Nimetön oli surullinen, kun sillä ei ollut nimeä. Se sanoi kaksosveljelleen: ”Miksi et sinä ole surullinen kuten minä?”
”Minulla”, vasen nimetön vastasi, ”on tärkeä tehtävä kantaa tätä sormusta. Siksi minä en sure nimettömyyttäni, kun minulla on tehtävä.”
Nimetön itkeskeli vähän. Minulla ei ole nimeä eikä tehtävää, se suri. Veljilläni on kaikilla tärkeä rooli: etusormi voi osoittaa, keskisormi voi loukata, pikkusormi näyttää hyvin tyylikkäältä teetä juodessa, ja peukalo on itse kuningas. Jopa kaksosellani on tehtävä. Vain minulla ei ole tarkoitusta eikä nimeä.
Se murehti itseään sisaruksilleen.
”Yhdessä kanssamme voit muodostaa nyrkin”, lohdutti ylpeä etusormi.
”Niin, mutta vain minä olen vailla nimeä”, nieleskeli nimetön.
”Yhdessä voimme soittaa pianoa, kitaraa, huilua ja monia muita soittimia”, huomautti temperamenttinen keskisormi.
”Niin, mutta vain minä olen vailla nimeä”, huokasi lohduton nimetön.
”No, minusta ainakin on mukavaa, kun sinä olet vierelläni”, tokaisi herttainen pikkusormi.
”Niin, mutta minä toivoisin silti, että minulla olisi nimi tai oma tarkoitukseni.”
Viisas peukalo pysyi vaiti. Se tiesi, ettei nimetöntä käynyt lohduttaminen. Kaikilla ei ole suurta tarkoitusta, se huokasi. Nimetön on nyt ymmärtämässä tämän, ja ottaa aikansa, ennen kuin hän on sinut sen kanssa. Silloin hän voi jälleen iloita omasta tärkeästä roolistaan osana kättä. Hän oppii vielä, että on tärkeätä soittaa pianosta omat nuottinsa; että hänen takiaan kung paon syöminen puikoilla käy kätevästi; että ilman häntä ei olisi kymmensormijärjestelmää…
Peukalo kääntyi pois vakaasti kuin vanhempi valtiomies. Sillä oli paljon tehtävää. Sehän oli peukalo.
Tykkään kirjoittaa asioista joista en mitään tiedä. Ystäväni Daniil Harms lainasi kuvaansa.
SUODATA
