Aamuvirkut Altonassa

Hänen älypuhelimensa näyttää 4.55 ja ilmassa on sumua. Sumuiset ovat myös hänen ajatuksensa yön sekasortoisten, liian voimakkaiden ja ei-toivottujen unikuvien jälkeen. Hän päättää kaikesta huolimatta olla rohkea ja nousta ylös sängystä jo nyt. Miksi tuhlata elämänsä arvokasta aikaa tyhjänpäiväisten unien katseluun, kun voi tehdä jotain rakentavampaa? Näissä mietteissä hän nousee ja kurkistaa verhon taakse. Siellä on hiljainen katu, suljettu hedelmäkioski ja ikkuna, jonka alalaidassa palaa punainen valo. Hän miettii, olisiko yhtään sen fiksumpaa olla juhlijatyyppiä, joka kenties vasta tunti tai pari sitten olisi kaatunut vuoteeseensa vahvoissa tunnelmissa tai vasta toikkaroisi takaisin majapaikkaansa illan ja yön riemujen jälkeen. Hän hymähtää itsetyytyväisyyteen vivahtavalle ajatukselleen. Ei hän lopulta ollut yhtään parempi kuin hekään. Ei Kaikkivaltiaan edessä, joka antoi päivänsä nousta kaikille tasapuolisesti. Ratkaisevaa oli sydämen tila ja sisäinen asenne.

Hän käy suihkussa, istahtaa pöydän ääreen ja ottaa muovipussista yhden edellispäivänä ostamistaan omenista. Sen maku on mehevä, raikas, hieman sokerinen. Hän kaataa mukinsa puolilleen kirsikkanektaria ja asettaa lautaselle muutaman kreemitäytekeksin. Aamu on hyvä aloittaa runsailla hiilihydraateilla. Huoneen ulkopuolella käytävässä on aivan hiljaista. Hän rakastaa aamuja, ne ovat hänelle sitä aikaa päivästä, jolloin ajatus juoksee notkeimmin ja uusia ideoita syntyy. Eikä hän muista, että herätyskello juuri koskaan olisi ehtinyt aloittaa rimputteluaan ja yllättää häntä. Päivävaatteet ovat huoneen kaapissa siististi laskostettuina, sillä järjestyksen säilyminen on hänelle läheinen asia. Hän ottaa pinosta puhtaan paidan, jonka hän hankki viimeksi käydessään Turkissa. Monet hänen vaatteistaan on ostettu matkojen varrella, mutta ei koskaan heräteostoksina, vaan todellakin aina vaatevaraston täydentämiseksi eli silloin, kun jokin vaate meni rikki tai puhtaista tamineista tuli pula.

Hän pukeutuu, vilkaisee huoneensa kokovartalopeiliin ja hiippailee yhteiskeittiöön. Hänen yllätyksekseen siellä palaa valo. Joku on jo keittänyt kahvia ja istuu pöydän ääressä höyryävän mukin ja sanomalehden kanssa. Vaihdettuaan gutenmorgenit molemmat ikään kuin unohtavat toistensa olemassaolon ja syventyvät omiin ajatuksiinsa ja tekemisiinsä. Jossain ajaa ambulanssi, sen ääni vaimenee vähitellen kuulumattomiin. Keittiössä olijoiden katseet kohtaavat hetkeksi, hieman epämääräisinä ja harhaillen, kuin etsien jotain, ehkä toivoen aidompaa kohtaamista ja syvempää merkitystä alkavalle päivälle levottomien, pinnallisten ja ajatuksia, muistoja ja alitajuisia elementtejä sekoittavien yöunien jälkeen. Vaihdetaan hymyt. Kumpikaan heistä ei tiedä, mitä toinen tästä huoneesta lähdettyään aikoo tehdä. Eikä kumpikaan ole utelias, se kuuluu matkailijaetikettiin. ”On paras kun et hämmästy mistään, on paras kun suutu et lain, on paras kun et väitä mistään, on paras kun hymyilet vain.” Nämä tietyssä suomalaisessa mustavalkofilmissä esiintyvät laulunsanat toimivat loistavasti kansainvälisissä kohtaamisissa. Näin he siis hymyillen toisilleen toivottavat äänettömästi hyvää päivän ja matkan jatkoa.