaan pysyisi suorassa kuin Provastinkadulle asti, jonne ei ollut kuin pieni pätkä portaita. Atro pohti, pitäisikö heidän sitten ensin vierittää se portaiden pääosan partaalle, mutta tämä ei tuntunut kenestäkään kaikkien taiteen sääntöjen mukaiselta.

Lopulta se oli Mikko, joka ensimmäisenä voitti varovaisuuden ja vastuullisen käytöksen turhat esteet. Hän tarttui renkaaseen molemmin käsin, tarkasti sen kohtisuoraan portaisiin nähden tähdäten, vieritti ”nokialaisen” viiden sentin päähän ensimmäisen portaan reunasta ja antoi sille kaikkein varovaisimman sysäyksensä.

Rengas otti ensimmäiset portaat varovasti. Sitten se sai enemmän rohkeutta ja lisäsi vauhtia. Se alkoi ottaa kaksi porrasta kerralla, sitten kolme. Poikien riemuksi ja hämmästykseksi rengas sujahti Provastinkadun yli vakaasti ja sivuilleen vilkuilematta. Vauhtiin päästyään se lisäsi kierroksia ja pomppi yhä korkeammalle, yhä enemmän portaita väliin jättäen. Kaikki tapahtui uskomattoman nopeasti, ja pojat pidättivät tahattomasti hengitystään renkaan menoa katsellessaan. He tajusivat samalla hetkellä, mikä voima renkaaseen nyt oli ladattu ja tarkkasivat kaulat pitkällä, ettei ketään vain ollut alhaalla liikkeellä. Rengas jatkoi menoaan.

Se ehätti Pispankadulle, jossa onneksi ei ketään kulkenut. Pojat eivät voineet uskoa, miten luotisuoraan rengas teki retkeään. Se saapui jo Vallikadulle – ja siellä jostain tupsahti ilmoille joku sekarotuinen takkurakki, nenä maata nuuskuttaen. Pojat heittivät kätensä silmilleen, kun rengas tuli, näki ja hipaisi koiran lonkkaa. Hurtta ulvahti, pomppi villisti kuin sähköiskun saaneena ja jäi tuijottamaan shokissa renkaan perään. Sille ei ikinä selvinnyt, mitä oli tapahtunut. Sillä kesti pitkään toipua järkytyksestä, minkä jälkeen se palasi häntä koipien välissä kotipihaan.

Pojat haukkoivat harjun päällä henkeään. Mutta rengas jatkoi. Nyt jo pitkin Hirvikatua. Se huristi vauhdikkaasti ohi lähikaupan parkkialueen ja kauniiden omakotitalojen rivistön. Poikienkin mielestä oli uskomatonta, että ketään ei ollut missään vaaralle alttiina. Tai, harmi kyllä, todistamassa tätä kesäloman huippuhetkeä. Suu ammollaan, mitään sanomatta kolmikko seurasi renkaan matkaa läpi Tahmelan.

Se rullasi vauhtiaan hidastaen lopulta aina A-killan talon portille, missä se osui pienehköön kiveen, horjui muutaman metrin ja kaatui sitten tummalle nurmelle. Ja siihen se jäi.

Portaiden yläpäässä jännitys laukesi, ja kolme poikaa ratkesi hillittömään nauruun ja kikatukseen. Jokaiselle valkeni, että he olivat selvinneet jostakin hengenvaarallisesta ja päässeet kuin koira veräjästä, ja tämä vain lisäsi heidän riemuaan.

He nauroivat ja huusivat itsensä läkähdyksiin. Mutta hengityksen tasaannuttua, he totesivat päivää olevan vielä paljon jäljellä. Mikko halusi mennä tutkimaan Rinnekadun autiotaloa, mutta Eetu ja Atro tahtoivat uimaan. He häipyivät yhtenä miehenä teilleen.